Niin siinä kävi, että pumppulainen minusta tuli muutama viikko sitten. Sensoroiva insuliinipumppu tekee sen mistä olin haaveillut. Unelmista voi siis tulla totta, joskus nopeastikin. Minimed 640G -insuliinipumppu ja minä olemme kohdanneet.
Olisi ihanaa esiintyä voittajana. Silloin voisin kirjoittaa siitä, miten diabeteksen hoito meinasi kerran uuvuttaa minua, mutta sitten keksin keinon, jonka avulla selätin kaiken kuormituksen.
Tästä ei taida kuitenkaan tulla tuollaista sankaritarinaa, harmi sinänsä.
Kun lapsi sairastuu vakavasti, paluu ”normaaliin” arkeen on vaikeaa. Ja tuleeko siitä normaalia ollenkaan? Vanhempana ajattelen, että diabeetikkolapset ovat pieniä sankareita. Pienet sankarit selviytyvät diabetekseen sairastumisesta, joka veisi heiltä hengen ilman insuliinia. Insuliini on heidän elämän avain. Se avaa oven sokereille kulkea elimistön käyttöön.
Parikymppisenä tuli eleltyä kepeästi. Diabetes kulki toki matkassa, mutta elämässä vallitsi ihana huolettomuus. Olin vahvasti sitä mieltä, että ei diabetekseni mihinkään vaikuta, ihan normaalia elämää tässä eletään.
Nykyään tilanne on vain osittain samanlainen – ei sairaus edelleenkään taida rajoituksia asettaa, mutta omasta terveydestä riittää huolta ihan eri tavalla.
”Tervetuloa kesä!” – sadesäätä ja hellettä – sokerin vaihtelua täynnä.
On mielenkiintoista, miten lapsen verensokeri vaihtelee päivittäin – joskus jopa sään ja lämpötilan mukaan.
Freestyle Libren käyttäjän tarvitsee mitata verensokeri sormenpäästä etenkin, kun haetaan insuliinin vaikutusta ja tarvetta. Jotta FreeStyle Libre toimisi parhaimmalla tavalla diabeetikon hyväksi ja ohjaisi tekemään oikeita hoitopäätöksiä, tarvitaan Libreen sopivat FreeStyle Precission -verensokeriliuskat. Libressä on nopeavaikutteisen insuliinin laskin (käyttöohjeen sivulta 56 alkaen), joka toimii ainoastaan, kun verensokerin mittaa Precission -verensokeriliuskoilla ja Librellä. Hoitotarvikkeista päättäjien tulisi tiedostaa miten hoitovälineistä saadaan paras hyöty diabeetikkojen hoidon tueksi.
Ikä tekee tehtävänsä ja ykköstyypin diabeetikko olen niin kauan kuin elonvuosia riittää. Mielessä kuitenkin pyörii miten pärjään, osaan ja muistan sitten ikäihmisenä pistää sopivan määrän insuliinia? Muistanko syödä oikeaan aikaan ja sopivan määrän ruokaa? Vai maistuuko silloin edes ruoka ja millainen ruoka maistuu? Minulla on diabeteshaave ja se on sensoroiva, letkuton insuliiinipumppu.
Minulta on kysytty monta kertaa, miten meidän ruokavalio on erilainen kuin ”normaaleissa” perheissä. Kun esikoispoikamme sairastui viisi vuotta sitten 3,5 vuotiaana, totesin, ettei meidän tarvitse muuttaa ruokailutottumuksia juuri lainkaan. Meillä oli päiväkodista tuttu ateriarytmi, emmekä herkutelleet ylettömästi, eikä meillä ollut vielä karkkipäivää. Se saapui kotiimme vasta koulun alettua.
Miten ihmeessä 100 vuodessa on tultu tähän, että nyt opetellaan syömään oikein, kun ennen opetettiin kasvattamaan ruokaa? Isäni syntyi vuonna 1912 aikana jolloin opeteltiin kasvattamaan juureksia ja oltiin onnellisia kun ruokapöytään saatiin muutakin kuin perunoita ja puuroa. Nykyään tarjolla on niin paljon eri vaihtoehtoja, että emme tiedä mikä olisi terveytemme kannalta parasta.
Saimme syksyllä FreeStyle Libren kuukaudeksi testiin Abbottilta. Blogissa kerron sensorin antamasta vapaudesta ja myös vaikeuksista, mitä kohtasimme.
Alina Salmi
Anne Artukka
Deeblogin Vieraskynä
Anssi Lehto
Elsa 
Erika Drugge-Kesänen
Helmi Westergren
Jenni Kulo
Kalle-Ville Ruohonen
Kirsi Stjernberg
Kirsi-Maria Hytönen
Laura Manninen
Liisa Laitinen
Maarja Metsaviir
Miia Tuomaala
Miika Miettinen
Mika Haulo
Peter Lindberg
Petteri Rantamäki
Pia Sivunen
Reija Helkkula
Salla Vähäkangas
Teija Sihvo