Ykköstyyppi 16.2.2017 Reija Helkkula

Hiivin tänne vaivihkaa kertomaan teille jälleen huonon diabeetikon tunnustuksia. Pizza ja jumppa nyt varmasti aiheuttavat yleisestikin epäonnistumisen fiiliksiä, mutta seuraavaan epäonnistumiseeni liittyy huolimattomuutta tai ehkä peräti tahallisuutta, jota kunnon diabeetikoilta ei pidä suvaita. Hyi minua.

Insuliinipumppuhoitoon siirtymiseen liittyy paljon uusia sanoja ja käsitteitä, joiden oppimiseen tarvitaan tovi jos toinenkin. Varajärjestelmä tai leikkisämmin ”takaportti” tai ”pelastussuunnitelma” on yksi tällainen. Sen tärkeyttä korostettiin heti alussa, jo ennen kuin pumppua oli kertaakaan kytketty minuun. Saattoi olla, että kuulin varajärjestelmästä jo ennen kuin insuliinipumppua oli edes myönnetty minulle. Asian siis olisi pitänyt olla vakaasti hallussa.

Ei se sitten kuitenkaan ollut. Sain kokea karvaasti sen, miksi varajärjestelmän tärkeyttä ei voi liioitella. Pisteitä suorastaan kolisi huono diabeetikko -laariin. Minulle oli siis tähdennetty, että varajärjestelmän tulisi aina olla saatavilla. Järkeilin, ettei vanhaa toimintatapaani tarvinnut muuttaa. Olinhan jo ennen pumppuhoitoa tuonut insuliinisäiliöt työpaikan jääkaappiin hätätilanteiden varalle. Silloin mukanani kulkivat kynät, joihin nuo säiliöt sai vaihdettua. Hämärästi muistan pohtineeni, etten laita annosteluun tarvittavaa ruiskua säiliön viereen, jottei kukaan työpaikalla vahingossakaan anna väärää ensiapua mataliin verensokereihin. Aukottomalla logiikalla en sitten laittanut ruiskua minnekään.

Eräänä päivänä verensokeri oli koholla aamuisen infuusiosetin vaihdon jälkeen. Ihmettelin ja laitoin hieman korjausinsuliinia aamupäivän aikana. Lounaalle mennessäni mittasin arvoksi 10,2 mmol/l, mikä on ennen ateriaa itselleni korkea arvo. Ei siis huolestuttava, mutta harmittavan korkea. Söin kevyemmin ja korjasin taas. Tunnin kuluttua arvo oli yli 19 ja tajusin, että nyt jokin on pahasti pielessä. Myös olo alkoi olla todella huono. Diagnosoin insuliinipumpun tai jonkun siihen liittyvän osan olevan syyllinen. Päätin siirtyä työpäivän loppuajaksi varajärjestelmään. Muuten hyvä päätös, mutta niitä ruiskuja ei ollut missään. Pelkkä insuliinisäiliö ei kauheasti verensokereita laskenut, vaikka kuinka sitä tuijotin.

Tarina sai onnellisen lopun, kun hain kertakäyttöisiä ruiskuja sairaalalta kesken työpäivän. Uskon saaneeni arvokkaan oppitunnin varajärjestelmän tärkeydestä ja siitä, että huolehdin takaportin olevan auki poikkeustilanteessa.

Kuinka ollakaan, tämä varajärjestelmän tärkeys on itselleni vieläkin hitusen tilannesidonnainen ja vapaavalintainen juttu. Saatan lähteä päivän reissuun ilman huolta varajärjestelmästä. Rehellisesti sanottuna se ei tule silloin edes mieleen. Yön yli kestäviin reissuihin yleensä osaan laatia pelastussuunnitelman. Työpaikallakin on nykyään voimassa oleva lääkeaine- ja hoitovälinevarikko. Lähtökohtaisesti oma luottamus insuliinipumpun ja oheistarvikkeiden toimintaan on todella suuri.

Viimeinen varajärjestelmätilanne tuli kohdalleni ennen vuodenvaihdetta. Insuliinipumpustani lohkesi säiliön reunasta pala. Insuliinipumppu vaikutti toimivan normaalisti, mutta arvelin, että säiliön vaihdon yhteydessä voisi tulla lisää ongelmia. Soitin laitteen tukipalveluun, josta suositeltiin siirtymään pistoshoidolle kunnes saan uuden pumpun tilalle. En kuitenkaan tehnyt näin. Pidin kyllä mukanani insuliinikyniä eli tehostin valmiuttani varajärjestelmään siirtymiseen.

Selityksen makua, tiedän. Olen ehkä huono diabeetikko, mutta lyömättömän hyvä keksimään syitä sille, miksei varajärjestelmä ole ihan vielä tarpeen. Ellen sitten ole onnistunut unohtamaan koko asiaa. Onko sinun varajärjestelmäsi kunnossa?

 

Artikkelikuvan lähde: pixabay, monicore

 

• Jaa Facebookissa
• Jaa Twitterissä
• Jaa Google+ -palvelussa
• Jaa LinkedInissä