Ystäväni, elämänkumppanini iso Dee
Yhteinen taipaleemme alkoi helmikuussa 1976. Minä morsian olin yhdeksän vuoden ikäinen ja sulho DM todennäköisesti useamman sata vuotta . Kuherruskuukausi sujui uuden elämäntavan opettelussa.
Olin ylpeä oppiessani pistämään itseäni. Monta kertaa pidin koulussa esitelmän diabeteksesta. Esitelmän aluksi pistin itseäni. Sain sillä teolla tarkkaavaisen yleisön. Hoidon kehittyminen toi aina uutta tietoa jaettavaksi. Samalla valistin luokkakavereitani ja opettajia.
Elämänkumppanini ei ole koskaan estänyt minua tekemästä haluamaani.
En mennyt rippileirille. Pelko rippileirille menosta oli vain ja ainoastaan korvieni välissä. Olin pedantti hoitoni suhteen ja epäilin rippileirillä annettavien aterioitten grammamääriä ja aterioitten oikeita kellonaikoja. Kävin tuskastuttavan syksyn ja talven kestävän rippikoulun.
Diabetes on opettanut minulle eri ravintoaineitten hiilihydraati-, rasva- ja kalorimäärät .Nykyajan suuntaus on kaikenlainen ruoan kanssa kikkailu. Kilpaillaan mikä dieettisuuntaus on terveellisin milloin mihinkin vaivaan. Puolisoni Diabetes Mellitus on sen minulle opettanut.
En kiellä, etteikö kumppanini iso Dee olisi toisinaan saanut aikaan suurta raivoa. Varsinkin silloin,kun on tunne ettei mikään riitä.
Minä en olisi minä ilman diabetesta. En koe itseäni sairaaksi diabeteksen vuoksi. Sairas olen silloin, kun on flunssa tai oksennustauti. Iso Dee tietysti hermostuu liittomme kolmansista pyöristä. Verensokerin tasapainossa pitäminen on tällöin mahdotonta. Se on onneksi ohimenevää.
Tärkein opetus, jonka olen kumppaniltani saanut on armon ja armeliaisuuden merkitys. Itsensäruoskimiselle on rajansa. Jos sattuu olemaan hetki jolloin verensokerikäyrät aihuttavat hammastenkiristystä, on parasta armahtaa itsensä. Kiukku ja stressi vain lisäävät huonoja arvoja.
Armoa ja anteeksiantoa on viisasta tuntea myös lähimmäisiään kohtaan. Hyvin harvalla on todellsta tietoa, mitä diabeteksen hoito vaatii. Vielä vähemmän on tietoa sairauden henkisen laadun rasittavuudesta.
Heti sairastuttuani ajattelin, että kuolema juoksee kantapäilläni loppuelämäni. Tänään ajattelen , että minulla on elämänkumppanini iso Dee, jonka kanssa selätän vaikeudet. Kuolema saa odottaa.
Alina Salmi
Anne Artukka
Deeblogin Vieraskynä
Anssi Lehto
Elsa 
Erika Drugge-Kesänen
Helmi Westergren
Kalle-Ville Ruohonen
Kirsi Stjernberg
Kirsi-Maria Hytönen
Laura Manninen
Liisa Laitinen
Maaret Weide
Maarja Metsaviir
Maria Rasalahti
Miia Tuomaala
Miika Miettinen
Mika Haulo
Peter Lindberg
Petteri Rantamäki
Pia Sivunen
Reija Helkkula
Salla Vähäkangas
Sari Pihlava
Teija Sihvo
Jenni, olet jo lapsena ottanut ihailtavan tarmokkaasti vaikeatkin asiat haasteena vastaan, et ole jättäytynyt ison Deen vietäväksi.
Olet päässyt sen kanssa sinuiksi, ja osaat nauttia elämästä silloinkin kun iso Dee yrittää ärhennellä.
Toivottavasti samaa, iso Deetä sairastavat saavat Sinun sinnikkyydestä, kun tuo sairaus yrittää ottaa niskalenkkiä heistä.
Kaikkea hyvää elämääsi Jenni, sekä myös teille kaikille jotka olette isoon Deehen sidoksissa?❤️