Avainsana: diabetes (sivu 6)

Kaikki alkoi kurkkukivusta. Ei, muita merkkejä ei olisi mitenkään voinut nähdä ennalta. Niitä sellaisia, joista terveet, ei-diabeetikot, eivät kärsi. Mutta kurkkukipu oli varmistus sille, että tiedossa olisi vähintään viikon kestävä tartuntatauti. Olin huojentunut ja iloinen.

Vuoden 2016 alusta jokaisen tulee maksaa lääkekuluistaan 50 euron alkuomavastuu, joka riipaisee monia sairaita kansalaisia. Viidenkympin villityksen kanssa voi käydä niin, että ammutaan omaan jalkaan.

Hiukan jäi hämmentynyt olo viime syksyn poliklinikkakäynnin jälkeen. Pojalla kesän aikainen kasvupyrähdys ja syksyn koulun aloitus ja oli tehneet vanhat määrät riittämättömiksi. Ja se näkyi verensokeri arvoissa, tiesin sen jo astuessamme polin ovesta sisään.

  Tämän blogin ilmestyessä vuosi 2015 on takana ja vuosi 2016 on korkattu. Toivottavasti alkanut vuosi tuo meille kaikille terveyttä ja muutakin hyvää. Ainakin minulle negatiivista tulee pyytämättä. Mennyt vuoteni sisälsi paljon mukavia tapahtumia ja tämä Deebloggaus on ollut todella mielenkiintoinen ja antoisa kokemus. Tapasin muita bloggaajiksi mieliviä koulutustilaisuudessa Tampereella joulukuussa 2014 ja sen jälkeen […]

Naisille rintojen tutkiminen on tärkeä asia, jotta mahdolliset muutokset havaittaisiin ajoissa. Diabeetikon on kuitenkin tehtävä jalkojen hoito ja tutkiminen päivittäin ja tarvittaessa vaikka heti, kun tuntee jotain poikkeavaa jaloissaan. On se sitten hiertymä tai verenpurkauma.

Kummallista tuo sähkö; nappia painamalla tai keinukatkaisijaa naksauttamalla se virtaa johtoja pitkin sähkösopimuksen tehneeseen talouteen valaisten lampun tai polttaen paahtoleivän. Sähköä ei näe, mutta silti siitä pitää maksaa. Sen kuulemma tuntee ja se voi tappaa, jos sen kanssa puuhailee esimerkiksi kylpyammeessa tai työntää kielen pistorasiaan. Älä kokeile näitä.

Esikoispoikamme aloitti parkourin syksyllä. Hän on hurjan innostunut uudesta harrastuksesta, joka on hyvin fyysinen, pomppimisineen ja kiipeilyineen. Viime vuoden jalkapalloinnostus laantui syksyyn, mutta parkour tuntuu pojan omalta harrastukselta.

Välillä diabetekseni temppuilee; joskus on minun vuoroni. Eteenpäin kuitenkin mennään, jos ei käsi kädessä, niin ainakin rinnakkain ja suurin piirtein sovussa. Vähän uuvuttava kaveri se joskus on, mutta minkäs teet.

Viime aikoina olen mietiskellyt, miksi diabeteksen hoito sujuu joillakin ongelmitta ja joillakin taas ei. Sama sairaushan meillä kaikilla ykkösillä on. Toki ihmiset, elämäntilanteet ja elintavat ovat erilaisia. Vaan miten ne diabetekset – olisivatko nekin erilaisia?