Ykköstyyppi 3.4.2016 Maaret Weide

”Voihan luiskapirkku”, siellä ne nyt ovat kaikki juuri avatun luiskapurkin liuskat lattialla. Yhteistä näille kaikille liuskoille on, että ne ovat uskomattoman hankalia saada pois lattialta. Jokaisen joutuu nyppimään sormiinsa yksi kerrallaan, sikäli kun suostuvat ihan helposti sieltä edes irtoamaankaan. Miksiköhän? Mikä siinä lattiassa niin vetää puoleensa? Pöydän pinnalta liuskat irtoavat paljon helpommin. Tosin käytetystä jää helposti veritippajälki keittiön työpöydän laminaattipintaan. No pienihän tämä murhe on. Nyt vain nöyrästi keräämään liuskat lattialta. Voihan olla, että osa näistä lattialle tippuneista ei seuraavalla mittauskerralla toimikaan, mutta sen näkee sitten. Kasetissa olevia liuskoja ei tarvitse erikseen liuskapurkista noukkia, mutta kasettia on vaikeampi käyttää vaikkapa pääsiäisvirpojille annettavien herneenversojen kasvattamiseen kuin liuskapurkkeja.

Tekevälle sattuu vai pitäisikö sanoa ”että verensokerinsa mittaavalle sattuu”.

Ihmettelen vain, miten se liuskapurkin kansi avatessa sillä tavalla lensi sormista ja liuskat samalla kertaa purkista ilmaan?  Halusiko se liuskapurkki muistuttaa minulle, että verensokeri olisi hyvä mitata useammin? Mittaan verensokerini säännöllisesti aina ennen ateriaa. Aterian jälkeen voisin olla aktiivisempi verensokerin mittaaja ja yömittauksia tulee tehtyä vain satunnaisesti. Aterian jälkeen mitatut verensokeriarvot kertovat kuitenkin jo paljon hoitotasapainosta.

Diabeetikon elämä on jatkuvaa uuden oppimista ja uusien toimintamallien harjoittelua – vielä näin 40 Dee-vuoden jälkeenkin. Siispä lupasin itselleni tätä kirjoittaessani korjata tapani. Nyt on aterian jälkeisiä verensokerimittauksia tullut jo lisää. Yömittauksiakin muutamia, ihan ilman mitään hypon tai hyperin tuntemuksia.  Diabeteksen hoitoni ja tasapainoni on alkanut taas kiinnostaa uudella tavalla. Ja siihen vastaus on yksinkertainen. Verensokerimittauksia ja liuskapurkkeja! Siitä tuleekin sitten seuraava kysymys mieleen.

Saavatko kaikki diabeetikot omissa hoitopaikoissaan riittävästi verensokeriliuskoja ja liuskapurkkeja?

Ilman liuskapurkkeja (tai kasetteja) on paha mitata. Hoitotarvikkeiden jakelussa taitaa olla aika paljon eroja riippuen siitä missä päin Suomea tai millä terveydenhoitoalueella asuu. Riittävä määrä liuskapurkkeja on kuitenkin edellytys verensokerien mittaamiselle. Diabeetikot, diabeteshoitajat ja diabeteslääkärit tietävät, että vain tieto verensokereiden vaihteluista ovat perusta hyvälle hoidolle. 14 liuskapurkkia, 700 liuskaa on kolmen kuukauden liuskapurkkiannokseni. Se tarkoittaa 233 mittausta kuukaudessa ja noin 8 mittausta vuorokaudessa. Jos mittaan aina ennen ateriaa ja kahden tunnin päästä aterian jälkeen, niin verensokeriliuskat riittävät kolmeksi kuukaudeksi, mutta eivät enää yömittauksia varten. Hiukan alakanttiin saamani liuskapurkit on laskettu, vaikka Käypähoito -suosituksen mukaisesti liuskapurkkeja saankin.

Montako liuskapurkkia sinä saat diabetestarvikkeiden jakelupisteestäsi? Riittävätkö ne, vai olisiko syytä seuraavalla hoitokäynnillä pyytää diabeteshoitajaa tekemään uusi hoitotarvikelähete jakelupisteelle?

• Jaa Facebookissa
• Jaa Twitterissä
• Jaa Google+ -palvelussa
• Jaa LinkedInissä