26.8.2015 Kirsi Stjernberg

Lomaa diabeteksesta?

Kaikkihan me sitä odotamme, ainakin joskus. Että joku tulisi ja ottaisi tämän pois, minulta tai lapseltani. Että huomenna heräisin täysin terveenä, eikä ensimmäiseksi aamulla tarvitsisi mietiskellä verensokeriarvoja ja insuliinimääriä toisten keskittyessä lähinnä siihen, haukkaisivatko palan paahtoleipää vai raahautuisivatko ensin suihkuun.

Oikeastaan olin aina ajatellut, että tämän sairauden kanssa eletään kavereina koko elämä. Mutta tyttären sairastuessa häntä hoitanut lääkäri maalaili eteemme kuvia siitä, että vielä tulee sekin päivä, kun diabetes ei olekaan parantumaton sairaus. Varmasti tulee, keksitäänhän jatkuvasti uusia hoitovälineitäkin. Ensimmäistä kertaa ikinä annoin itselleni luvan ajatella, että entäs jos…?

Mutta eihän tätä elämää niin voi elää, että joka päivä odottaa parantavaa hoitoa toistaiseksi parantumattomaan sairauteen.

Voisiko diabeteksesta sitten saada vähän lomaa?

Kyllä voi, sanon minä.

Okei, insuliineja ei voi jättää pistämättä, eikä ihan kaikkia verensokerimittauksia tekemättä. Mutta vaatimustasoa voi kyllä hetkeksi höllentää.

Itselleni annan tähän luvan silloin tällöin vaikka lomamatkalla tai viikonloppuisin. Herkuttelen, pistän vaikka vasta jälkikäteen, mittaan harvemmin. Näin toimimme tyttärenkin kanssa satunnaisia hetkiä kerrallaan. Siitä ei tietenkään saa tulla tapa, jolloin hyvä hoitotasapaino oikeasti vaarantuisi.

Mutta joskus voi lapsenkin antaa nauttia sen suuren jäätelötötterönsa ihan rauhassa, ennen kuin alkaa hössöttää verensokereista ja pistämisistä. Elämänlaatua sekin, että diabeteksen voi unohtaa edes pieneksi hetkeksi kerrallaan.

Vaan kuten missä tahansa asiassa, on tässäkin kääntöpuolensa.

Tänä kesänä olimme koko perhe mukavalla lomareissulla Lontoossa. Ja vaikka matka oli tyttärelle melkein unelmien täyttymys, oli hän huomattavan osan ajasta väsynyt ja kärttyinen, siinä missä isoveli jaksoi samat ohjelmat koko lailla mukisematta.

Muistan samat fiilikset lapsuudesta. Kesälomareissulla tai vieraisilla tuttavien luona olin usein miltei musertavan väsynyt ja huonotuulinen.

Selitys löytyy tietysti kovasti vaihtelevista verensokereista. Kun mittailee verensokeria harvemmin ja syö enemmän herkkuja, joiden hiilihydraattimääriä on vaikea arvioida, lähtee verensokeri helposti lapasesta. Kun tähän lisätään usein vielä paljon kävelemistä, helteiset ilmat tai muita muuttujia, alkaa kasassa olla kimurantti yhtälö. Verensokerit pääsevät helposti sahaamaan alhaalta ylös ja ylhäältä alas kovaa vauhtia.

Lopputuloksena voi sitten olla se väsynyt ja kärttyinen olotila, joka saa unelmamatkan tuntumaan vähemmän unelmalta. Näin ainakin meillä monipistoslaisilla. Olisikohan insuliinipumppu juuri tällaisissa tilanteissa se paras kaveri, kun lisäinsuliinia olisi helppo tuikata vauhdissa menemään?

Toistaiseksi meidän perheen paras selviytymiskeino on annostella lomiin ja vapaapäiviin sopiva määrä vapautta ja vastuuta. Sen verran mittauksia, ettei mennä ihan hunningolle, mutta sen verran joustoa, että voidaan kuitenkin nauttia elämästä pikkuisen kevyemmällä otteella.

Tasapainoilua, sitähän tämä koko sairaus on.

Ikänsä deeykkösenä elänyt pohdiskelija, joka asustaa rintamamiestalossa miehen, 14-vuotiaan pojan ja 13-vuotiaan deetytön kanssa. Lisäksi meillä on nuori labradorinnoutaja, jota koulutetetaan diabeteskoiraksi. Suuntaan lenkkipolulle aina kun voin, ja koetan löytää aikaa myös uusien asioiden opiskeluun. Olen vihdoin oivaltanut, miten tärkeää on pitää huolta omasta jaksamisesta ja haaveista arkihässäkän keskellä, jota tupladee välillä urakalla haastaa.

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat