Uusi motivaatio
31.1.2015 Maaret Weide

Uusi elämäntilanne, uusi motivaatio

Olen jäänyt pois työelämästä, joka oli pyörittänyt arkeani. Olihan se ollut osa minua 1970-luvun alusta saakka. Olin siirtynyt opiskelusta suoraan työelämään, perhe oli perustettu kun mukaan tuli uusi kärrynpyörä diabetes.

Työ oli mielenkiintoista, joskus se ehkä vei liikaakin mukanaan. Nyt sen tajuan, että aikaa itseni huomioimiselle olisi pitänyt ottaa  enemmän.

Välillä olin tehnyt asioita oman itseni kustannuksella.

Olen aina käynyt säännöllisesti hoitotarkastuksissa diabetesammattilaisten vastaanotolla. Työelämän aikana hoitokäynnit olivat olleet kiireisiä. Tiesin miten minun pitäisi hoitaa itseäni ja reagoida muutoksiin, mutta en sitä aina tehnyt. Oli kiire. Hoitovälineiden hakukin oli minuuttipeliä. Nopea viesti jakelupisteeseen ja tarvikkeiden nouto.

Uusi elämäntilanne toi mukanaan uuden motivaatioon kysyä ”mitä minulle kuuluu”. Tutustuminen terveysaseman palveluihin oli ensimmäinen vaihe. Terveysasemakäynnit diabeteshoitajalla ja -lääkärillä perusseurannassa ja lisäksi yksityisesti diabetologilla vähintään kerran vuodessa. Hoitovälineetkin laitettiin kuntoon.

Liikkuminen ja nappikorut. Molemmat liikkuvat.

Uusi elämäntilanne mahdollisti aktiivisemman liikkumisen. Julkisen terveydenhoidon puolelta löytyi LiikuntaApteekki. Liikuntaresepti on nyt tehty ja sopivat liikuntamuodot valittu. Liikuntareseptin toteutukseen olen sitoutunut ihan samalla tavoin kuin reseptilääkkeiden ottamiseen. Aika näyttää miten tämä likka voi vuoden päästä.

Diabetes on yksi ominaisuuteni, se kulkee mukanani. Tekemällä töitä oman itseni hyväksi, melkein kaikki on mahdollista. Ilo pienistäkin asioista on hyvä perusta tämän yhden elämäni matkalle.

Minä ja Dee ”lusimme” yhdessä lopun elämäni.

Jokaisella meillä on oma tapamme kohdata uusia asioita. Jotkut asiat pakahduttavat onnesta, jotkut tuntuvat maailmanlopun aluilta. Diabetes ei lopullisuudestaan huolimatta ole maailmanloppu. On löydettävä itsestään hyväksyntä ja hoitomotivaatio. Syyttely ei auta. Minun kohdallani sattui käymään näin.

Heikko kohtani oli tässä, eteenpäin menen parhaalla mahdollisella tavalla. 39-vuotta tämän ominaisuuteni kanssa on ollut pitkä matka. Paljon ovat asiat muuttuneet vuosien varrella hoitomenetelmien, hoitotarvikkeiden ja diabetestutkimuksen saralla. Joka viikko opin uutta. Vertaistuki on tärkeää. Liikuntakin on mukavaa hyvässä seurassa.

Kävelen säännöllisesti myös verensokerimittari kädessä. Verensokerin mittaaminen on tärkeää. Mietin mitä ja montako hiilihydraattigrammaa syön. Pohdin montako insuliiniyksikköä pistän ja vaikuttaako liikuntani verensokeriarvoihini. Tämähän on laborantin hommaa. Mielenkiintoista, mutta olisinpa suhtautunut näin hoitooni työvuosinani. Sitä on kuitenkin turha murehtia nyt, mennyt mikä mennyt.

Myöhäiselläkin iällä ehtii korjaamaan asioita.

On mielenkiintoista olla diabeetikko ja oppia uusia asioita. Eläkkeellä olo mahdollisti minulle liikkumisen omien mahdollisuuksieni ja mieltymysteni mukaan. Jokainen kerta, kun saan itseni liikkeelle sukankutimen äärestä on voitto. Käsityöt ovat intohimoni. Marttailusta en luovu niin kauan kuin jalka nousee ja järki pelaa, mutta siihenkin tarvitaan itsestä huolehtimista.

Martat sanovat ”elämä on parasta itsetehtynä”, se sopii diabeetikollekin.

 

Bloggaava martta. Luonnossa hortoilu, käsityöt ja marttailu lähellä sydäntä. Ykköstyyppi vuodesta 1975.

Kommentit tähän postaukseen

  1. Tiina

    Kiitos Maaret, sain taas uutta ajateltavaa omaan hoitooni ja elämääni liittyen. Kirjoitat jotenkin osuvasti tekstisi 🙂 ja positiivisuudella! Kivoja kuvia olet napsinut!
    Niin ja tuo mittari kädessä kävely… Ihan nauratti ääneen kun mietin omaa toimintaani. Juuri äsken kaupassa mittailin kävellessä sokrut.

  2. KK

    Tunnistan aivan valtavan hyvin tuosta kovin samaa itsessäni. Kiitos Maarit. Itse yritän tuota samaa, mutta työelämän keskellä. Varsin haastava yhtälö, mutta pitkään sairastaneena en voi antaa yhdenkään päivän tai hetken valua ”hukkaan”. Tuota liikkuessa mittaamista en ole vielä kokeillutkaan ! Olisipa yksi käsi lisää 🙂

  3. Maaret

    Kiitos Tiina ja KK kommenteista ja kannustuksesta. Kannustusta ja uusia näkökulmia me kaikki tarvitsemme. Verensokerimittari kulkee nykyään lähes poikkeuksetta mukana ja mittaus tehdään siellä missä ollaan ja tarvittaessa. Työssäoloaikana ei tullut aina tehtyä niin vaikka olisi varmasti ollut silloinkin tarpeellista.

    Tiina sinä olet edellä minua, kaupan hyllyjen välissä en vielä ole mittaillut, mutta ehkä sekin päivä vielä koittaa. Pitäisikö pistää kisa pystyyn aiheella ”missä kaikkialla olet mitannut verensokerisi”?

  4. Sari

    ”Hoitovälineiden hakukin oli minuuttipeliä”… miten tutulta kuulostaa Maaret, siellä elämänvaiheessa juuri nyt seikkailen. Kirjoituksesi herätteli ajatuksia kovasti – taitaa olla milloin vain oikea aika kysyä: ”Mitä minulle kuuluu?”

  5. Pingback: Se pyörii sittenkin – diabeetikon liikuntakokemuksia ja onnistumisen iloja | Deeblogi

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat