D-lasten vanhemmat 23.3.2015 Maria Rasalahti

Olen tyytyväinen, että pitkät työmatkat ovat vaihtuneet vauvan odotukseen. Yöt ovat loppuraskauden takia risaiset. Aamut alkavat mahan kampeamisella sängystä, pojan verensokerin mittauksella ja pitkävaikutteisen insuliinin pistoksella. Sen jälkeen aamupalaa laittamaan; silmät tihrussa. Ihme, ettei puuro ole palanut useammin pohjaan. Mittari näyttää 10,7. Vähän koholla, eli aamupalalla on muistettava laittaa lisäystä pikainsuliinin annokseen.

Puuroa ja maitoa. Aamupalan pikainsuliinin vuoro; plus se lisäys. Aamupalan jälkeen vien esikoisen esikouluun. Selvitän eskarin hoitajalle aamun verensokerit ja insuliinit, ja palaan nelivuotiaan kanssa kotiin. Silmät ovat yhä tihrussa. Olen toisaalta helpottunut, että hoitovuoro on siirtynyt muutamaksi tunniksi esikoulun hoitajille.

Esikoulun ajan viihdytän nelivuotiasta, hoidan kotitöitä ja mietin milloin pikkukolmonen syntyy. Onko hän pieni, vai kenties jo yli nelikiloinen. Mitä jos hänelle tulee diabetes? Miten tunnistaa se vauvasta? Mielessäni käy, että olisiko jokin tutkimus mihin voisimme osallistua; dib tai dop jotain -tutkimus kävi mielessäni. Olisipa joku tuttu jolle soittaa ja kysyä. Silmätkin ovat vielä tihrussa yön heräämisistä, joten en jaksa avata konetta ja etsiä tietoa. Nelivuotiaskin vaatii leikkiaikaa.

Lounasta ja satua nelivuotiaalle, ja onkin aika hakea eskarilainen kotiin. Mukavaa kun on jokin rytmi päivässä. Miten nämä silmät ovatkaan vieläkin tihrussa. Suunnittelen, että iltapäivällä käydään kävelyllä tai ulkoillaan kotipihassa ennen välipalaa. Eskarissa sanotaan, että pojan verensokeri kävi lounaan jälkeen matalalla (3,1) ja hän oli saanut maitoa ja näkkärin (20 Hh) juuri äsken. Päätin mitata sokerit vielä uudestaan. Onneksi mittari näyttää jo 4,3. Mietin lounaan insuliiniannostusta kotimatkan. Pitäisikö sille tehdä jotain. Eilen eikä toissapäivänä mennyt matalalle, sitä edellistä ei enää muistakaan. Pitää katsoa vihkosta kotona.

Kotipihassa vielä tarkistetaan verensokeri (7,2) ja päätetään jäädä pihaan leikkimään. Ulkoilma tekee hyvää eikä silmät ole enää niin tihrussa. Miten tämä maha onkaan näin iso. Mielessäni käy poikien leikkiä katsoessani, että toivottavasti pikkukolmonen ei ole valtava. Ei sen pitäisi olla aikakaan kokoarvion ja poikien syntymäkokoihin verrattuna. Välipala pyörii mielessä – kenties jogurttia ja leipää. Toivottavasti verensokeri ei mene uudelleen matalalle.

Välipalalla mittari näyttää 5,1. Hyvinpä se maito ja näkkäri piti sokerit. Pikainsuliinia ja taas leikkimään. Välipalan jälkeinen verensokeri onkin yllättäen 14,5. Kuinkas se nyt noin? Ehkäpä maito ja näkkäri siellä vaikuttaa. Ehkä olisi pitänyt ottaa lisävälipala kuitenkin huomioon pikainsuliinissa. Keksitään jokin vilkas leikki ennen päivällistä.

Päivälliselle verensokeri on laskenut 8,8. Eli ihan hyvä. Pikainsuliinia normiannoksen mukaan, Pikkukakkosta telkkarista ja saunaan. Iltapalla verensokerimittari näyttääkin 15,5. Mikä nyt on mennyt pieleen? No, ei auta kuin laskea lisäystä iltapalan pikainsuliiniannokseen. Mietin samalla lounaan annostusta, ja päädyn pitämään sen samana toistaiseksi. Toivottavasti ei tulla kipeiksi. Silmät on taas tihrussa.

Illalla nukkumaan mennessä pojan verensokeria mitatessani mietin että, aikamoista kestävyyttä ja muistamista vaaditaan meiltä vanhemmilta vaikka kuinka väsyttäisi. Tätä se on enää päivän tai pari viikkoa maksimissaan ja sitten on pikkukolmonen sylissä – ja jälleen uusi arki.

• Jaa Facebookissa
• Jaa Twitterissä
• Jaa Google+ -palvelussa
• Jaa LinkedInissä