2.4.2016 Reija Helkkula

Liuskapurkkiviha

Vihaan liuskapurkkeja. Nuo diabeetikolle välttämättömät pienet purkit, jotka sisältävät elintärkeitä näyteliuskoja, aiheuttavat riipaisevaa inhoa ja kimpoilevaa ärtymystä.

Ehkä liioittelen aloituksessani hieman. Mutta sainpa huomionne. Liuskapurkki on ruma kapistus riippumatta tuotemerkistä. Se täyttänee teknisesti asiansa, mutta kauniiksi sitä en missään nimessä aio kehua. Ensimmäiset purkkini olivat valkoisia keltamustalla etiketillä. Nykyiset ovat valkoisia sinisenkirjavalla etiketillä. Yksi purkki on noin 40 x 35 x 55 mm strategisilta mitoiltaan. Niissä on paljon tekstiä, jota en koskaan ole lukenut, ja varoitussymboleja, joista en jaksa kantaa huolta.

Toinen asia, joka purkeissa ärsyttää heti ulkonäön jälkeen, on vajaatäyttö. Purkit on täytetty siten, että niissä on ilmatilaa tyhjillään. Kun ottaa käyttöön upouuden purkin, se on täytetty puolilleen. Itseasiassa alle puolilleen. En usko olevani ainut diabeetikko, joka tämän nähdessään toimii vastoin käyttöohjetta. Otan kaksi purkkia ja yhdistän niiden sisällön. Joskus jopa ahdan vanhasta purkista vielä ne loput tämän tuplasti täytetyn purkin sisälle. Vajaatäyttöön on varmasti jokin hieno virallinen syy, ja käyttäytymiselläni olen todennäköisesti vaarantunut terveyteni. Olen toivoton tapaus. Tätä ei saa tehdä, joten älkää matkiko. En vain pysty sietämään tilannetta, jossa purkki on tuoreeltaan käyttöönotettuna kammottavasti vajaa.

Purkit ovat myös fyysisesti pahoinpidelleet minua. Ne purevat. En edes odota että uskotte, mutta kun purkin kannen avaa päivittäin useasti, kaikkea voi tapahtua. Aina mittausolosuhteet eivät ole optimaaliset. Olen mitannut helteessä kädet hikisinä ja pakkasessa kädet sinisinä kylmästä täristen. Olen mitannut verensokerien ollessa erittäin matalalla tai erittäin korkealla. Olen mitannut liian kirkkaassa valossa tai säkkipimeässä. Joskus se sitten tapahtuu, ja sormen iho jää purkin ja kannen väliin. Se todella kirpaisee. Se sattuu enemmän kuin lansettineulan pistos. Erityisesti ylpeydelleni tämä on sietämätön kolaus joka ikinen kerta.

Pahinta vihaa aiheuttaa kuitenkin kodissani sijaitseva tyhjien liuskapurkkien yksityinen kaatopaikka. Mikä siinä on, että niitä purkkeja on mahdotonta hävittää? Minulla on jätesäkki, johon kerään tyhjiä purkkeja. En ole heittänyt yhtään purkkia roskikseen. Vannon tämän vilpittömästi. Kaksi kertaa olen saanut lahjoitettua purkit askartelumateriaaliksi paikalliselle iltapäiväkerholle. Se ei kuitenkaan ole riittävä ratkaisu. En nyt ihan väkivallalla uhaten purkkeja innostanut ottamaan, mutta etenkin toisella kerralla vastaanotto oli huomattavasti viileämpi kuin ensimmäisellä tyhjennyskäynnillä. En ole säilyttäjätyyppi enkä kerää muita muovikippoja. Siksikin on käsittämätöntä millaisen tunnesiteen noihin vimmatun liuskapurkkeihin olen luonut. En ole yksin. Diabeetikot ovat kekseliästä sakkia. Niistä voi askarrella tonttuja tai niitä voi kustomoida minikokoisiksi säilytysastioiksi pienille esineille. Kuusikymmentä tonttua vuodessa on kuitenkin ongelma. Kestämättömän iso ekologinen katastrofi, jollei askartele.

Ei ole ihme, että nämä joka-diabeetikon perushoitotuotteet saavat tunteeni kuumenemaan. Liuskapurkkiviha on kohtaloni. En odota kirjoitukseni käynnistävän kiihkeää tuotekehitysprojektia. En todellakaan odota lisää askarteluohjeita. Halusin vain kiukutella hetken.

 

Teksti liittyy Diabeteslehden Kirjoitan, siis olen -kolumniin.

 

Metsäntuoksuinen koiraharrastaja, jonka perheeseen kuuluu kahdeksan tassua ja neljä jalkaa. Arkena pyöräilen hanatehtaalle, jossa toimin tuotetiedonhallinnan asiantuntijana. Vapaalla ollessa metsästän ja jäljestän bretagnenbassettien kanssa. Jänisjemma-blogiLinkedInPinterestTwitter

Kommentit tähän postaukseen

  1. Sini

    Minusta tämä näkökulma on mielenkiintoinen, sillä tunnistan tuon saman ilmiön liuskapurkkien suhteen omasta arjestani. Itselläni ei ole diabetesta, mutta miehelläni on, ja täytyy myöntää, ettei meillä ei heitettäisi yhtäkään liuskapurkkia roskiin, ellen minä niitä silloin tällöin hävittäisi. Muutossa löytyi laatikosta suuri rinkelipussillinen tyhjiä purkkeja, jotka miehen äiti heitti pois – mies oli tästä kiukkuinen, mutta ei osannut tarkemmin sanoa, mihin olisi sitä määrää purkkeja tarvinnut. Purkkeja kerääntyy meillä edelleen, mutta olen tämän hiljaisesti hyväksynyt, koska moisesta ”pikkuasiasta” en viitsi kiistellä.

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat