Avainsana: vertaistuki

Joskus riittää pelkkä uimahallissa nähty sensori, toisinaan ohimennen havaittu verensokeriskannaus tai ravintolan pöydälle asetettu insuliinikynä. Ne ovat pieniä tunnusmerkkejä, joita moni ei huomaa. Minulle ne kuiskivat, että kuulumme samaan heimoon. Pistämme elääksemme, laskemme syödäksemme ja tiedämme taatusti, että vuoristorata tarkoittaa muutakin kuin pelkkää huvipuistolaitetta.

Eräs suunnistusseura järjestää marraskuussa vuosittain toistuvan tapahtuman nimeltä Nenänvalkaisu. Alkoholi ei liity asiaan mitenkään. Tapahtumaan ei myöskään liity pyöräily tai diabetes. Koska suunnistajuus on sitkeästi pinttynyt osaksi minua, nenänvalkaisun perimmäinen merkitys on itselleni selvä.

”Tervetuloa kesä!” – sadesäätä ja hellettä – sokerin vaihtelua täynnä.
On mielenkiintoista, miten lapsen verensokeri vaihtelee päivittäin – joskus jopa sään ja lämpötilan mukaan.

Olen kokenut leireilijä. Lapsena olin säännöllisesti mukana urheiluseuratoiminnassa ja muistan, että tavalliseen koulunkäyntiinkin joskus haettiin erilaista näkökulmaa leirikouluilemalla. Kotiin tuli aina ennen leiriajankohtaa kutsukirje, jossa ohjelman lisäksi listattiin tarpeelliset mukaan pakattavat tarvikkeet. Lopussa kehoitettiin lähes poikkeuksetta ottamaan mukaan repullinen reipasta mieltä.

Minulta on kysytty monta kertaa, miten meidän ruokavalio on erilainen kuin ”normaaleissa” perheissä. Kun esikoispoikamme sairastui viisi vuotta sitten 3,5 vuotiaana, totesin, ettei meidän tarvitse muuttaa ruokailutottumuksia juuri lainkaan. Meillä oli päiväkodista tuttu ateriarytmi, emmekä herkutelleet ylettömästi, eikä meillä ollut vielä karkkipäivää. Se saapui kotiimme vasta koulun alettua.

Kahta raavasta miestä – minua ja Donald Trumpia yhdistää halu rakentaa aitoja vielä vanhoilla päivillämme.