Yleinen 16.3.2017 Maaret Weide

”Asia kerrallaan” on hyvä periaate, kun laittaa elämänsä asioita järjestykseen. Liikunnalla laihduttaminen ei asiantuntijoidenkaan mukaan onnistu, mutta hyvä lisäkannuste se on ja muutenkin terveellistä oman hyvinvoinnin kannalta.

Olisihan se hienoa pistää elämä kerralla kuntoon ja uuteen uskoon, mutta onnistuuko se ja riittääkö kenelläkään siihen energiaa? Tuskin. Liian paljon haasteita yhtä aikaa toteutettavaksi, kun elämässä on muitakin asioita hoidettavana. Työ, perhe, läheiset, opiskelu, muut harrastukset. Mitkä kenellekin ovat niitä tärkeitä arkipäivien asioita.

Ensin ruoka-asiat kuntoon

Tokihan itsellänikin silmissä siintää karisevat kilot ja mitä nopeammin sitä parempi. Tosiasia nyt vaan kuitenkin on, että ”hiljaa hyvää tulee”. Ensin laitettiin ruoka-asiat kuntoon. Ei mitään nälkäkuuria vaan pitkällä tähtäimellä pysyviä muutoksia. MuutosLautasella -projektista olen kirjoittanut aikaisemmin.

Ohjattua liikuntaa

Syömisen ja insuliinimäärän sovittaminen toisiinsa tuntuu nyt lasten leikiltä, kun mietin miten sovitan yhtälöön seuraavan asian. Sopivan liikunnan määrän ja sen rytmittämisen. Kaksi ohjattua liikuntaryhmää viikossa on jo hyvä asia, mutta ei se riitä pitämään verensokereita tasaisena ilman insuliinimäärien päivittäistä säätämistä. Kun vielä liikuntalajikin vaikuttaa siihen mihin suuntaan verensokeri heilahtaa.

Maanantaisin puolen tunnin vesijumpassa verensokerit pysyvät aika hyvin kohdallaan. Lasku tulee viiveellä kotiin kävellessä.

Tiistaisin tunnin kuntosaliharjoittelussa verensokerit pyrkivät pikemminkin nousemaan. Tekisi mieli pistää hiukan lisää insuliinia ennen harjoittelua. En tee sitä, koska silloin olen liikkeellä autolla. Korjaan tarvittaessa vasta kotona. Hormonit ne siellä jylläävät, mutta kuntosaliharjoittelu tekee hyvää, vahvistaa lihaksia ja lisää liikkuvuutta. Saman tekee vesijumppa, joka on tehokasta ja lihasystävällistä. Jatkan siis molempia vaikka ovatkin peräkkäisinä päivinä.

Hyötyliikunta tukena

Kaksi kertaa viikossa ei riitä vaikka niin mielelläni uppoutuisinkin muina päivinä käsitöiden pariin. Nyt kun polveni on kuntoutunut reilun vuoden takaisesta leikkauksesta, on käveleminenkin alkanut tuntua hyvältä. Välillä sauvakävelen reipasta vauhtia ja rytmikkäästi. Välillä teen reippaan kävelylenkin ilman sauvoja pitemmän kaavan mukaan eli kierrän ensin lenkin ja käyn vasta sitten kauppa-asioilla kotiin tullessa. ”Kaksi kärpästä yhdellä iskulla”. Hyötyliikuntaa säännöllisesti – viitenä päivänä viikossa, kun ei ole ohjattua liikuntaa. Luppopäiviä ei ole ollut pitkään aikaan vaikka taivaalta olisi satanut ”äkäisiä ämmiä tai pikkuisia ukkoja”. Pukeutumisasiahan se on.

Käveleminen vaikuttaa myös verensokereihin. Minulla ”2 km reipasta kävelyä” laskee verensokeria ”2 mmol”. Kun otan tämän huomioon lähtiessäni lenkille saan tasattua verensokereitani. Tarvittaessa syön ylimääräisen välipalan ennen lenkkiä. Ja jos lenkki ajoittuu pääaterian lähelle pistän vähemmän insuliinia. Silloin lenkin aikana verensokereilla on mahdollisuus luontaisesti laskea sopivalle tasolle.

Askel kerrallaan, itselle sopivaan tahtiin

Monesti olen Deeblogiin jo liikunnastani kirjoittanut. Ne ovat sanottakoon suoraan pieniä juttuja moneen toiseen verrattuna, mutta minäpä vertaankin itseäni itseeni. Nyt on kipinä syttynyt ja saanut tulta allensa, mutta edelleenkin menen askel kerrallaan, jotta en sammuttaisi tuota liikkumisen iloa alkumetreille. Opettelen löytämään itselleni sopivan tavan liikkua.

Reipas kävelylenkki tihkusateessa on omalla tavallansa päivän hyvä hetki.

• Jaa Facebookissa
• Jaa Twitterissä
• Jaa Google+ -palvelussa
• Jaa LinkedInissä