Minun silmässänikö verisuonitukos?
Mikäpä olisi sen ihanampaa kuin herätä sunnuntaina auringon paisteeseen, kun lumikiteet kimaltelevat hangella. Ajattelin lähteä reippaalle lenkille heti aamupalan jälkeen. Jotenkin olo oli kuitenkin hutera ja toispuoleinen. Heti en sitä edes tajunnut, että vasemman silmäni näkökyky oli poissa. En ymmärtänyt sitäkään, että olisi pitänyt lähteä päivystykseen. Kuvittelin, että näkökyky palautuisi kun ottaisin päivän rauhallisesti suljettujen sälekaihtimien takana. Liikunta aurinkoisessa talvisäässä sai jäädä haaveeksi.
Päivän mittaan vasemman silmäni näkökyky palautui ja unohdin asian. Puolisen vuotta meni ihan hyvin, mutta sitten näkökyky alkoi heiketä ja ajattelin tarvitsevani uudet silmälasit. Optikon näöntarkastuksessa ilmeni, ettei hän saanutkaan tarkennettua näköäni. Silloin optikkoliikkeissä ei vielä tehty silmänpohjakuvauksia. Kiitos pitkäaikaiselle luotto-optikolleni, joka osasi epäillä jotain olevan vialla ja ohjasi minut pikaisesti silmälääkärin vastaanotolle. Silmälääkäri totesi myös, että jotain on vialla ja teki kiireellisen lähetteen HUS Silmäklinikalle.
Olin päässyt ammattilaisten hoitoon, mutta silti meni aikaa ennen kuin oikea diagnoosi löytyi. Silmiäni tutkittiin ja kuvattiin silmänpohjat säännöllisesti ja laseroitiin tarvittaessa verenvuotoja. Uudissuonimuodostusta ei onneksi ole ollut. Tiesitkö, että diabeetikon silmät tulee tutkia säännöllisesti jo heti diagnoosi hetkestä. Ykköstyypin diabeetikoilla ja yli 10-vuotiailla 2-vuoden välein ja Kakkostyypin diabeetikoilla 3-vuoden välein. Jos ilmaantuu silmänpohjamuutoksia, niin silmänpohjakuvaus vuosittain tai tarvittaessa tiheämminkin.
”Oletko joskus menettänyt näkökykysi?”
Tämä oli se ratkaiseva kysymys, jonka Silmäklinikan erikoislääkäri esitti vastaanotolla. Olinhan minä ja muistin tuon sunnuntai aamun kokemukseni. Silmässäni oli ollut laskimosuonentukos, joka olisi edellyttänyt heti päivystykseen tuloa. Verisuonitukokset ovat diabeetikoilla yleisempiä kuin ei diabeetikoilla, mutta sellainen voi tulla myös ilman diabetesta.
Pitkä hoitojakso, johon on sisältynyt Avestin –pistoshoitoja ja kortisonipistoksia. On laitettu kaasua silmään, asentohoidettu, ettei verkkokalvo irtaantuisi ja vaikka mitä. Kortisonihoitojen riski on tehnyt tehtävänsä ja tulossa on kaihileikkaus. Näkökykyä siihen ei enää saada kunnolla palautettua, mutta laajempi näkökenttä helpottaisi lukemista, kirjoittamista ja käsitöiden tekemistä. Marttailusta en haluaisi luopua.
Tämän kokemuksen jälkeen tiedän, että jos silmä sokeutuu, näkö menee suttuiseksi tai tulee tunne, että näkökentässä on jokin este, hakeudun heti hoitoon. Silmälääkäreillä on paljon konsteja hoitaa silmiä näön säilyttämiseksi, oli kyseessä sitten verisuonitukos tai diabeteksen aiheuttamat muutokset. Meillä diabeetikoilla on suurentunut riski ja näkökyky on tärkeä meille kaikille. Monesta asiasta on huolehdittava, joilla voi vähentää riskiä silmänpohjamuutoksiin. Verenpaineen omaseuranta ja tarvittaessa lääkitys, veren rasva-arvojen seuranta ja hyvä/kova rasvan huomioiminen ruokavaliossa sekä tarvittaessa lääkitys sekä TUPAKOIMATTOMUUS. Unohtamatta aina ”muodissa” olevaa säännöllistä liikunta.
Tiedän hoitojen olevan tarpeellisia säilyttääkseni näkökykyni vaikka ne joskus jännittävätkin. Haluan olla aktiivinen ja osallistua rakkaimpaan harrastukseeni marttailuun niin kauan kuin siihen pystyn. Jos sukkaa kutoessa neuleeseen tulee virhe niin se on vain käsintehdyn merkki. Sen tiedän, että jos menettäisin oikean silmäni näkökyvyn yllättäen menisin samantien päivystykseen, jotta mahdollinen laskimotukos voitaisiin hoitaa heti ja näkökyky pelastaa. Viivyttelyyn ei olisi aikaa.
Moni sairaus näkyy usein ensimmäisenä silmistä. Turhaan ei sanota, että ”silmät ovat sielun peili”. Kaikkien hoitojen jälkeen silmieni pinta taitaa olla kuin kuuta katselisi, kraatereita täynnä.
Kiitos Diabetesliiton Erikoislääkäri Anu-Maaria Hämäläiselle tekstini tarkastuksesta.