5.6.2015 Maria Rasalahti

Sokerihumalassa kaverisynttäreillä

Emme ole halunneet diabeteksen olevan este osallistua kavereiden syntymäpäiville. Mutta emme ole vielä päästäneet esikoista itsekseen, vaan olen aina ollut mukana hoitamassa verensokerin mittaamisen, syömisten tarkkailun, hiilareiden laskemisen ja pistokset. Kavereiden vanhemmille on aina kysyessäni sopinut, että olen mukana valvomassa, ja yleensä olen saanut kupposen kahvia ja palan kakkuakin.

Esikoisen kaveri järjesti toukokuussa synttärit HopLopissa. Pojat ovat eskarissa ylimmät ystävät. Myös tällä kertaa ilmoitin, että olen mukana pienemmän poikamme kanssa, ja hoidan kiipeilyjen välissä esikoisen diabeteksen. HopLopissa lapset tuntuivat häviävän heti kiipeilemään kun pääsimme ovesta sisään. Ja aika lensi kuin sivillä.

Valokuva0902

Synttärit alkoivat jo yhdeltätoista ja ensin oli tiedossa tunnin verran kiipeilyä. Esikoisella nousee usein aamuisin verensokerit korkealle (aamunkoittoilmiö), ja myös tällä kertaa kiipeilemään lähdettiin 15,5 arvolla. Tunnin kiipeilyjen jälkeen, kun asetuimme juhlapöytään merirosvohuoneesen, oli verensokeri laskenut kuuteen.

Pyysimme etukäteen, että esikoiselle olisi sokeritonta juotavaa. Ja Pepsi Maxia olikin järjestynyt juhlapöytään. Muuten hän sai samat herkut juhlapöydästä kuin muutkin lapset. Nakki-lihapullavartaat, sipisit ja karkit maistuivat kaikille, ja lopuksi oli jäätelökakkua.

Valokuva0887

Synttäreillä on aina hiukan haastavaa pysyä esikoisen syömisten mukana. Yleensä pyydän esikoista ottamaan lautaselleen valmiiksi ne herkut, jotka hän haluaa syödä, ja joko painan ne mieleeni tai kirjoitan niiden hiilarit muistiin lapulle. Karkkien hiilareiden määrittely on aina kaverisynttäreillä hankalampaa, koska niitä tulee napsittua synntäreillä joka välissä, emmekä syö niitä useinkaan kotona.

Valokuva0897

Minusta on hauska vitsi kun moni vanhempi sanoo lastensa saavan ”sokerihumalan” karkeista, mutta meillä se voi tosiaan olla totta. Monesti synttäreillä jää huomaamatta jokin keksi tai kakku onkin sokerisempaa kuin hiilarivihkossa sanotaan. Joten olemme monet synttärit menneet ”pienessä sokerihumalassa”. Onneksi seuraavalla aterialla annettava lisäinsuliini tehoaa usein hyvin poikamme korkeisiin sokereihin, ja olemme saaneet sillä verensokerin hyvin aisoihin. Koska kaverisynttäreillä juoksennellaan ja leikitään, emme ole samalla tavalla huomanneet korkeita verensokereita käytöksessä. Liikkuminen on luonnon oma keino saada verensokeri laskemaan. Yleensä kotona korkea verensokeri aiheuttaa hulinaa.

Valokuva0903

Jotenkin onnistuin tällä kertaa säilyttämään sokeritasapainon hyvänä ja verensokerit pyörivät 6-9 välillä. Välissä oli pakko tehdä pari tarkistusmittausta, koska lasten vauhti oli todella huima ja karkkeja hävisi suuhun jatkuvasti. Varmasti punaposkisena pomppiminen ja kiipeily kavereiden kanssa vaikutti niin, ettei mittarin näytöllä näkynyt sokeripiikiä karkeista.

Ennen kotiinlähtöä söimme vieä donitsit. Tosin esikoinen söi vain kuorrutteet. Enkä pistänyt sille insuliinia, ja päivällisellä verensokeri oli yhä viiden tienoilla. Tällä kertaa sain nostaa hattua itselleni tasapainon säilyttämisestä. Kotona odotti tyytyväinen isä joka oli saanut kutittelemalla tytön nauramaan ääneen ensikerran, ja hyvin syötyään tyttö nukkui vielä päiväunia (neljättätuntia putkeen).

Kesäkuun alussa on esikoisen seitsemänvuotissyntymäpäivät ja lapselle tärkeät kaverisynttärit tottakai. Olemme kutsuneet muutaman eskarikaverin meille ja hyvällä säällä vietämme päivän ulkona, leikimme aarteenmetsästystä ja teemme kasvomaalauksia. Syömme nakkeja, jäätelöä ja vaahtokarkkeja sekä kurkku-, porkkana- ja paprikatikkuja dipillä, jotta olisi myös jotain ei niin hiilaripitoista naposteltavaa ja sokeripiikki ehkä hiukan matalampi.

Kahden pojan (10 v. ja 8 v.) ja 3 v. tytön äiti, joka hoitaa hektistä lapsiperheen arkea höystetynä esikoisen 1.tyypin diabeteksen haasteilla.

Kommentit tähän postaukseen

  1. Maaret

    Ihanaa luettavaa, esikoisesi on saanut nauttia kaverikemuista saman arvoisena muiden kanssa. Niin pitääkin olla. Ja diabetes on hoitunut siinä sivussa vaikka äiti onkin ollut huolissaan. Äideillä on tapana toimia juuri niin.

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat