13.6.2017 Deeblogin Vieraskynä

Raskausdiabetes: Tänään vauva syntyy. Vai syntyykö?

Tänään vauva syntyy. Näin ajattelen, kun aamulla lähden kotoa kohti synnytyssairaalaa. Tuntuu hassulta lähteä synnyttämään, kun vointi on normaali eikä edes pienenpientä supistusta ole tuntunut. Tänään on kuitenkin sovittu, että menen sairaalaan osastolle ja vauvaa aletaan houkutella ulos. Olin toivonut, että saisin synnyttää ns. normaalisti ilman käynnistyksiä, mutta se ei nyt toteutunut. Pääasia on kuitenkin, että vauva saadaan ulos. Mitään ei tapahdukaan.

Sairaalassa vaihdan omat vaatteeni muodottomaan pinkkiin kaapuun ja aamutakkiin. Vauvan sydänkäyrä tutkitaan. Ilman sen suurempia kiemuroita käynnistys aloitetaan. Otan suun kautta ensimmäisen Cytotecin. Se sisältää misoprostolia, jonka pitäisi saada aikaan kohdun supistelua.

Odotan jännittyneenä ensimmäiset puoli tuntia, koska ne supistukset mahtavat alkaa. Mitään ei tapahdu. Saan iltapäivällä toisen tabletin ja illalla vielä kolmannen, eikä niiden teho ole yhtään sen parempi. Ajatus siitä, että vauva syntyisi tänään, on haudattava.

Jospa hän jo syntyy?

Seuraavakin päivä sujuu yhtä rauhallisesti. Saan lisää Cytotecia. Jossain vaiheessa annostelu muuttuu niin, ettei lääkettä enää anneta suun kautta vaan se laitetaan suoraan kohdunsuulle. Lääkäri käy välillä tarkastamassa tilanteen. Hän käsittelee kohdunsuuta kovakouraisesti ja yrittää näin saada supistukset alkamaan. Se tuntuu kovin ikävältä. Totean, etten ehkä haluakaan synnyttää jos tällaisia tuntemuksia on odotettavissa.

Kramppeja mutta ei synnytystä

Olen sairaalassa kolmen hengen huoneessa. Huonekaverit ovat pääosin kohtalotovereita, eli synnytyksen käynnistyksessä olevia. Muilla tuntuu tapahtuvan: Huoneeseen tuodaan uusi synnyttäjä. Hän saa joko Cytotecin tai sitten käytössä on kohdunsuuta laajentava ballonki. Muutaman tunnin kuluttua naapurisängystä alkaa kuulua puhinaa ja kiroilua. Hetken päästä ollaan jo matkalla synnytyssaliin. Minä vain makaan omalla sängylläni jo kolmatta päivää ilman mitään merkkejä mistään. Ramppaan sairaalan portaita ylös ja alas, koska se voi kuulemma auttaa synnytyksen käynnistymisessä. Ei auta, mutta pohkeet menevät kauheaan kramppiin.

Sokereita en jaksa enää mitata. Insuliini on mukana sairaalassa ja pistän sen iltaisin. Syön karkkia salaa hoitajilta. Uskottelen itselleni, ettei vauva ehdi enää montaa grammaa kasvaa tässä vaiheessa.

Kolmannen päivän iltana alkaa tapahtua

Lopulta kolmannen päivän iltana alkaa tapahtua. Supistukset alkavat heti rytinällä. Minulla ei ole mitään vaikeuksia erottaa synnytyssupistuksia harjoitussupistuksista. Aikani sinnittelen osastolla, kunnes minut siirretään synnytyssaliin.  En muista oliko tässä vaiheessa puhetta sokereista tai onko niitä mitattu, sen verran ilokaasuhuuruissa olen.

Synnytys etenee verkkaisesti. Saan suonensisäisesti oksitosiinia, jonka pitäisi voimistaa supistuksia. Hengittelen pullokaupalla ilokaasua ja jossain vaiheessa olen ilmeisesti pyytänyt myös epiduraalin. Se auttaa ihanasti ja vähän aikaa saan nukkua.

Tässä synnytyksessä ensimmäinen vaihe eli avautumisvaihe kestää n. 12 tuntia. Tämä on melko lailla normaali aika, enkä usko että diabetes vaikuttaa siihen ainakaan minun kohdallani millään lailla. Ponnistusvaihe on pitkä, puolitoista tuntia. Onneksi olen ensikertalainen enkä ymmärrä, että aikaa on kulunut jo paljon. Lopulta kätilö huomaa, että vauva on hieman väärässä asennossa. Vauvan pää on pystyssä, kun sen normaalisti pitäisi olla leuka rintaa vasten. Lopulta vauva autetaan ulos imukupilla ja voin huokaista helpotuksesta.

vauvan varpaat

Vauvan verensokeria hoidetaan ja seurataan

Vauva painaa syntyessään hieman alle 4 kg. Se ei siis ole aivan niin suuri kuin alun perin pelättiin. Vauva voi hyvin ja näyttää ihan normaalilta. Minkäänlaista hapenpuutetta ei synnytyksen aikana esiintynyt ainakaan vauvan sykekäyrän perusteella. Synnytyssalissa vauva saa imetyksen lisäksi maitoa tuttipullosta, ettei verensokeri pääse laskemaan.

Siirrymme vauvan kanssa synnyttäneiden osastolle. Vauvalta mitataan seuraavan vuorokauden aikana monta kertaa verensokeria. Sokeri mitataan kantapäästä, pienestä pistoreiästä. Vauvan verensokeri pysyy onneksi riittävän korkeana. Raskausdiabeetikkojen vauvat ovat sikiöaikana tottuneet korkeaan verensokeriin. Riskinä on, että syntymän jälkeen vauvan oma insuliinintuotanto on niin runsasta, että verensokeri menee matalalle. Siinä tapauksessa vauvalle ehkä joudutaan antamaan suonensisäisesti sokeria.

Ohi on!

Lähdemme kotiin, kun vauva on kaksi päivää vanha. En ole mitannut sokereita kertaakaan synnytyksen jälkeen. Tämä sairaus on nyt tällä kertaa ohi!

Vauva ja sormi


Kirjoittaja on lääkäri, kolmen pienen lapsen äiti ja kolminkertainen raskausdiabeetikko.
Kaikki sarjan kirjoitukset täällä.

Vieraskynällä Deeblogiin kirjoittavat vakiokirjoittajien ulkopuoliset tarinoijat.

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat