Tiedätkö millainen diabeetikon arki on?
Diabeetikkona elämän peruspilarit ovat samanlaiset kuin ei-diabeetikollakin. Vuorokaudessa on 24 tuntia, viikossa 7 päivää ja vuodessa 12 kuukautta. Elämänpituinen kumppani diabetes edellyttää päivästä toiseen toistettavia rutiineja.
Rutiinit tuovat tasapainoa diabeteksen hallintaan. Säännöllinen unirytmi, verensokerimittaukset, ateriarytmi liikuntaa unohtamatta ovat hyvän hoitotasapainon edellytyksiä. Aina ei mene niin kuin Strömsössä, mutta silloin on aiemmista kokemuksista apua tilanteiden korjauksiin. Toivottavasti jokaisella diabeetikolla on myös oma diabeteshoitaja ja -lääkäri nopeasti tavoitettavissa, kun lisäneuvoja tarvitaan.
Verensokerimittauksia monta kertaa päivässä
Välillä tulee hetkiä kun ei jaksaisi mitata verensokeria ennen ruokailua ja viimeistään pari tuntia aterian jälkeen. Lisämittauksia siinä välissäkin. Osa diabeetikoista mittaa puolentunninkin välein ja osa vain silloin tällöin – ei edes päivittäin. Tiheät mittaukset auttavat nopeasti reagoimaan verensokerin muutoksiin ja näin välttämään isommat muutokset verensokeriarvoissa ovatpa ne sitten nousussa tai laskussa. Mahdollisimman tasainen verensokeri, alhaisten verensokereiden ja liian korkeiden välttäminen ovat diabeetikon päivittäisiä tavoitteita.
Riittävä määrä verensokerimittauksiin tarvittavia hoitotarvikkeita ovat edellytys, jotta diabeetikko voi seurata omahoitoansa parhaalla mahdollisella tavalla. Hoitotarvikkeiden tarpeeseen vaikuttaa myös verensokerin lisämittauksia edellyttävät erityistilanteet.
Erityistilanteet ovat haasteellisia
Erityistilanteet ovat oma lukunsa. Flunssaisena tai muuten sairaana elimistö kamppailee. Ruoka ei maistu, mutta verensokeri nousee, silloin tarvitaan ylimääräistä insuliinia verensokeriarvojen korjaamiseksi. Tarvitaan myös entistä tiheämpiä verensokerimittauksia, jottei verensokeri pääsisi laskemaan liian alas tai nousemaan entistäkin ylemmäksi.
Toipuessa insuliinin tarve vähenee ja verensokerit laskevat ehkä nopeastikin. Tarvitaan jälleen usein toistettavia verensokerimittauksia, insuliinimäärien pienentämistä ja tarvittaessa ylimääräistä syömistä verensokereiden nostamiseen.
Liikunta vaikuttaa herkästi insuliinin imeytymiseen. Verensokerimittaus ennen liikuntaa ja sen jälkeen on tärkeää. Verensokeriarvoissa voi olla huomattavakin muutos jo tunnin tai puolentunninkin harjoittelun jälkeen.
Juhlahetket ovat erityistilanteita, joissa verensokereiden seuraamisen tarve on merkittävä. Loma etelässä muuttaa insuliinin imeytymistä ja tarvetta. Juhla-aterioiden tai uusien ruokien hiilihydraattipitoisuuksien arvioiminen on vaikeaa, jos ei tiedä mitä tarjotaan. Diabeetikkoa pohdituttaa myös se, kun juhla-ateria nautitaan rauhallisesti pitemmän kaavan mukaan. Insuliini voi ehtiä vaikuttamaan nopeammin kuin mitä ruokailu etenee.
Ei-diabeetikkoa voi oudoksuttaa, kun vieruskaveri tutkii verensokeria seuraavaa insuliinipumppuansa vähän väliä kuin kännykkää räpläisi. Kyse ei kuitenkaan ole tylsäksi koetun tilaisuuden tai pöytäseuran tilalle keksitystä oheistoiminnasta. Yhtä lailla diabeetikko voi pelätä verensokerin mittaamisen häiritsevän muita.
Ole rohkea, kysy diabeetikolta miten voit tarvittaessa auttaa
Yleensä diabeetikko tuntee itse laskevan verensokerin ja osaa korjata asian syömällä hiilihydraattipitoista – esimerkiksi hedelmän. Joskus voi käydä niin, että alhaisen verensokerin tuntemuksia ei tulekkaan ja diabeetiikko tarvitsee ulkopuolisten apua.
Ole rohkea ja kysy jo etukäteen miten voit tarvittaessa auttaa. Se on yhtä tärkeää kuin diabeetikon itse tekemät verensokerimittaukset.
Pingback: Ladulla, toinen näkökulma | Illuusioita