Kategoria: Yleinen (sivu 2)

Kirsi Stjernberg

Diabeteskoiraa kasvattamassa

Tuo pulleropallero pienoinen labbispoika, josta teille joulun alla kirjoittelin, on nyt viisikuinen salskea hurmuri. Hän on kasvanut kertakaikkisen käsittämätöntä vauhtia ja oppinut asioita nopeasti. Hän rakastaa metsässä kirmailua ja pehmolelujen retuuttamista yli kaiken. Mutta kyllä hänet on myös helppo houkutella sohvalle kainaloon. Aivan alussa tuntui, että yöt menevät ranttaliksi ja sisäsiisteyden oppimiseen menisi ikuisuus. Mutta […]

Maaret Weide

Muutos superdiabeetikoksi, osa 3

Olen oikealla tiellä elintapamuutoksissani ja diabeetikon verensokerit kiittää. Vielä on tehtävää, mutta suunta on oikea. Malttia tarvitaan – kyllä ne kilotkin häviää, kun jaksan olla pitkäjännitteinen.

Maaret Weide

Historian havinaa ja nykyaikaa

Miten ihmeessä 100 vuodessa on tultu tähän, että nyt opetellaan syömään oikein, kun ennen opetettiin kasvattamaan ruokaa? Isäni syntyi vuonna 1912 aikana jolloin opeteltiin kasvattamaan juureksia ja oltiin onnellisia kun ruokapöytään saatiin muutakin kuin perunoita ja puuroa. Nykyään tarjolla on niin paljon eri vaihtoehtoja, että emme tiedä mikä olisi terveytemme kannalta parasta.

Reija Helkkula

Kirje joulupukille

Rakas joulupukki, siitä on vuosia kun kirjoitin sinulle viimeksi. Se ei tarkoita sitä, että olisin unohtanut sinut tai joulun viettämisen, en ole vain kokenut tarpeelliseksi esittää toiveita sinulle. Kirje joulupukille kuului lapsena tärkeänä asiana jouluuni.

Kirsi Stjernberg

Hypokoirahaaveita

Omassa mielessäni oli alkanut orastaa ajatus siitä, miten ihana, empaattinen kaveri koira olisikaan, olihan minulla tästä omasta lapsuudestani kokemusta. Kiinnostuneena olin sittemmin myös lukenut useita tarinoita hypokoirista. Perheen hypokoirahaaveet olivat saaneet ripauksen todellista jalansijaa siinä vaiheessa, kun tytär koki tajuttomuuteen johtaneen insuliinishokin. Miten ihanalta tuntuisi, kun joku muukin vahtisi lapsen verensokereita ja varoittaisi matalista, ajoissa.

Maaret Weide

Minun silmässänikö verisuonitukos?

Tiesitkö, että diabeetikon silmät tulee tutkia säännöllisesti jo heti diagnoosi hetkestä. Ykköstyypin diabeetikoilla ja yli 10-vuotiailla 2-vuoden välein ja Kakkostyypin diabeetikoilla 3-vuoden välein. Jos ilmaantuu silmänpohjamuutoksia, niin silmänpohjakuvaus vuosittain tai tarvittaessa tiheämminkin.

Kirsi Stjernberg

Siskollani on diabetes

Siskoni Katin lapsuudenmuistoja siitä, millaisena pikkusiskon diabetes hänelle lapsena näyttäytyi, ja mitä hän sairaudesta nykyisin ajattelee: En muista  sitä, kun siskoni sairastui diabetekseen. Hän oli vain puolivuotias vauva, minäkin vasta melkein kolme. Niinpä sairaus tuntuu aina olleen osa lapsuudenperheeni elämää. En muista myöskään  olleeni mustasukkainen tai ajatelleeni että sisko vie vanhempieni kaiken huomion, mutta luultavasti […]