Tekijä: Sari Pihlava

Erään kerran tahkosin uima-allasta päästä päähän. Olo oli tosi jähmeä, ja ihmettelin, mistä mahtaa johtua, ettei uinti kulje ollenkaan. Painavatko edellisten päivien pyöräilyt vielä reisissä vai onko huonoilla yöunilla todella näin iso vaikutus?

Kun liike loppui, ei tarvinnut enää arvailla. Sen kertainen lottoarvonta oli mennyt pieleen. Uinnit oli uitu aivan liian matalilla sokereilla, ja altaasta nousun jälkeen alkoi olla kiire korjata tilannetta.

Huomasitko, että tänään on karkauspäivä? Vuosi on suunnilleen 365,25 vuorokauden pituinen, ja koska kalenteriin ei voi neljäsosapäiviä laittaa, niistä yhdistetään yksi kokonainen vuorokausi jokaisena karkausvuotena. Vanhan perinteen mukaisesti näin kummallisena päivänä meillä naisillakin on lupa kosia.

Omaa nimetöntäni sormukset ovat koristaneet jo pitkään, mutta olen tänään hengessä mukana ja jaan kosiovinkkejä naimattomille d-neidoille.

Elettiin vuotta 1988, ja joulu oli lähestymässä samaan tapaan kuin nytkin.

Olin viidennellä luokalla, ja joulujuhlaharjoitukset pyörivät koulussa hyvää vauhtia. Minun oli määrä olla jouluevankeliumin enkeli. Rooli oli tosi mieleinen, sillä asun kauneus hiveli ja aidon kynttilän piteleminen tuntui vastuulliselta tehtävältä.

Vaan kuinkas kävi! Nuhaa ja kuumetta juuri ennen juhlia.

Sairastin ja jännäsin. Ehtisinkö parantua? Päästäisikö äiti jo kouluun? Vielä tuossa vaiheessa en tiennyt, että tulossa oli jotain muutakin kuin pelkkä nuha.

Välillä diabetekseni temppuilee; joskus on minun vuoroni. Eteenpäin kuitenkin mennään, jos ei käsi kädessä, niin ainakin rinnakkain ja suurin piirtein sovussa. Vähän uuvuttava kaveri se joskus on, mutta minkäs teet.

Viime aikoina olen mietiskellyt, miksi diabeteksen hoito sujuu joillakin ongelmitta ja joillakin taas ei. Sama sairaushan meillä kaikilla ykkösillä on. Toki ihmiset, elämäntilanteet ja elintavat ovat erilaisia. Vaan miten ne diabetekset – olisivatko nekin erilaisia?

Onhan se – ikää kuusi vuotta, eikä ihan suotta. Sen verran vahva elämänkokemus kuusivuotiaalle tyttärelleni on jo kertynyt, että hän näkyy ohjeistavan minua monessa asiassa.

On ollut onni tavata mies, joka suhtautui varauksetta piikkeihini, vaikka hän itse kovin piikkikammoinen onkin. Siinä elämäntilanteessa, melkein kaksikymmentä vuotta sitten, itsekin toki vielä väitin, ettei diabetekseni mihinkään vaikuta – ihan normaalia elämää voitaisiin elää. Vaan onhan se nyt nähty, että vaikutuksia on.