7.1.2017 Reija Helkkula

Libre-maailma

Se saapui ennen joulua postitse. Hömelösti ajattelin sitä hetken joululahjanakin. Mutta tavallisista lahjoista poiketen olin päättänyt kohdella sitä eri tavalla. Normaalisti lahjahevosen suuhun ei sovi kurkkia, mutta tämän perhoslogoisen paketin ajattelin tutkia läpikotaisin häpeilemättä asiaa tippaakaan.

Paketista kuoriutui FreeStyle Libre Flash -glukoosimittausjärjestelmä tuttavallisemmin Libre-verensokeriskanneri. Olen siis yksi Deeblogin kirjoittajista, joille Abbott tarjosi mahdollisuutta kokeilla laitetta. Useat meistä ovat jo omat kokemuksensa jakaneet lukijoille ja jatkan nyt muiden jäljissä. Testaamisesta ei maksettu mitään ja kaikki tekstissä olevat kokemukset ovat omiani.

Laitteen testikäyttöön saaminen vaati järkyttävän määrän sähköpostikirjeenvaihtoa ja odottelua. Olin jo täysin varma, etten tule ikinä edes näkemään testilaitetta. Onneksi olin väärässä.

Libre ei enää ole uusi juttu. Päivittäin sosiaalinen media sylkee kokemuksia laitteesta; riemuhuutoja tulevilta skannerin käyttäjiltä ja itkuvirttä niiltä, jotka eivät ole saaneet sitä. Itse olen pitänyt etäisyyttä asiaan, koska kokemukseni sensoroinnista ovat olleet vaihtelevia. Oloni oli laitteen saapuessa vihamielinen, kipakka ja epäluuloinen. Siispä olin oivallisen ihanteellinen testikäyttäjä laitteelle.

Hyräilin vähemmän imartelevaksi muuntelemaani versiota Joulumaa-kappaleesta avatessani keltaista pakettia.

”Libre-hoidosta kuvitellaan paljon kaikenlaista
kuinka käyrä tasoittuu ja on niin satumaista.
Voi, jos jostain saada voisin ikioman laitteen,
sillä antaa tahtoisin mä sokereillein raiteen.”

Olin siis erittäin vahvasti sitä mieltä, että kyseisen kapineen etuja ja ominaisuuksia on paisuteltu julkisuudessa. Jo sensorin asettamisvaiheessa peruuttelin jyrkähköä kantaani. Ainut negatiivinen asia oli jätteen määrä, jossa Libre nosti itsensä kärkisijalle verrattuna kilpailijoihin. Jokaiseen sensoripakkaukseen sisältyy kertakäyttöinen asetin. Itse asettimen toiminta oli moitteetonta ja käyttö todella helppoa. Asettaminen ei sattunut yhtään, vaikka hieman säpsähdin laukaisuvaiheen kovaa ääntä.

Sensori oli käytännössä huomaamaton käsivarteni takaosassa. Missään vaiheessa käyttöä en huomannut enkä varonnut sitä peläten irtoamista. Tarra oli napakka, ja sensori pysyi millilleen aloillaan koko kahden viikon luvatun käyttöajan. Hikoilen ja peseydyn päivittäin vähintään pariin kertaan, joten tarran pitävyys oli erittäin hyvä. Tämän lisäksi ihoni ei reagoinut tarran liimaan mitenkään, vaikka se olisi aiemmat kokemukset huomioiden ollut todennäköistä. Lievää punotusta ihossa irrotuksen jälkeen, mutta se hävisi alle vuorokaudessa. Sensorin poisto oli vastaavanlaista kuin tiukkaan jämähtäneen vanhan laastarin irrottaminen.

Lukulaite tuntui kädessä kevyeltä ja huonolaatuiselta. Kosketusnäytön toiminta oli puutteellista. Valintojen tekeminen näytöllä vaati useita toistoja ennen kuin näyttö reagoi kosketukseen. Näytön pinta on superherkkä naarmuille, eikä laitteen mukana tullut mitään suojakalvoa tai koteloa. Hellästä käytöstäni ja minigrip-pussista huolimatta alle kahdessa viikossa näytössä oli keskellä ruma naarmu. Mielestäni näyttö oli liian kirkas, koska se sokaisi pimeässä valotehollaan. Näytön kirkkautta olisi hyvä päästä säätämään. Sen sijaan kiittelen vuolaasti sitä, että lukijan saa tarvittaessa täysin äänettömäksi.

Lukijan käyttöjärjestelmä oli yksinkertainen ja karkealla tasolla tuloksia pystyi myös lukulaitteesta tutkimaan. Osa ominaisuuksista oli piilotettu vain hoitohenkilökunnan käyttöön, joka näin suomalaisesta diabeetikosta tuntui äärimmäisen omituiselta. Kuka muu paremmin osaisi ja haluaisi tehdä tarkempia säätöjä laitteelle kuin diabeetikko itse? Onneksi satuin löytämään tarvittavan salasanan sosiaalisen median keskusteluista jo ennen laitteen saamista.

Sensorin ja lukulaitteen yhteys toimi ehyesti. Skannaaminen oli vaivatonta ja lisäsi sitoutumista hoitoon. Erityisesti ulkoillessa paksujen talvivaatteiden läpi tehty skannaus tuntui ihmeeltä. Testiajanjaksona ulkolämpötilat vaihtelivat nollakelistä -20°C pakkaslukemiin. Skanneri ulkoili mukanani talvitakin povitaskussa, ja ainoastaan kerran keli oli ilmeisesti liian kylmä; en saanut lukijaa edes virtanapista päälle. Lukulaite siis toimi kylmemmässä käyttölämpötilassa kuin, mitä ohjekirjassa luvattiin (10°C).

Muissa sensoroinneissa vaadittua sormenpään verinäytteestä tehtävää kalibrointia ei tarvinnut tehdä, mitä pidin erittäin suurena parannuksena. Laitteen sisäinen kalibrointi toimi yllättävän tarkasti. Jonkun verran heittoa huomasin satunnaisesti, mutta pääsääntöisesti arvot Librellä skannattuna vastasivat riittävällä tarkkuudella verensokerimittauksia. Nuolisymboleilla kerrottu suuntatrendi oli kätevä, vaikka kudosnesteestä mitattu arvo tuli erityisesti nopeissa muutostilanteissa reippaastikin jäljessä (Libre 9,6, vs 4,2). Saman ongelman olen havainnut muissakin sensoreissa.

Lukulaitteen akunkestävyys oli parempi kuin ohjekirjassa luvattiin. Latasin sen ennen käyttöönottoa, vaikkei sitä erikseen kehoitettukaan tekemään. Lataus riitti hyvin omalla melko tiheällä skannailulla (noin 30 kertaa/vrk) runsaasti yli yhden sensorin eliniän. Sensorin elämän ehtoopuolella itseäni ärsytti laitteen jatkuva loppumisesta muistuttelu. Ensin ilmoitus tuli noin vuorokauden välein, ja viimeisenä päivänä kuittailin sitä pois aina ennen kuin sain skannauksen tehtyä. Riittäisiköhän tässä vähempikin? Kukaan ei kuole, jollei sensoria saa vaihdettua tismalleen edellisen loppumishetkellä.

Kun tuloksia oli kertynyt noin viikon ajan lukijaan, asensin tietokoneelleni Libren tiedonpurkusovelluksen. Asennus oli helppo tehdä, ja kun kytkin lukijan koneeseen USB-liitännällä, tiedot siirtyivät täysin huomaamatta sovellukseen tarkasteltavaksi erilaisilla raporteilla. Ne sai näppärästi tallennettua PDF-muotoon ja tulostetttua mukaan lääkärille näytettäväksi.

Libre-maailma ei ollutkaan pelkkää toiveunta. Sensorointi on aiemmin ollut itselleni luisumista ilonhetkistä tympivään ärsytykseen. Suurimpia ilonaiheita ovat olleet hoidolliset oivallukset, joita olisi ollut mahdotonta edes huomata ilman sensoroinnin tuomaa lisänäköalaa. Sen sijaan tekniikan epätarkkuus on ollut sietämätöntä. Mielestäni on surkuhupaisaa arvailla eri laitteiden täysin erilaisten tulosten välillä.

Pyydän aiempiin kokemuksiini perustuvaa ennakkoluuloisuuttani anteeksi. Yhden henkilön testiryhmä R. Helkkula kuittaa ja kumartaa. Muutamista heikkouksista huolimatta Libre on tarkkuudeltaan vaikuttava laite, joka oikein hyödynnettynä varmasti sitouttaa omahoitoon ja parantaa diabeetikon elämänlaatua.

 

Artikkelikuvan lähde: pixabay, Efraimstochter

 

Metsäntuoksuinen koiraharrastaja, jonka perheeseen kuuluu kahdeksan tassua ja neljä jalkaa. Arkena pyöräilen hanatehtaalle, jossa toimin tuotetiedonhallinnan asiantuntijana. Vapaalla ollessa metsästän ja jäljestän bretagnenbassettien kanssa. Jänisjemma-blogiLinkedInPinterestTwitter

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat