24.5.2018 Maaret Weide

Insuliinipumppuko petikaveriksi?

Marraskuun 2017 Diabetes -lehdessä oli ”Keinohaimat kehittyvät vauhdilla” -artikkeli. Se sai minutkin miettimään pitäisikö diabeteslääkärin syksyinen kehotus ”mietipäs, jos siirtyisit insuliinipumppuun” ottaa tosissaan.

40 vuotias diabetekseni insuliinipistoksilla oli tullut tiensä päähän.

Monipistoshoidossa insuliinipistoksia tuli helposti vähintään kuusi päivässä ja jos verensokeri nousi korkealle, niin enemmänkin. Ja kun verensokeri laski liian alas, ainut mikä auttoi oli syöminen. Pistettyä insuliinia en kehostani pois saanut. Pumpulla pistoksia olisi yksi kahdessa tai kolmessa päivässä. Sensoroiva pumppu osaisi pysäyttää itsestään insuliinin annostelun verensokerin laskiessa liian alas, minun ei tarvitsisi aina korjata verensokeria syömällä. Basaalin syötön pysäytys automaattisesti tai manuaalisesti voisi riittää. Ja kun insuliinipumppu vielä käynnistäisi insuliinin annostelun automaattisesti kudossokerin noustua määritellylle tasolle. Kuulosti aika ihanalle. Voisiko se olla totta minunkin kohdallani?

Toinen asia mikä sai ajatukseni kääntymään insuliinipumpun puolelle oli se, että insuliinituntemukseni eli hypotuntemukseni ovat heikot tai niitä ei ole ollenkaan. Vaikka olin testannut uusia insuliineja, niin öisin en herännyt, kun verensokeri laski liian alas. Libre oli helpottanut matalien sokeritasojen seuraamista, mutta se tarkoitti katkonaista yöunta voidakseni mitata monta kertaa yön aikana. Päivällä Librellä kudossokerin skannaaminen oli helppoa, nopeaa ja vaivatonta.

Monesti oli diabeteslääkärini ehdottanut pumppukansaan liittymistä. Vasta nyt, 65 vuotiaana, olin siihen valmis. Itse asiassa henkinen päätös syntyi parissa päivässä. Voiko tämän ikäinen, pyöreähkö ja arpinenkin mummu käyttää ja saada insuliinipumpun? Letkujahan minä en tietenkään ollut vielä valmis hyväksymään. Pitäisikö siihenkin suostua? Jääkö se letku, jota katedriksi kutsutaan, kiinni johonkin yöllä nukkuessa? Päivällähän sitä ei tietenkään tapahtuisi. Päiväkäyttö oli mielestäni jo ihan ok.

Onko se niin, että tässä iässä sitä kulkee parhaiten varaosilla?

Sydämentahdistin ja tekonivel minulla jo olivat, mitäpä jos insuliinipumppukin olisi menossa mukana. Ainakin Deeblogin ansiosta tutuiksi tulleet kollegat kovasti minua kannustivat ja hyviä vinkkejä sain. Vertaistuki toimi tässäkin. Kiitos kaikille.

Kuka päättää saako diabeetikko insuliinipumpun?

Pitkään olin ehtinyt miettiä insuliinipumppua. Hyväksyisikö puolisoni, että yöllä sängyssä olisikin toinen petikaveri meidän kahden lisäksi – insuliinipumppu? Kun kerroin pohdiskeluistani, niin selvisi, että hänkin oli insuliinipumpuista lukenut.

Seuraava askel oli pumppuhoitoon erikoistuneen diabetologin tapaaminen. Silloin selvisi hänen näkemyksensä, miten diabeteksen hoitotasapainoni saataisiin paremmaksi ja elämä diabeteksen kanssa sovitettua harrastuksiini – marttailuun, mummoiluun, luontoon. Oliko vaihtoehto insuliinipumppu ja minkälainen vai monipistoshoidon edelleen säätäminen? Jos pumppulähete lähtisi pumppukonsultaatiota varten, niin mitä sitten tapahtuisi? Lopullinen päätös insuliinipumpun saamisesta tulisi hoitopaikan pumppuasioista päättäviltä ja kotikuntani maksaisi sen.

Unelmista totta…lähes keinohaima.

Niin siinä kävi, että pumppulainen minusta tuli muutama viikko sitten. Sensoroiva insuliinipumppu tekee sen mistä olin haaveillut. Unelmista voi siis tulla totta, joskus nopeastikin. MiniMed 640G -insuliinipumppu ja minä olemme kohdanneet. Opeteltavaa vielä on paljon, mutta perustoiminnot ovat jo hallussa, kunhan vain muistan yhden asian. Kun yli 40 vuotta on pistänyt insuliinin joko ruiskulla tai insuliinikynällä, niin se on jo ns. ”selkärangassa”. Monena päivänä olen meinannut pistää insuliinin kynällä vaikka olin sen jo annostellut insuliinipumpulla. Oli pakko laittaa insuliinikynät piiloon kaapin ylähyllylle ihan niin kuin lapsiltakin piilotetaan namipussit. Insuliinikyniä saatan joskus vielä tarvita, jos insuliinipumppuun tulee vika. Konehan sekin on.

Insuliinipumppulähetteen tehnyt diabetologi sanoi, että ”jos tämä menee lävitse, niin sitten sinulla on lähes keinohaima”.

Diabeetikko haaveilee reiättömästä ihosta.

Keinohaima on tulevaisuutta vaikka pitkälle kehitys on jo edennyt. Keinohaiman peruselementti on insuliiinipumppu ja diabeetikko haaveilee reiättömästä ihosta. Niin minäkin tein, mutta nyt olen huomannut, että verensokeria on mitattava useita kertoja päivässä ainakin nyt alussa. Sormenpäät reikiintyvät edelleenkin. Tietokone, älypuhelin, tiedonjakaminen ovat diabeetikon elämässä osittain jo olemassa ja tulevaisuudessa yhä enemmän. Ne lisäävät diabeetikon ja läheisten turvallisuutta. Palkitun lääkärin vapaa-ajanharrastus on rakentaa keinohaimaa yhdessä potilaiden kanssa.

Diabeteksen hoito on yhteistyötä hoitotiimin kanssa. Tärkeitä minulle ovat myös Facebookissa toimivat vertaistukiryhmät, nyt uusimpana Insuliinipumppu MiniMed640G käyttäjät. Keinohaimaporukka -ryhmä sieltä myös löytyy.

Tämä martta ja mummu kulkee nyt insuliinipumpun kanssa.

Bloggaava martta. Luonnossa hortoilu, käsityöt ja marttailu lähellä sydäntä. Ykköstyyppi vuodesta 1975.

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat

%d bloggaajaa tykkää tästä: