19.3.2015 Elli Sillanpää

Itsekurista ja sen puutteesta

Jokin aika sitten työpaikkani työhyvinvointikyselyssä tiedusteltiin, millaiseksi koen terveydentilani. Valitsin vaihtoehdon ”ei hyvä eikä huono” (asteikolla erittäin hyvä – erittäin huono). Ykköstyypin diabeteksen ja hiljattain todetun kilpirauhasen liikatoiminnan lisäksi minulla on pari muutakin kroonista sairautta, mutta ne eivät näy ulospäin millään tavalla – kuten ei diabeteksenikaan. Siksi en ehkä koe itseäni sairaaksi. Pystyn käymään töissä normaalisti, olen saanut terveen lapsen, ja elämäni on muutenkin ulkoisesti normaalia. Urheilen, matkustelen ja välillä herkuttelen tai juon lasin tai pari viiniä.

Diabeteksen hoito vaikuttaa kuitenkin elämääni aina ja koko ajan, ja vaatii runsaasti itsekuria. Deeblogissa jo aiemmin pohdittiin, miten paljon diabeetikko voi vaikuttaa omaan elämänlaatuunsa huolehtimalla sairaudestaan. Omalla kohdallani itsekurin ja hoitomotivaation löytymiseen meni melkein 20 vuotta; vasta omasta lapsesta haaveillessani ja raskautta suunnitellessani ymmärsin, että verensokereita kannattaa mitata. Sen jälkeen verensokerin mittaus on kuulunut elämääni niin saumattomasti, etten luopuisi siitä enää mistään hinnasta. Olisin tosi tyytyväinen, jos saisin jatkuvakäyttöisen sensorin, ja tietäisin koko ajan, missä mennään!

Itsekurin löytyminen erinäisiin riippuvuuksiin tai huonoihin tapoihin onkin sitten eri asia. Lähinnä itselleni tekemistäni lupauksista huolimatta en ole pystynyt kokonaan lopettamaan vaatteiden ja kenkien ostelua netistä, tenttiin lukemisen jättämistä viime tippaan tai, kaikista haastavimpana, karkin syömistä. Diabeetikolle tuo jälkimmäinen on toki haitallisinta. Tämän asian kohdalla sairaus täytyy ottaa huomioon, vaikka ei itseään sairaaksi kokisikaan.

Makeanhimo iskee usein, ja annan sille liian usein periksi. Useimmiten ostan jotain sokeritonta syötävää, mutta välillä mieli tekee laskiaispullaa tai irtokarkkeja. Herkuttelusta kärsivät niin verensokerit kuin koko kroppa – olo on makean syömisen jälkeen kuvaavasti jotenkin tahmea. Sokerittomien tuotteiden valitsemisen lisäksi olen yrittänyt korvata karkit pähkinöillä, hedelmillä ja marjoilla. Olen myös pyrkinyt varmistamaan riittävän proteiinin saannin lounaalla, makeanhimo kun iskee useimmiten iltapäivisin. Välillä pystyn olemaan sokerilakossa useamman viikon, ja välillä taas menee pari viikkoa niin, että syön jotain pientä makeaa päivittäin.

Miksi sitten annan makeanhimolle niin usein periksi? Siksi, että itselleen on helppo keksiä selityksiä. Olen aina mielestäni ansainnut herkkuhetken. Työpäivä on ollut rankka, verensokeri on tosi alhaalla, lapsi on kiukutellut tai olen väsynyt. Leffa ja karkki yksinkertaisesti kuuluvat yhteen, Runebergin päivä on vain kerran vuodessa, anoppi voi loukkaantua jos en ota kakkua. Syitä on monia.

Olen silti vahvasti myös sitä mieltä, että minusta ei ole totaalikieltäytyjäksi, ja yritän noudattaa kohtuus kaikessa -periaatetta, kuten muussakin syömisessä ja elämässä yleensä. Kultaisen keskitien löytäminen tuntuu kuitenkin olevan minulle tässä asiassa todella haastavaa. Siksi olisi mielenkiintoista kuulla – tai siis lukea – kärsivätkö muutkin sokeririippuvuudesta ja/tai makeanhimosta? Mitä käytännön keinoja sen voittamiseksi löytyy? Onko ainoa keino tosiaan se, että jättää sokerin kokonaan pois, ja ajan myötä makeanhimo häviää?

Satakuntalais-lounaissuomalainen ykköstyypin diabeetikko vuodesta 1990. Neljävuotiaan pojan äiti, joka yrittää löytää huumoria arjen tilanteista, kuten uhmaraivareista ja jatkuvasta kiireestä. Tärkeimmät apuvälineet jaksamisessa ovat juoksuharrastus ja kahvi.

Kommentit tähän postaukseen

  1. Anssi LehtoAnssi Lehto

    Hyvä kirjoitus Elli.
    Eikö karkkihimon iskiessä ole kuitenkin tärkeintä pitää verensokerit hallinnassa? Karkkipussin kyljessä taitaa olla hiilarimäärät/100g. Insuliiniä vaan sen mukaan ja ehkä normaalia useampi mittaus. Itsekurin sijaan mieluummin verensokerit kuriin?

  2. Elli Sillanpää

    Kiitos kommentista Anssi, eka kirjoitus niin vähän jännittää :). Itsellä pointtina tässä on enemmän ehkä se, että syön liian usein ja paljon makeaa ja haluan sokerikoukusta irti. Luulen myös, että jos makeaa syö usein ja paljon, ja pistää siihen aina lisäinsuliinia, paino alkaa nousta, joten siksi pyrin mieluummin sokerista kokonaan eroon.

  3. Terttu

    Kiitos upeasta blogista! Tunnen ainakin yhden ihmisen, jolla on samat ”jutut” . En sano, että ongelmat. Miljoona kertaa tehty päätös, että luovun kokonaan,ainakin melkein, herkuista. Miten niitä osuukin kohdalle ” ihan pakollisissa tilanteissa” . Tiedän, ettei makeita työnnä minulle suuhun kuin minä itse.
    Minullakin yli 20 v. Nyt on flunssa ja taas mietin, jos nyt onnistun, kun mikään ei maistu mitään !

  4. Sari

    Minäkin vähän samojen juttujen kanssa pyöriskelen. Herkkujen syönnissä painonhallinta on yksi asia. Kokonaan toinen juttu on se, että herkuissa tuppaa olemaan niin paljon niin hurjan nopeita hiilihydraatteja, ettei laskennallisesti oikea insuliinimäärä ehdi mukaan. Verensokeri karkaa herkästi liian korkealle, jolloin inskan teho ei enää ole entisensä ja tulee korjaustarvetta. Lyhyesti sanottuna vene alkaa keikkua pahemman kerran ja kestää aikansa ennen kuin meno tasoittuu. Ehkä jollakulla muulla pelkkä hiilihydraattilaskenta toimii hyvin.
    Mulle kelpaisi ne pysyvän herkkulakon vinkit 🙂

  5. Tiina

    Täällä ilmoittautuu yksi addikti ja pahasti sellainen. Olen enimmillään pystynyt olemaan syömättä kaksi viikkoa herkkuja. Tällä hetkellä niitä menee päivittäin ja se ahdistaa, mutta missä itsekuri. Mäkin palkitsen itseäni esim. nyt kun mun migreeni on kroonistunut niin aina tekee mieli herkkuja kohtauksen jälkeeen 🙁 olen muutoin tosi liikunnallinen sekä ohjaan itse niitä. Mutta tää ruokapuoli mättää…
    Tsempataan toisiamme tässä!!

  6. Mika HauloMika Haulo

    Viime vuonna sorruin napostelemaan enemmän kuin painon pysyminen tasaisena sallii. Sain kuitenkin hillittyä itseni, kun aloin kuukausi sitten karistaa muutamia ylimääräisiä kiloja.

    Pohdin oma mässäilyäni ja tulin siihen tulokseen, että se oli oikeastaan vain tapanapostelua. Aina ei edes tehnyt sitä suklaata mieli, mutta kun joka päivä oli tullut sitä mussutettua, niin ihan vain tavan vuoksi tuli aina otettua kaupasta patukka mukaan.

    Siitä himosta oli yllättävän helppo päästä eroon. Ensimmäisinä laihdutuspäivinä motiivi keventyä oli tietysti suklaansyönnin vahvin vastustaja; päivittäisistä laskelmista näki tarkasti, paljonko vielä sopisi ruokaa laittaa suuhun. Ja kun tuo huono tapa katkesi, pian ei enää edes tehnyt mieli jälkkärisuklaata.

    Toki silloin tällöin voisi vähän herkutella. Katsoin kuitenkin parhaaksi välttää suklaata toistaiseksi kokonaan, etten vahingossakaan sortuisi. Niin että ollaan nyt jonkin aikaa ilman, ei sitten omatunto kolkuta liikaa, kun seuraavan kerran alkaa tehdä mieli.

    Sekin on auttanut, että olen suklaan sijaan ottanut jotain muuta palanpainiketta. Kuulostaa hullulta, mutta esimerkiksi C-pore tekee tehtävänsä. Mutta kun mässäilyssäni ei koskaan ollut kyse siitä, että piti saada nimenomaan suklaata. Piti vain saada jotain hyvää.

  7. Anna-Maria

    Mulla on sama ongelma, niin älyttömän kova makean himo, että en ole vuosiin ollut yhtäkään päivää ilman herkkua ja vs tasapainosta sen huomaa 🙁

  8. Agaba

    Kiva, kun aloit kirjoittamaan Elli!
    Ja hyä kirjoitus heti alkuun.
    Itse jouduin ensimmäistä kertaa oikein kunnon sokerisyyniin raskausdiabeteksen aikoihin. Kun kyseessä oli toinen ihminen, johon oma syöminen vaikuttaa, oli motivointi jotenkin helpompaa. Sokerista vieroittautui melko nopeasti, eikä sitä edes kaivannut.
    Mutta kovin nopeasti siihen jää taas uudelleen koukkuun, kun on ikäänkuin lupa siihen.
    Pakko vielä mainita, että oli jotenkin hurja huomata, miten lapsi oli samantien sitä mieltä (1v), että sokeripitoinen juttu on hyvää saadessaan maistaa kookoskeksiä omilla synttäreillään.. Ei käynyt sama ilmiö esim. porkkanan suhteen. 😉

  9. Elli

    Kiitos kommenteista! Kohtalotovereita siis löytyy, eikä helppoja ratkaisuja asiaan taida olla! Kirjoitusta luonnostellessani olin juuri aloittanut sokerilakon, ja sitä on nyt takana reilu kuukausi. Lisätyn sokerin poisjättäminen kylmiltään toimi minulle. Ekat viikko-pari olivat ehdottomasti vaikeimpia, ja vieläkin huomaan silmäileväni karkkihyllyä kaihoisasti, jos menen kauppaan väsyneenä töiden jälkeen. Olen kuitenkin pysynyt päätöksessäni. Aion olla sokerilakossa pääsiäiseen saakka ja katsoa sitten, jatkanko sokeritonta elämäntapaa. Sokeriton ruokavalio on nykyään melkein trendi, ja siitä on julkaistu kirjojakin. Monissa kirjoissa sokeripaastoon kuuluu myös maitotuotteiden, marjojen ja hedelmien poisjättäminen. Itse jätin pois vain lisätyn sokerin, eli käytän edelleen maitotuotteita, marjoja ja hedelmiä ym.

    Kuten Mika kommentissaan sanoi, makean syöminen on tapa, josta pystyy opettelemaan eroon. Käytän silti välillä ”korvaavia tuotteita”, kuten Mikakin. Esim. xylitol-purkka (jota pitäisi suositusten mukaan syödä kai 4-5 palaa päivässä), sokeroimattomalla maapähkinävoilla voidellut omenalohkot ym. ovat itselläni toimineet :).

    Satunnaisessa herkuttelussa ei tietenkään ole mitään pahaa, mutta omalla kohdallani päivittäisestä tavasta eroonpääsy vaati totaalisen stopin sokerin syömiselle. Hurjasti tsemppiä muillekin makeanhimon kanssa painiskeleville!

  10. Maria

    Toinen puoli tässä sitten on suolaisen himo.
    Itse harvemmin sorrun sanan perinteisessä merkityksessä makeaan. Mulla on enempi ongelmana salmiakki, laku, sipsit ja suolakeksit. Sipseissä bonuksena tuleva rasva. Samalla lailla kai näistä voi opetella eroon, mutta toisaalta taas matalahko verenpaine ja kropan pieni suolapitoisuus huutaa puoleensa niitä lisää.
    Tasapainoilua yhtä kaikki. Päivä kerrallaan kohti parempaa 🙂

  11. Pingback: Vähäsokerisesta elämästä ja joulusta - Deeblogi

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat