18.5.2015 Jenni Kulo

Puntarointia

Kirjevaaka oli diabeetikko-urani alkuvaiheessa tärkein kaverini.  Punnitsin kaiken, minkä suuhuni laitoin, ellei se kuulunut ryhmään ”vapaat ”. Kurkut ja tomaatit olivat  pelastus.

Grammalleen syöminen aiheutti vastareaktiona ruoan ja syömisen jatkuvan ajattelemisen. Ruokailu ei tapahtunut pelkästään grammalleen. Sen oli tapahduttava myös minuutilleen.

Opin laskemaan hiilihydraatit. Kalorit jäivät vähemmälle huomiolle. Osaan edelleen arvioida grammalleen leipäpalan painon.

Välillä menee ahdistuksen puolelle, kun ravintolaskuri pyörii päässä jokaisen ruokailun yhteydessä. Tämä on parempi vaihtoehto kuin iänikuinen kirjevaa’alla punnitseminen.

BSokerittomat tuotteet olivat vuonna 1976 harvinaisuus. Lido -merkkinen virvoitusjuoma oli ainoa lajissaan. Hellaksen hedelmäpastillit, sekä Sorbitol-purukumi löytyivät makeispuolelta. Vaniljamaitojäätelöä valmistivat Valio,  Ingman ja Patas.

Turun kauppatorilla Valion jäätelökioskissa työskenteli monta kesää täti, joka huomioi minut ja diabetekseni hienolla tavalla. Hän teki purkkijäätelöstä pallon ja laittoi sen vohveliin. Olin riemuissani.

Sokerittomat tuotteet ovat vuosien kuluessa lisääntyneet. Alussa niissä luki  ” sokton ”  tai reilusti   ”sokeriton”.  Kun virvoitusjuomajätti Coca-Cola lanseerasi sokerittoman versionsa, kieleemme ilmestyi sana ” light”.

Nykyään light-tuotteita löytyy kaikkialta. Kyse ei enää ole pelkästä sokerittomuudesta, vaan usein myös vähärasvaisuudesta. Ravintoainepitoisuudet ovat joka suklaapatukan pakkauksesta, oli kyse sitten sokerittomasta tai sokerillisesta suklaasta.

Diabeetikolle sopivien tuotteiden määrä ja kirjo on nykyään laaja. Insuliinit ovat kehittyneet ja ruokakulttuurimme on järkeistynyt.

Light-tuotteiden lisääntyminen ei ole syntynyt diabeetikkojen tarpeesta. Syynä on maailmanlaajuinen muoti -ilmiö ; terveet elämäntavat , sekä osasyynä laihdutusvillitykset.

Rehellisyyden nimissä myönnän, että joskus tuo terveitten ihmisten laihduttaminen ja siitä vohkaaminen ärsyttää.

Syömällä ja liikkumattomuudella kilot ovat tulleet. Vähemmän syömällä ja liikunnalla niistä pääsee irti.

Minä ja suuri osa diabeetikko-kollegoistani emme laihduta. Me emme pääse lihomaan noudattaessamme hoitosuunnitelmaamme.

Diabeetikko ei ole voinut valita sairastuuko vai ei. Laihduttaja on voinut valita syömänsä ruoan laadun ja määrän. Ikuinen laihduttaja punnitsee itseään ja tuskailee syömistään. Diabeetikko punnitsee ja laskee mielessään syömisiään, pistää insuliinin tarvittaessa. On hiljaa.

Kun laihduttajalta on into lopahtanut, tai kilot ovat karisseet, siitä saa kuulla. Diabeetikko punnitsee ja laskee edelleen, mikäli haluaa elää kauemmin kuin mitä elämän pelikortit ennustavat.

Minulla on ollut ihanteellinen laihduttajan ruokavalio jo vuodesta 1976. Noudatan sitä kuolemaani saakka.

Olen ykköstyypin diabeetikko Jumalan armosta vuodesta 1976. Minä en pelkää ketään, enkä mitään. Kunnioittaminen on asia erikseen.

Kommentit tähän postaukseen

  1. Kk

    Vaikkapa julmetusti vastarakastuneena taikka työstressiin tuupertuessa en edes muista olevani diabeetikko. Tai murskaavan surun edessä. Olen erittäin ankara itselleni mitä tulee painonhallintaan mutten koskaan syö voidakseni erityisesti diabeetikkona paremmin. Taas tuli vahvistettua että meitä on joka junaan ja jokaiseen vaunuun. Minulle diabetes ei ole elämäni eikä elämäni diabetes.

  2. Reija HelkkulaReija Helkkula

    Jotenkin surullinen fiilis jäi kirjoituksesta, jossa oli paljon asiaakin. Olet tavallaan oikeassa siinä, että ”Syömällä ja liikkumattomuudella kilot ovat tulleet. Vähemmän syömällä ja liikunnalla niistä pääsee irti.”. Toisaalta aika tyly asenne, kun ottaa huomioon kuinka erilaisia olemme ja miten käsittämättömän eritavoilla pelkästään diabetes toimii. Toisille myös kilot kertyvät herkemmin kuin toisille 🙁

    ”Diabeetikolle sopivat tuotteet” aiheutti ison puistatuksen. Myönnän hyödyntäväni light yms tuotteita korvatakseni toisinaan esim. sokerilimsan, mutta olen myös hyvin tietoinen näiden kevyttuotteiden mahdollisista haitoista.

    Syön rajoitetusti samoin kuin terveetkin. Onneksi nykyaikana diabeteksen hoito mahdollistaa melko normaalin elämäntavan myös ruokailujen suhteen.

  3. Seija

    Lidon olinkin jo unohtanut. Ehkä hyvä niin, sillä en kaipaa 70-luvun kirjevaaka aikaa millään tavoin. Kaikki emme ole kuitenkaan yhtä säntillisiä joko omasta itsestämme tai olosuhteiden pakosta johtuen ja paino nousee syystä tahi toisesta. Diabeetikolle painon pudotus vain on moninkertaisesti vaikeampaa kuin ns muodinvuoksi laihduttajille, jotka voivat jättäytyä vaikka pelkän salaatin varaan. Olkaamme armollisia paitsi itsellemme myös toisilllemme.

  4. jonna

    Olen diabeetikko ja olen myös laihdutttanut. Jatkuvasti joudun vahtimaan painoani. Painonhallinta määrittelee nykyään syömisiäni ei diabetes. Siitä voin syyttää sitä ku kaikki piti punnita ja mitään herkkuja ei saanu syödä. Ku tulin teini ikään ja uskalsin, rupesin syömään mitä ja miten halusin. Näkyi sokereissa ja vyötäröllä. Eli omalla kohdallani tämä ”laihduttajan ” ruokavalio ei toiminut. Laihdutttajalta ei mikään ole kielletty vaan se perustuu omiin valintoihin. Mutta näin me näemme asiat eri tavalla. Toinen näkee sen hyvänä mikä toiselle taas on kauhistus.

  5. Sari

    Tosi hyvä juttu Jenni, että takavuosina vaadittu tarkkuus on kantanut sinulla näihin päiviin asti. Monet vanhat opit olen itsekin kokenut vielä ihan päteviksi, joten mikäpä siinä, jos homma toimii.

    Omalla kohdallani en koskaan taipunut siihen, että elämää olisi pitänyt elää diabeteksen tahdissa ja siksi hoitotasapaino oli huono pikainsuliinin käyttöönottoon asti. Nyt kun hoidon on voinut jo pitkään sovittaa elämään eikä päinvastoin, homma sujuu mulla paljon paremmin.

    Toisten tuomitsemisen kanssa yritän itse olla tosi varovainen. Ikinä ei voi tietää, millainen elämäntilanne toisella on meneilläään: joku itselle helppo juttu voi toiselle olla aivan ylitsepääsemätön asia. Ja itsekin tykkään, jos minua kohdallaan ennemmin ystävällisesti kuin tuomiten.

    Jäin myös vielä miettimään, millaista ruokavalio-ohjausta nykypäivinä sairastuvat diabeetikot saavat. Liekö sitä enää kovin tarkkoja ohjeita edes annetaan?

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat