Niin siinä kävi, että pumppulainen minusta tuli muutama viikko sitten. Sensoroiva insuliinipumppu tekee sen mistä olin haaveillut. Unelmista voi siis tulla totta, joskus nopeastikin. Minimed 640G -insuliinipumppu ja minä olemme kohdanneet.


Niin siinä kävi, että pumppulainen minusta tuli muutama viikko sitten. Sensoroiva insuliinipumppu tekee sen mistä olin haaveillut. Unelmista voi siis tulla totta, joskus nopeastikin. Minimed 640G -insuliinipumppu ja minä olemme kohdanneet.
Ilman sokerimittausten merkintöjä ja tallentamisia en muistaisi mitä kuusi viikkoa sitten torstaina klo 15 olen tehnyt tai tapahtunut, kun sokerit ovat käyttäytyneet poikkeavasti normaalitasosta. Toisaalta merkinnät kertovat, että kuntosaliharjoittelu nostaa ensin sokereita ja sitten tullaan alas, kun sama ilmiö toistuu viikoittain aina tiistaisin klo 13-15 välillä. Mittaa, skannaa, merkitse, tallenna ovat neljä sanaa, joilla diabetekseni käyttäytymistä voin tulkita.
Ikä tekee tehtävänsä ja ykköstyypin diabeetikko olen niin kauan kuin elonvuosia riittää. Mielessä kuitenkin pyörii miten pärjään, osaan ja muistan sitten ikäihmisenä pistää sopivan määrän insuliinia? Muistanko syödä oikeaan aikaan ja sopivan määrän ruokaa? Vai maistuuko silloin edes ruoka ja millainen ruoka maistuu? Minulla on diabeteshaave ja se on sensoroiva, letkuton insuliiinipumppu.
Diabeetikolle jokainen leikkaus on riski ja kun kyseessä on silmäleikkaus on jälkihoidolla suuri merkitys. Sokeritasapaino leikkauksen aikana on oleellinen asia. Minua ja hoitohenkilökuntaa Freestyle Libre auttoi sokeriseurannassa.
Saimme syksyllä FreeStyle Libren kuukaudeksi testiin Abbottilta. Blogissa kerron sensorin antamasta vapaudesta ja myös vaikeuksista, mitä kohtasimme.