Toiko NovoRapidin kokeilu minulle rauhallisemman elämän?
Olen taistellut jo vuosikausia heittelevän sokerini/sensorikäyräni kanssa. Vihdoin uskaltauduin (taas kerran) kokeilemaan NovoRapidia, jota olen joskus ”muinoin” käyttänyt ja todennut sen hyväksi. Liprologin jälkeen vaikuttaa siltä, että minulla on käytössä se uusin automaattipumppu mutta ei ole! Käytössäni on peruspumppu eli MinimedVeo.
Vaikka eilen liikuin tuplasti – lyhyt kävely + noin puolen tunnin kotitreeni – niin sokerit pysyivät lähes kokonaan tavoitealueella ( 4.8 – 10.0). Sen lisäksi vältyin yllärihypoilta ja -hypereiltä. Skannaan Libreäni (2) aika tiheään tahtiin ja siten pysyn ”kartalla” aika hyvin. Otin yhden 20 hh:n proteiinipatukan eilisen kävelyn jälkeen mutta siitä ei todellakaan ollut haittaa, koska täytyyhän liikkujan tankata, jotta jaksaisi liikkua.

Tiedän, että joku ajattelee tämän tasaisuuden johtuvan NovoRapidin aikaansaamasta häntävaikutuksesta. Voihan se olla sitäkin mutta tuo insuliini itsessään on jo erilainen, vaikka sitä ei tunnusteta (ainakaan virallisesti). Minulle se näyttäytyy rauhallisempana; sellaisena, jonka yllättäviä ”sokerinromauttamistemppuja” ei tarvitse pelätä. Käytössäni on tällä hetkellä viistokanyyli, jonka olen kokenut kaikista parhaimmaksi. Laitan sen käsin. Vielä jää nähtäväksi, mitä tapahtuu kun kokeilen uudelleen Mio Advance -kanyylia. Jos menee pieleen sen kanssa, niin unohdan sen.
Tässä olivat ajatukseni tällä kertaa.
Tsemppiä syksyyn ja erityisesti tähän harmaaseen marraskuuhun teille kaikille!