7.12.2016 Deeblogin Vieraskynä

Ne onnettomat aamusokerit

Minulla on siis diagnosoitu raskausdiabetes sokerirasituskokeen perusteella ja viikkoja on kasassa 25. Nyt alkaa verensokerin kotiseuranta. Sovimme terveydenhoitajan kanssa, että haen neuvolasta välineet verensokerin seurantaan ja saan mittausohjeet.  Mittauspussi sisältää verensokerimittarin ja siihen mittausliuskoja. Lisäksi mukana on pieniä neuloja eli lansetteja, jolla tehdään pikkuinen reikä sormenpäähän. Lansetti on itsestäänlaukeavaa mallia, eli kunhan painaa nappia, neula tuikkaa sormeen pienen reiän.

Verensokeriseurannan haasteet

En ole neulakammoinen, mutta kyllä sormenpäihin pistäminen monta kertaa päivässä on aika ikävää. Ei se kovin paljon satu, mutta tuntuu kuitenkin. Alkupäivinä arastelen hieman pistämistä enkä uskalla painaa lansettia tarpeeksi sormenpäätä vasten. Lopputuloksena on, että neula kyllä pistää minua sormeen, mutta ei tarpeeksi, jotta sormesta tulisi verta ja joudun siis pistämään uudelleen. Aika turhauttavaa. Hatunnosto niille diabeetikoille, jotka jaksavat mitata sokereita päivittäin vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen!

Verensokeria seurataan 2 viikon ajan 5-6 kertaa päivässä, ennen ja jälkeen aterioiden. Terveydenhoitaja sanoo, että yksi poikkeava arvo sallitaan seurannan aikana. Kahdesta poikkeavasta tehdään automaattisesti lähete sairaalan äitiyspoliklinikalle.  Hymistelen tälle tiedolle hajamielisesti. Tottahan toki pystyn tämän homman hoitamaan kunnialla. Tiedän kyllä, miten syödään terveellisesti, ainakin teoriassa.

Ensimmäisen pettymyksen kohtaan jo seuraavana aamuna, kun paastosokeri on koholla. Ei paljon, mutta koholla kuitenkin. Harmittaa. Päivän mittaan sokerit pysyvät hyvällä mallilla, ja ehdin jo huokaista helpotuksesta. Kunnes seuraavana aamuna paastoarvo on taas koholla. Tässä kohtaa tuskastuin. Olin syönyt kaikkien oppien mukaan edellisenä päivänä ja iltana, ja silti kävi näin.

Sama jatkuu kahden viikon ajan. Paastosokerit pysyvät sitkeästi koholla riippumatta siitä mitä syön illalla tai vaikka olisin kokonaan syömättä. Kokeilen erilaisia iltapaloja: munakasta, pizzaa, leipää, jäätelöä (kyllä, jäätelöä), rahkaa hedelmien kanssa.  Mikään ei auta. Sen sijaan muut päivän sokerimittaukset pysyvät pääosin sallituissa rajoissa. Ilokseni huomaan, ettei minun tarvitse näköjään lopettaa kaikkien hiilihydraattien syömistä, vaikka sainkin raskausdiabeteksen. Pystyn syömään reilun lautasellisen spagettia, ja sokerit pysyvät sen jälkeen matalana. Aamuarvoja en vain saa kuriin.

Keskiraskauden lääkärineuvolassa tilitän omalääkärille, kuinka epäreilua tämä on. En pysty uskomaan, etten saa aamusokereita hallintaan omin konstein.  Nuori naislääkäri hymähtää myötätuntoisesti, mutta ei hänelläkään ole mitään hyviä neuvoja antaa. Lääkäri kirjoittaa saman tien lähetteen sairaalan äitiyspoliklinikalle.

Ruokapäiväkirjaa tsempaten

Kutsu saapuu postissa jo seuraavana päivänä. Aika äitiyspoliklinikalle on kahden viikon kuluttua. Saan paksun nivaskan erilaisia ruokavalio- ja liikuntaohjeita. Sokeriseuranta jatkuu entiseen tapaan seuraavat kaksi viikkoa. Lisäksi joudun täyttämään 3 päivän ajan ruokapäiväkirjaa, johon pitäisi rehellisesti merkitä kaikki, mitä suuhunsa on pistänyt.

Alan heti miettiä, mikä olisi sopivin ajankohta pitää ruokapäiväkirjaa. Haluan ruokapäiväkirjan näyttävän mahdollisimman hyvältä, enkä toisaalta haluaisi valehdellakaan siinä ihan suoraan, joten yritän valita kolme perättäistä päivää, jolloin hyvin syöminen on edes jotenkuten tehtävissä. Töissä en välttämättä ehdi syödä lounasta, tai sitten syön leipää ja jugurttia eli melkoisen hiilihydraattipommin. Tiedän jo, mitä äitiyspoliklinikan diabeteshoitaja tällaisesta lounaasta sanoisi, enkä halua kuulla sitä. Lopulta saan koottua kolme ihan kohtuullisen hyvää ruokapäivää. Joudun kyllä kovasti pinnistelemään ja syön näiden kolmen päivän aikana esimerkiksi vihanneksia paljon enemmän kuin normaalisti.

Mitään järkeähän tällaisessa ei ole. Fiksumpaa olisi täyttää ruokapäiväkirja kolmelta ihan tavalliselta päivältä, jolloin syön lounaaksi juuri tuon jugurtti/leipä –yhdistelmän ja päivälliseksi kasan perunamuusia ja nakkeja ilman vihanneksia (lasketaanko ketsuppi vihannekseksi, kun se on tehty tomaatista?). Verensokerit pysyvät minulla kurissa myös tällaisten aterioiden jälkeen, jostain kumman syystä. Jokin miellyttämisenhalu saa minut kuitenkin yrittämään kovasti nämä kolme päivää. En halua, että syömisiäni arvostellaan, vaikka itse tiedänkin, että parantamisen varaa olisi runsaasti.

Nyt kaikki seurannat ja päiväkirjat on täytetty säntillisesti. Olen valmis menemään tuomiolle äitiyspoliklinikalle. Jännittää, mutta olen myös hieman innoissani, koska olen melko varma, että äitiyspolilla tehdään ultraäänitutkimus ja pääsen näkemään vauvan pitkästä aikaa. Ei tämä ihan pelkkää kurjuutta ole.

 

Kirjoittaja on lääkäri, kolmen pienen lapsen äiti ja kolminkertainen raskausdiabeetikko.
Kaikki sarjan kirjoitukset täällä.

Vieraskynällä Deeblogiin kirjoittavat vakiokirjoittajien ulkopuoliset tarinoijat.

Kommentit tähän postaukseen

  1. Maaret

    Ruokapäiväkirjan pitäminen vihkoon kirjoittamalla on työlästä ja epämieluista minullekin diabeetikkona. Känny on aina kuitekin mukana ja lähellä…kuvaamalla ateriat ja välipalat päiväkirjan pitäminen on nopeampaa ja konkreettista.

  2. Pingback: Raskausdiabetes - näin se alkaa - Deeblogi

  3. Pingback: Raskausdiabetes – Tervetuloa insuliini! - Deeblogi

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat