Ykköstyyppi 21.10.2016 Reija Helkkula

En ole täydellinen diabeetikko, itseasiassa kaikkea muuta. Epäonnistuminen diabeteksen hoidossa ei ylipäätään ole tavatonta, ja toisinaan olen myös vahvasti sitä mieltä, että onnistumiseen vaadittaisiin ihme tai jopa pari. Bongasin Deeblogin menneisyydestä Huonon diabeetikon tunnustuksia -kirjoitukset (osa 1, osa 2) . Päätin liittää omat epäonnistumiseni näiden tekstien jatkumoksi.

Ensimmäinen huonon diabeetikon tuntemuksia herättävä kokemukseni sisältää runsaasti hiilihydraatteja sekä rasvaa, ja siksi vien teidät mukanani pizzeriaan. Noiden napolilaisten perinneherkkujen syöminen on Grande Katastrofi näin omasta näkökulmastani. Teoriassa tiedän, miten olisi hyvä menetellä, mutta käytäntö on tarjonnut lähinnä epäonnistumisia ja sitten vielä suurempia epäonnistumisia. Luulen, että suuri osa diabeetikoista jakaa kokemukseni.

Pizzanautinto voi kadota usealla tavalla. Jos lähtötilanteen verensokeri on koholla, voi pizzalle bolustuksen yhteydessä otettu pieni korjausliike toimia joko liian tehokkaasti tai ei ollenkaan. Sama ongelma on edessä hieman eri vinkkelistä, mikäli lähtöarvo on normaali tai liian alhainen. Silloin toiseen suuntaan tehty korjausliike voi kostautua yllättävästi. Lopputulos on joka tapauksessa harmistuskäyrän nousu.

Ravintolapizzan hiilihydraattimäärä on arvoitus. Jos arvioin määräksi 100 hiilihydraattigrammaa, voi todellisuus olla 70-150 grammaa. Kokonaismäärä tuntuu vaihtelevan isosti, ainakin jos on niin ahne, että syö koko pizzan kuten allekirjoittanut. Tapoihini ei kuulu juoksuttaa tarjoilijoita kyökkiin kyselemään annokseni hiilihydraattimääriä. Tai no, olen näinkin joskus tehnyt, mutta lopputulos on ollut myös tarkoilla hiilihydraattimäärillä, ikävä kyllä, epäonnistuminen.

Pizzan aiheuttamien epäonnistumisien ytimessä on rasva. Ensimmäiset epäonnistumiset tulivat niin, että vielä pistoshoitoisena tuikkasin koko annoksen hiilihydraattimäärän vaatimat yksiköt kerralla. Reilun parin tunnin kuluttua jälkiruoka alkoi tuntua erittäin tarpeelliselta, vaikka pizzaähkyinen vatsani oli toista mieltä. Nyt jälkiviisaana ja pizzahypoglykemian kokeneena tiedän, että runsasrasvaisen ruuan hiilihydraatit imeytyvät h i t a a s t i. Nousu voi siis tulla pahimmillaan vasta yli kuuden tunnin kuluttua ruokailusta.

Vaikka nykyään käytössäni on täsmäase eli insuliinipumppu jatkettuine bolusvaihtoehtoineen, onnistun tunaroimaan pizzan kanssa toistuvasti. Helmasyntini on unohtaa välittömästi pizzan syötyäni, että mitään pizzaa olen syönytkään. Jatkettu bolus on kelpo apu, mutta se ei yksin pelasta karulta kohtalolta, jollei herkuttelun jälkeen jaksa enää seurata aktiivisesti pizzan vaikutuksia ainakin kuuden tunnin ajan. Joka kerta lupaan ja vannon itselleni, että seuraavalla kerralla teen kaiken oikein. Ja joka ikinen kerta huomaan tilanteen karanneen käsistä heti pizzalistaa silmäiltyäni.

Epäilen tietäväni, miten tämä teksti vaikutti. Pizzahimoisimmat ovat luultavasti jo tarttuneet puhelimeensa ja tilanneet kotiinkuljetuksena Pizza Capricciosan tai Frutti di maren. Seuraavalla kerralla pääsette mukaani epäonnistumaan jumppaan. Teoriassa silloin pitäisi saada kulutettua pizzan syömisestä saatu ylimääräinen energia tai ainakin osa siitä.

---

Suosittelen diabeetikkona ja pizzanystävänä kokeilemaan tortillapizzaa. Yhdessä valmiissa täysjyväpohjassa on noin 20 hiilihydraattigrammaa. Lisäksi pitää huomioida täytteen hiilihydraatit. On helppoa ja hyvää!

 

• Jaa Facebookissa
• Jaa Twitterissä
• Jaa Google+ -palvelussa
• Jaa LinkedInissä