Onneksi on diabetes
Liisa, lapsi 3 vuotta
Kiitos diabetekselle. Olet ollut se napakka potku persaukselle terveellisemmän ruokavalion noudattamisessa koko perheelle. Täysjyvää, hitaita hiilareita, vähemmän sokeria; parempia arjen valintoja.
Maaret, 40 vuotta
Kiitos diabetekseni perheessäni elettiin suht’koht’ terveellistä elämää. Toki joskus herkuteltiinkin. Lapsen sairastuminen oli tietenkin harmin paikka, mutta sopeutuminen ja hoitorutiinien oppiminen sujui helposti, kun äidin rutiinit oli nähty jo vuosikaudet. Nyt oltiin samiksia.
Anssi, 22 vuotta
Kiitos deelle siitä, että liikuntamotivaationi on pysynyt korkealla tasolla. Olen erityisesti hyötyliikkuja; raivaan metsää, ährään mielelläni puutarhassa, pyöräilen, kuljen rappusissa välttäen hissiä, liikun luonnossa …. Monipuolinen liikunta on varma tae hyvälle elämälle.
Sanna, 18 vuotta
Kiitos sinulle pakotettu elämänkumppanini. Olet kaikista yrityksistäsi huolimatta tovereidesi kanssa tehnyt minusta vain vahvemman. Pysyn jatkossakin niskan päällä tuntemalla itseni ja terveysongelmani ainakin valelääkärin pätevyydeksi asti, te ette minua nujerra.
Reija, 3 vuotta
Kiitos, että löysin avullasi puuttuvan kuudennen aistini. Opin kuuntelemaan paremmin omaa vointiani ja kehoani. Aikuisuuteen yltävä sokeuteni väistyi, kun matkani kanssasi alkoi.
Annikki, 38 vuotta
… sillä minussa on sen ansiosta poikkeuksellista taistelutahtoa, tunnen itseni useimmiten vahvaksi ja rohkeaksi. Ja kun tunnen itseni heikoksi deen haastaessa minua edelleen, tiedän silti tekeväni oikeita ratkaisuja. Sairaus saa minussa aikaan oikeansuuntaista kehitystä.
Miika, 13 vuotta
Kiitos sinulle, iso D. Ansiostasi olen löytänyt ystäviä. He rikastuttavat ja syventävät elämääni niin paljon, että diabeteksen haittapuolet kumoutuvat satakertaisesti. Ketään heistä en olisi tavannut ilman sinua, ja siitä olen sinulle ikuisesti kiitollinen.
Miikan kanssa samaa mieltä deestä, en vaihtaisi pois 19 vuotta deen kanssa taistelua, koska en tuntisi elämäni tärkeimpiä ystäviä ilman tätä.
Pingback: Olisiko aika? - Deeblogi