Esimakua sote-uudistuksesta?

Ojensin taksinkuljettajalle viisikymppisen (pienempää ei nipussani ollut) ja vapautin hänet lounastamaan likeiseen hampurilaispaikkaan siksi aikaa, kun olen terveyskeskuksessamme vierailevan diabetekseen erikoistuneen lääkärin vastaanotolla. Soitan suharin kyllä sitten noutamaan minut kotimatkalle, kunhan asiat tuon Yhdysvalloissa koulutetun Doctorin kanssa on hoidettu. Tämä lääketieteen tohtori halusi saada juuri minut vastaanotolleen, koska maineeni elämäntapamuutosten toteuttajana ja terveellisten elintapojen esitaistelijana oli kiirinyt useita väyliä hänenkin korviinsa. Olin kuulemma omassa kategoriassani sellainen ”ryysyistä rikkauksiin” -tyyppi; insuliini ja elämääni lyhentävät elintavat olivat muisto vain!

Minun ei tarvinnut edes ilmoittautua ”luukulla”, vaan minut ohjattiin suoraan aivan uuden vastaanottohuoneen ovelle, jossa minua odotti uskomattoman kaunis ja hemaiseva naislääkäri. Jäykistyin; polvet temppuilevat taas! Kättelimme ja esittäydyimme. Ilmestyksen nimeä en kuullut ja omakin nimi taisi tulla jenkkiaksentilla. Siirryimme peremmälle harrastaen small talkia, ja tovin kuluttua Doctor kehotti minua istumaan nahkaiseen tuoliin. Lääkäri istui pöytänsä taakse ja otti laboratorion tulosteen käteensä. Sitten hän avasi nutturansa ja pelmautti pitkät hiuksensa valloilleen… Jos kengässäni olisi ollut reikä, olisin valunut siitä ulos.

Tohtori kävi labratuloksia lävitse ja kehui kiitellen kaikkia arvojani ja luetteli lukemia tulosteesta; kerrasaan ihmeellistä! Hän sanoi, ettei ole koskaan urallaan saanut kunniaa lukea tällaista diabeetikon laboratoriotulostetta, jossa kaikki on enemmän kuin kohdallaan. ”Well, olet lääketieteellinen ihme” hän sanoi. Diabetekseni suhteen voin olla kuulemma huoleti, sillä sitä ei käytännössä enää ole ja muutenkin olen terveyden perikuva. Voin siis nakata Metforemin ja kaikki lääkkeeni jorpakkoon. Uusi sivu värikkäässä historiassani on käännetty!

Jonkin ajan kuluttua huoneeseen saapuivat vielä diabeteshoitaja ja omalääkärini. Nämä terveysammattilaiset esittivät kolmiäänisesti Carolan laulun ”Hunajainen”, jonka jälkeen siirryimme terkkarin kahvilaan. Siellä Pirkanmaan sairaanhoitopiiri pani parastaan, mitä tarjottaviin tulee. Pitkät pöydät notkuivat herkkuja ja jopa vuodeosaston potilaita oli tuotu sänkyineen nauttimaan tarjottavista. Joku hallintoylilääkäri piti puheen ja henkilökunta nyökkäili hyväksyvästi tuleville supistuksille ja leikkauksille. Eikä hän käsitääkseni puhunut lääketieteestä. Minäkin lausuin vuorollani muutaman sanan ja aplodien tauottua diabeteshoitaja purjehti luoksen ojentaenminulle kultaiset sokeripihdit ja kakkulapion sekä Belgialaisen 1500 gramman konvehtilajitelman. Vielä sain osakseni ruusukimpun ja lämpöisen halauksen sekä hoitajan liikuttuneena lausumat sanat: ”On ollut etuoikeus jakaa sinulle hoitotarvikkeita ja tarkastaa varpaidesi välit, Kalle-Ville, olet makea tyyppi!”

Lopuksi siirryimme terveyskeskuksen pääovelle ja vedimme porukalla Havannalaiset sikarit. Halukkailla oli mahdollisuus nauttia mm. V.S.O.P. -konjakkia. Muitten poistuttua Doctor vielä äimisteli testosteronitasoani, joka myös oli mitattu labrassa. Hän kysyi, voisiko vielä illalla paneutua paremmin tähän asiaan. Tiedusteli tietä Muroleeseen…

Sitten herätyskelloni soi… tietenkin, tottakai! Prkle! Tukka pystyssä kuin pommin purkajalla herään sateiseen aamuun ja todellisuuteen. Niin, tänäänhän on se kirkolle meno bussilla. Saa nähdä mitä oikea lääkäri labratuloksista sanoo? Missä nyt mennäänkään, K-V?

• Jaa Facebookissa
• Jaa Twitterissä
• Jaa Google+ -palvelussa
• Jaa LinkedInissä