Diabeetikon vapaus ja vastuu
Ihmisinä haluamme vapautta tehdä asioita omalla tavallamme. Vapaus tuo kuitenkin mukanaan vastuun. Vastuu pelottaa, mutta vapaus antaa motivaation toimia parhaalla mahdollisella tavalla. On ihan sama puhummeko elämästä yleensä, työelämästä tai diabeetikoista. Vapaus tuo vastuun.
”Minä lupaan huolehtia itsestäni”
Vuoden vaihteessa 2015 tein Yksi elämä -sivustolla Uudenvuodenlupauksen huolehtia itsestäni. Lupausta tehdessäni mielessäni oli päällimmäisenä fyysinen hyvinvointi ja sen mukanaan tuoma hyvä olo ja hyvä hoitotasapaino sekä jaksaminen arkisissa asioissa. Lisäkannustimena oli, että kun huolehdin itsestäni jaksan huolehtia tarvittaessa myös lähimmäisistäni. Hauskaa sinänsä, että Yksi elämä -lupauskone ei antanut minun luvata liikoja. Lupauskone antoi tehdä vain yhden lupauksen. Siksipä lupaus ”Minä lupaan huolehtia itsestäni” tuntui omalta. Minulla oli vapaus tehdä oma lupaukseni, mutta sen tehtyäni tajusin sen tuoneen mukanaan myös vastuun.
Pohdittuani tuota lupaustani, josta kiitos Yksi elämä -projektin Uudenvuodenlupauskoneen kun sieltä tulee säännöllisesti muistutus ja kysymys ”miten on lupaus pitänyt”. Siksi se on tullut entistä tärkeämmäksi ohjenuoraksi diabetekseni hoidossa. Diabetekseni on kuin pieni lapsi, joka tarvitsee vanhempiensa huolehtimista. Mutta ollakseen tasapainossa ja fyysinen hyvinvointini mahdollisimman hyvä, diabetekseni tarvitsee myös hoitovastuuta. Aikuisena diabeetikkona hoitovastuu on minulla itselläni. Kukaan muu ulkopuolinen ei voi siitä loppupeleissä huolehtia. Hyvä hoitotiimi diabeteslääkärin ja diabeteshoitajan kanssa, säännölliset vastaanottokäynnit ja laboratoriokokeet ovat merkittävä osa omaa vastuutani omasta voinnistani. Minulla on kuitenkin vapaus päättää miten toimin. Käynkö hoitokäynneillä säännöllisesti tai tarvittaessa vai enkö käy.
Kumpi on ensin vapaus vai vastuu?
Kumpi oli ensin muna vai kana? Sitä pohditaan monenkin asian yhteydessä ja se sopii tähänkin.
Kumpi on ensin vapaus vai vastuu? Lapsidiabeetikot tarvitsevat läheistensä ja vanhempiensa mukana oloa ja vanhemman vastuuta lapsen diabeteksen hoidosta ja diabeteksen kanssa elämisestä. Lapsen oma vastuu diabeteksen hoidossa pääsee kasvamaan lapsen oman kasvun myötä. Vanhemmat saavat vapauden vasta sitten, kun lapsi on kasvanut itsenäiseksi vastuuntuntoiseksi diabeetikoksi. Vanhemman huoli jälkikasvustaan kulkee kuitenkin aina mukana onpa lapsi sitten minkä ikäinen tahansa. Vanhempana sitä miettii vielä aikuisenkin lapsensa vointia. Se on vanhemmuutta.
Lapsilla vastuu tulee ensin ja iän myötä vapaus sen jälkeen kun diabeteksen hoitoasiat on opittu ja hyväksytty.
Vapaus tuo vastuun.
Vapaus tuntuu hyvältä. Vapautta me kaikki haluamme niin työssä kuin muussakin elämässämme. Me haluamme vapautta vaikuttaa ja päättää omista asioistamme. Vapaus tuntuu suurelta ja tavoiteltavalta, se on valtaa.
Vastuu yksinään tuntuu pelottavalta. Kun saamme vapauden tuo se mukanaan automaattisesti vastuun. Diabeteksen ja itsemme hoitamisen perusta on vastuu omasta itsestämme. Hyvä vointi ja hyvä hoito edellyttävät vastuuta. Vapaus tuo mukanaan myös vastuun.
Minkälaisen uudenvuoden lupauksen sinä teit vuodelle 2015?
Alina Salmi
Anne Artukka
Deeblogin Vieraskynä
Anssi Lehto
Elsa 
Erika Drugge-Kesänen
Helmi Westergren
Jenni Kulo
Kalle-Ville Ruohonen
Kirsi Stjernberg
Kirsi-Maria Hytönen
Laura Manninen
Liisa Laitinen
Maarja Metsaviir
Maria Rasalahti
Miia Tuomaala
Miika Miettinen
Mika Haulo
Peter Lindberg
Petteri Rantamäki
Pia Sivunen
Reija Helkkula
Salla Vähäkangas
Sari Pihlava
Teija Sihvo
Paljastan, tein myös lupauksen sivustolla. Että herkuttelen vähemmän. Ei oo vielä onnistunut. Missä mun kadonnut itsekuri on ;)?
Tiina sinäpä sen sanoit ”itsekuriahan” lupausten pitäminen vaatii. Eikä se aina niin helppoa ole. Herkkujakin on monenlaisia – sallittuja herkkujakin on, eikä niistä tarvitse huonoa omaa tuntoa tuntea.
Kyllä sekä perheenjäsenille että ystäville pitäisi olla tukiryhmiä… Saavatko he oikeastaan koskaan ”vapautusta” ???
KK – hyvä huomio. Perheenjäsenet ja ystävät ovat aina valmiudessa toimimaan ihan yhtä lailla kuin me diabeetikotkin olemme hereillä oman vointimme kanssa. Mitä pitemmän ajan on diabeteksen kanssa yhteistä polkua kulkenut niin ehkäpä se kuitenkin myös perheenjäsenille ja ystäville on jo kuin osa normaalia elämää. Se kuuluu asiaan. Uudet ystävät ovat kuitenkin uuden asian edessä ja he tarvitsisivat ”tukiryhmän” sopeutuakseen ystävän diabetekseen, joka väkisinkin tulee ystävyyden mukana niin kuin kaupan päällisenä.
Pingback: Itsekurista ja sen puutteesta | Deeblogi
Pingback: Se pyörii sittenkin - diabeetikon liikuntakokemuksia ja onnistumisen iloja - Deeblogi