28.6.2018 Jenni Kulo

Ystäväni, elämänkumppanini iso Dee

Yhteinen taipaleemme alkoi helmikuussa 1976. Minä morsian olin yhdeksän vuoden ikäinen ja sulho DM todennäköisesti useamman sata vuotta . Kuherruskuukausi sujui uuden elämäntavan opettelussa.

Olin ylpeä oppiessani pistämään itseäni. Monta kertaa pidin koulussa esitelmän  diabeteksesta. Esitelmän aluksi pistin itseäni. Sain sillä teolla tarkkaavaisen yleisön. Hoidon kehittyminen toi aina uutta tietoa jaettavaksi.  Samalla valistin luokkakavereitani ja opettajia.

Elämänkumppanini ei ole koskaan estänyt minua tekemästä haluamaani.

En mennyt rippileirille. Pelko rippileirille menosta oli vain ja ainoastaan korvieni välissä. Olin pedantti hoitoni  suhteen ja epäilin rippileirillä annettavien aterioitten grammamääriä ja aterioitten oikeita kellonaikoja. Kävin tuskastuttavan syksyn ja talven kestävän rippikoulun.

Diabetes on opettanut minulle eri ravintoaineitten hiilihydraati-, rasva- ja kalorimäärät .Nykyajan suuntaus on kaikenlainen ruoan kanssa kikkailu. Kilpaillaan mikä dieettisuuntaus on terveellisin milloin mihinkin vaivaan. Puolisoni Diabetes Mellitus on sen minulle opettanut.

En kiellä, etteikö kumppanini iso Dee olisi toisinaan saanut aikaan suurta raivoa. Varsinkin silloin,kun on tunne ettei mikään riitä.

Minä en olisi minä  ilman diabetesta. En koe itseäni sairaaksi diabeteksen vuoksi. Sairas olen silloin, kun on flunssa tai oksennustauti. Iso Dee tietysti  hermostuu liittomme kolmansista pyöristä. Verensokerin tasapainossa pitäminen on tällöin mahdotonta. Se on onneksi ohimenevää.

Tärkein opetus, jonka olen kumppaniltani saanut on armon ja armeliaisuuden merkitys. Itsensäruoskimiselle on rajansa. Jos sattuu olemaan hetki jolloin verensokerikäyrät aihuttavat hammastenkiristystä, on parasta armahtaa itsensä. Kiukku ja stressi  vain lisäävät huonoja arvoja.

Armoa ja anteeksiantoa on viisasta tuntea myös lähimmäisiään kohtaan. Hyvin harvalla on todellsta tietoa, mitä diabeteksen hoito vaatii. Vielä vähemmän on tietoa sairauden henkisen laadun rasittavuudesta.

Heti sairastuttuani ajattelin, että kuolema juoksee kantapäilläni loppuelämäni. Tänään ajattelen , että minulla on elämänkumppanini iso Dee, jonka kanssa selätän vaikeudet. Kuolema saa odottaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen ykköstyypin diabeetikko Jumalan armosta vuodesta 1976. Minä en pelkää ketään, enkä mitään. Kunnioittaminen on asia erikseen.

Kommentit tähän postaukseen

  1. Eine Lindberg

    Jenni, olet jo lapsena ottanut ihailtavan tarmokkaasti vaikeatkin asiat haasteena vastaan, et ole jättäytynyt ison Deen vietäväksi.
    Olet päässyt sen kanssa sinuiksi, ja osaat nauttia elämästä silloinkin kun iso Dee yrittää ärhennellä.
    Toivottavasti samaa, iso Deetä sairastavat saavat Sinun sinnikkyydestä, kun tuo sairaus yrittää ottaa niskalenkkiä heistä.
    Kaikkea hyvää elämääsi Jenni, sekä myös teille kaikille jotka olette isoon Deehen sidoksissa😍❤️

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat