Ykköstyyppi 25.9.2021 Teija Sihvo

Miten ihana olisikaan lähteä kävelylle. Ihan vaan extempore, niin kuin sanonta kuuluu. Voisin nauttia syksyisestä luonnosta ja katsella värikkäitä lehtiä. Katselisin lintujen muuttopuuhia, veden liplatusta, kuuntelisin syksyn ääniä. Tämän kaiken voisin tehdä lähtemällä heti lounaan jälkeen ajattelematta mitään muuta kuin sitä, mitä puen ylleni ja mitä laitan jalkoihini.

Haaveita vain, sanotaan muistaakseni jossain laulussa. Ei onnistu tuo ylläoleva ykköstyypin diabeetikolta; ei ainakaan minulta, ja uskon ja tiedän että kaltaisiani on monia. Varmasti ja aina on, on ollut ja tulee olemaan meitä ”tautisia”, joille tuollaisten haaveiden toteutuminen ei onnistu. Ensinnäkin hyvin paljon riippuu insuliiniherkkyydestä ja siitä, kuinka kauan on edellisestä ruokailusta. Edelliselle ruokailulle pistetty tai bolustettu insuliini on se kaikista kurjin asia, mitä tulee extempore-liikuntaan. Toinen ongelma on perusinsuliini tai pumpun basaali.

Koska ongelma on näinkin suuri, täytyy keksiä konsteja. Kynillä ollessani  – Levemir ja Liprolog – keksin oivallisen keinon. Pistin Levemiriä kolme kertaa vuorokaudessa eli aamupalan yhteydessä vähän ja lounaalla sen mukaan, oliko tarkoitus lähteä liikkumaan vai ei. Illalla sitten laitoin pienen määrän nukkumaan mennessä. Tuo systeemi toimi jotenkin, ja siten kartoin pahimmat hypot. Vältin myös suurimmat hyperit, kun pistin pari yksikköä Levemiriä heti salitreenin jälkeen, minkä asian keksin pitkän pohdinnan jälkeen. Ruoalle pistin myös vähemmän kuin olisi ”pitänyt”, jos oli tarkoitus lähteä liikkumaan. Nyt kun olen pumpulla – Minimed Veo – on elämä ja liikkuminen helpompaa, mutta silti joudun säätämään todella paljon.

Pumppu on tuonut paljon helpotusta elämään. Siitä huolimatta joskus väsyttää niin paljon se tosiasia, että koskaan en pysty tekemään mitään yllättäen tai hetken mielijohteesta. Jos teen, niin ”perästä kuuluu”. Silloin kun treenaan – toistaiseksi kotona – otan pumpun kokonaan pois, ellei aktiivista insuliinia ole todella vähän tyyliin 0,2 IU/yksikköä. Jos taas lähden lenkille, laitan pumppuun madalluksen noin 40 %:iin. Treenattuani noin 15 – 20 minuuttia alkaa Libren käyrä laskemaan niin paljon, että pumpun ”unohtaminen” on ihan pakollista. Muuten käy huonosti. Pyörälenkki ei ole ihan niin katastrofaalinen kuin kotitreeni, mutta siihenkin täytyy laittaa kunnon madallus noin 1 1/2 – 2 tuntia ennen liikuntaa.

Liikunnan jälkivaikutukset ovat taas oma lukunsa. Koska basaalia on mennyt vähän tai ei yhtään liikunnan aikana, on oltava valppaana. Aivan liikunnan lopussa saattaa sokeri vielä tulla alas jonkin verran, ja siinä kohtaa minulla on jonkinlainen näppituntuma siitä, pitääkö syödä, bolustaa vai tehdä molempia. Pelkkä ilman pumppua olo ei aina auta, vaikka se onkin pakollinen toimenpide, koska suihku odottaa. Joskus laitan hieman bolusta ennen suihkua. Joskus taas korotuksen muutamaksi tunniksi riippuen liikunnan kestosta eli korotusta niin paljon kuin on ollut madallusta. Loppuillasta joudun kuitenkin taas laittamaan uudestaan madallusta. ”Kauhea säätäminen!” sanoisi (ehkä) moni ihminen. Onhan siinä säätämistä, mutta silti se on paljon helpompaa kuin ollessani kynillä. Sekä aivot että sydän tykkäävät, kun sokerit edes jotenkin pysyvät ”kuosissa”.

Lopuksi totean, että en todellakaan harrasta liikuntaa joka päivä. Jos harrastan kolme kertaa viikossa, niin minulle se on jo paljon. Pyrin olemaan liikkuvainen muulla tavoin. Kotona kertyy jonkin verran askeleita, koska asun omakotitalossa ja puuhaa riittää jo ihan peruskotihommissa. Jo pelkkä ”puuhapäivä” kotona saa aikaan sen, että sokerit putoavat ja hypoilen liikaa, ellen varaudu ennakkoon. Eivätkä hyperitkään ole vieraita. Yritän pärjätä ja mielestäni olen pärjännyt aika hyvin. Johtuen hypoherkkyydestäni on vienyt todella kauan eli yli kolme vuotta ennen kuin uskalsin päästää Libren käyrän matalammalle kuin ennen. Matka jatkuu, ja elämä jatkuu.

Teille ystävät, jotka ette ole diabeetikoita ja jotka ette ymmärrä käyttämääni kieltä, sanon että tämän blogisivuston on alunperin ajateltu olevan diabeetikolta diabeetikolle. Sen tähden kieli on varmasti vaikeaa, enkä juuri tässä tekstissä sitä erityisemmin ”suomenna”. Voitte kysyä minulta joko kommenteissa tai yksityisesti.

Muistakaamme se, että aurinko paistaa edelleen, vaikka emme sitä näe. Siellä se pilviverhon – niin raskaan ja harmaan – takana paistaa odottaen lupaa tulla esiin.

 

• Jaa Facebookissa
• Jaa Twitterissä
• Jaa Google+ -palvelussa
• Jaa LinkedInissä