Tekijä: Jenni Kulo

28.6.2018 Jenni Kulo

Ystäväni, elämänkumppanini iso Dee

Yhteinen taipaleemme alkoi helmikuussa 1976. Minä morsian olin yhdeksän vuoden ikäinen ja sulho DM todennäköisesti useamman sata vuotta . Kuherruskuukausi sujui uuden elämäntavan opettelussa. Olin ylpeä oppiessani pistämään itseäni. Monta kertaa pidin koulussa esitelmän  diabeteksesta. Esitelmän aluksi pistin itseäni. Sain sillä teolla tarkkaavaisen yleisön. Hoidon kehittyminen toi aina uutta tietoa jaettavaksi.  Samalla valistin luokkakavereitani ja […]

29.3.2018 Jenni Kulo

Pahin kaikista

Urani diabeetikkona saavutti 42 vuoden virstanpylvään helmikuussa. Matka on ollut pitkä, maailmankatsomusta avartava, oppimista, sopeutumista, nöyrtymistä ja uuvuttavaa. Se on antanut paljon kokemuksia, hyviä ja pahoja, sekä kaikkea siltä väliltä. Olen aina vaatinut itseltäni diabeteksen hoidossa täydellisyyttä. Olen armoton itseäni kohtaan. Orjapiiskuri, joka ei hyväksy epäonnistumista ja  onnistumisesta ei palkitse. Lapsuudesta muistan pissanäytteet. Pipetillä otettiin […]

Luokkansa paras

Ampiaiskirja oli kunniakirja, jota alakoulun kevätjuhlassa jaettiin yksi jokaiselle luokalle. Sen sai jos oppilas oli tavalla tai toisella ansioitunut koulutyössään. Olin  viisi kevättä jännittänyt ja odottanut, että koulun rehtori kutsuisi minut lavalle vastaanottamaan Ampiaiskirjan. Oli kuudennen luokan kevätjuhla. Viiden vuoden kevätpettymys olisi ohi. Olin asiasta varma. Luokilla ensimmäisestä viidenteen olin aina ollut kolmen parhaan joukossa. […]

Itseoppinut hypokoira Tsorro

Tämän blogitekstin puheenvuoro on koirallani Tsorrolla, jonka blogista Tsorron tsorinat olen tekstin lainannut : ” Tää plokikirjotus ovvähä vakavammast asiast ku yleensä. Täsä yks ehtoo, ku oli jo nukkumaamenoaika, mää nuustasi Jennis ihmeellise haju. Mää e oikke ossa sanno mitä se oli, mut kirsuu se otti ja lujaa. Jenni oli hust menos sänkyy. Mää rupesi […]

Sinisen ympyrän ihminen ja koira

Pelko-tunne, jota en usein ole yhdistänyt diabetekseeni. Kahtena iltana peräkkäin ulkoiluttaessani koiraani Tsorroa, elämänkumppanini iso dee muistutti olemassaolostaan. Puolentoistatunnin kävelylenkin päätteeksi suuntasin ostoksille lähikauppaan. Matkaa oli muutama sata metriä, kun tunsin kehossani jotain epämääräistä. Mielessäni kielsin insuliinituntemusten mahdollisuuden. Lähtiessäni ulkoilemaan verensokerini oli ollut 8,7. Repussani oli kuten aina, tuoremehua, glukoosipastilleja ja suklaapatukka. Kiinnitin Tsorron pylvääseen  […]

Kierokaula

Välillä on aikoja, jolloin unohtaa olevansa diabeetikko. Minä sain yhden illan huolettomuudesta kolmen kuukauden jännitysnäytelmän. Elo-syyskuun taitteessa sain oikeaan etusääreeni haavan. Se oli seurausta minun ja koirani Tsorron erimielisyydestä iltalenkin suunnasta. Oli vielä lämmintä ja olin sonnustautunut capri-housuihin. Olin ajatuksissani lähteä vasemmalle, tutulle lenkille. En muistanut olla valppaana – en liikenteessä, vaan hihnan toisessa päässä. […]

40 vuotta diabeetikkona ja yhä hengissä

Olen sairastanut diabetesta 40 vuotta. Lauantaina 20.2.  vietin juhlaa. Olen ylittänyt kolmellakymmenellä vuodella sen eliniän odotusarvon, joka minulle sairastuessani annettiin. En käy dialyysissä. En ole sokea. Mitään raajaa minulta ei ole amputoitu. Ainoastaan vasenta silmänpohjaani on kaksi kertaa laseroitu. Olen vahvasti hengissä. Tässä artikkelissa muistelen menneitä vuosikymmeniä suurmiesten tapaan. Voi olla, että tulee kerrotuksi jo […]

Kuka määrää ?

Aamunkoitto-ilmiöni vuoksi aloin syksyllä puhua lääkärilleni insuliinipumpusta. Tasaisilla verensokereilla tulisin todennäköisesti saamaan lisää elinaikaa. Hoitava lääkärini kirjoitti minulle lähetteen Tyksiin. Marraskuussa kävin syksyn kolmen sensorointituloksen kanssa lapsuuteni ja nuoruuteni majapaikassa Turun yliopistollisessa keskussairaalassa sisätautien poliklinikalla. Keskusteltuaan kanssani lääkäri totesi minun sopivan insuliinipumpun käyttäjäksi. Elintavat, korvien väli ja sensorointikäyrät puhuivat puolestani. Paikalle kutsuttiin toinen lääkäri.   […]

Hengenpelastaja

Torstaina joulukuun kolmantena päivänä isäni tuli luokseni viikonloppuvierailulle. Juhlan kunniaksi söimme  iltapalaksi jäätelöä ja piparkakkuja. Nukkumaan mennessäni en viitsinyt mitata verensokeriani, koska tiesin sen herkuttelun vuoksi olevan korkea. Olisin pahoittanut mieleni, kuten aina mittarin näyttäessä liian korkeita lukemia. Seuraavana aamuna työvuoroni alkoi yhdeksältä. Heräsin pistämään aamuinsuliinit  klo 6.30. Aamunkoittoilmiön takia verensokerini on puoli seitsemän aikaan […]

Kun tekniikka pettää

Käytin kertakäyttöruiskuja  ja insuliiniampulleja pitkään. Kaikista mainospuheista huolimatta en suostunut siirtymään insuliinikynään. Kaikki vähänkin tekninen oli minulle myrkkyä. Sain insuliinipumpun 17- vuotiaana, 32 vuotta sitten. Käytin sitä viitisen vuotta. Sen jälkeen kaikki pistämiseen liittyvä tekninen systeemi aiheutti pahoinvointia. Eräänä kauniina päivänä siirryin kertakäyttöruiskuista esitäytettyihin insuliinikyniin. Siitä oli lyhyt askel nykyisiin kyniini, joissa on vaihdettavat ampullit. […]