25.2.2019 Miia Tuomaala

ROHKEAT TOIVONKANTAJAT

Toivo, tuo elämää ylläpitävä eliksiiri

Edellisessä kirjoituksessani totesin, että huterakin polku kantaa. Miten vaikea ajatusta on ollut uskoa, kun monta vuotta putkeen on elänyt selviytyen tunnin, pahimpina hetkinä minuutin kerrallaan.  Kun keho tuntuu siltä, että ei voi liikahtaa senttiäkään mihinkään suuntaan, kun sydänoireet saavat pelkäämään, että sydän pettää kuorman alla ja kun mieli on menettänyt toivon lähes kaiken suhteen. Silloin jäljelle jää kamppailu hengissä säilymisestä. Olen huonoimpinakin hetkinä pystynyt näkemään elämässäni paljon hyvää ja arvokasta. Hyvän olemassaolo ei ole silti helpottanut oloani, koska se on saanut ajattelemaan miten paljon minulla on menetettävää, jos en selviäkään. Univelan uuvuttama keho ja mieli ovat sinnitelleet voimien äärirajoilla ja pelänneet kuolemaa, mikä olisi tarkoittanut kaiken arvokkaan menettämistä. Olen ihmeissäni, että kehoni kesti äärirajoille venymisen. Hurjan kokemuksen, kun helpotuksen saaminen tuntuu toivottomalta.  Kun tulevaisuus näyttäytyy taisteluna hengissä säilymisestä, lähtee viimeinenkin toivon hippunen, josta yrittää pitää kiinni. Onneksi saimme helpotuksen, ja silloin toivokin palasi.

Mikään ei ole yhtä tärkeää kuin toivo. Vaikka helpotusta ei olisi vielä tullut, toivo kannattelee hyvää. Toivo, että olotila ja arki helpottavat, eikä minun tarvitse hengen hädässä pitää itseäni elävien kirjoissa. Tulee aika, kun pystyn ajattelemaan muutakin kuin hengissä säilymistä,  joskus elän arkea missä paniikki, hätä ja ahdistus eivät pidä otteessaan. Tyypillinen suomalainen ajattelutapa olisi ankarasti korjata asenne.  Asenne on tärkeä, todella! Paraskaan asenne ei silti poista fyysistä kuormaa, eikä kehoa helpota ajatus kuoleman kuittaavan univelat. Niinhän se tekee, mutta en ollut valmis kuolemaan. Tahdoin elää, hyväksyen samaan aikaan oman inhimillisyyden. Sen, että en ole kone, joka toimii loputtomasti vailla tarpeiden täyttymistä. Olisin voinut tehdä valinnan, minkä monet tekevät; olla kuuntelematta tarpeitani, ja ohittaa, sekä kieltää kaiken, mitä tarvitsin.  Koventaa tahtia, etten huomaisi miten askel painaa enemmän päivä päivältä. Olisin kuollut liian aikaisin ja elänyt elämän, jossa hyvä olo saavutetaan hetkellisen mielihyvän kautta.

Olethan rohkea ja näet tarpeeni kaiken takana!

Tahdoin elämältä enemmän. Tahdoin  elämän, jossa voisin nauttia pienistä hetkistä. Elämän, jonka merkitys löytyy hyväksymisestä, toipa elämä eteen valoja tai varjoja. Mielen hyvinvointia ei lisätä armottomalla asenteella. Monet ihmiset, olivatpa maallikkoja tai ammattilaisia, sortuvat ohittamiseen. Suomalainen kansa on elänyt kovissa oloissa kovaa elämää aina, ennen sotiakin. Vasta nykypäivänä voimme valita toisenlaisen suhtautumisen. Helppoa se ei ole kenellekään, kun ei sille ole pitkiä perinteitä,  joita olisimme saaneet oppia monelta  sukupolvelta. Kieltäminen, vertaaminen ja sinnittelyn ihannointi ovat olleet suomalaisten tapoja selvitä. Asenteet ovat meissä niin syvällä, että silloinkin kun monet haluavat pelkkää hyvää toisille, monet toimivat vastoin sitä, mikä mielen hyvinvointia lisäisi. Tämä näkyy vaikkapa siten, että sanotaan kärsivälle tai vastoinkäymisen kohdanneelle: kyllä se siitä; ajattele positiivisesti; älä ajattele kurjaa; ei pidä korostaa tapahtunutta, tai erilaisuutta, vaan tehdä kaikesta normaalia; pian elät entistä elämää; sentään sinulle ei tapahtunut sitä tai tätä; minä en tuollaisesta piittaisi; hammasta puremalla selviää.

Tuo kaikki on minusta henkistä väkivaltaa, kun noin sanotaan ihmiselle, jonka elämä tai mieli on järkkynyt, tai joka on joutunut elämään oman pahan olonsa kanssa vailla mahdollisuutta apuun. Se on ainakin varmaa, että kenenkään tunteet eivät tuollaisten asenteiden kautta tule kohdatuksi, eikä tuo asenne helpota kenenkään oloa pitkällä tähtäimellä. Armoton asenne helpottaa hetkellisesti, se voi tuoda nopeita ratkaisuja ja näennäisesti kasata ihmisen toimivaksi. Kun tunteet ja tarpeet tukahdutetaan, eivätkä ne saa tulla hoivatuksi, sekä hyväksytyksi toisen ihmisen silmissä, se saa kenet tahansa suorittamaan elämää ja hylkäämään omat tunteet. Aina löytyy se, jolla menee vielä huonommin, aina löytyy se, joka on selvinnyt paljon paremmin, aina voisi nähdä asiat toisinkin. Vertaamalla ja omaa kokemusta väheksymällä me vain käännämme katseet pois itsestämme ja päätämme selviytyä elämästä. Voihan niinkin elää, se on jokaisen oma valinta. Valitsemalla toisin, kohtaamalla omat tunteet ja tarpeet, elämä antaa paljon enemmän.

Kukaan ei tahallaan ajattele synkkiä ajatuksia. Ihmismieli pyrkii helppouteen. Kun rankkuus, koettelemukset ja kurja kohtalo koettelee meitä, on viisautta kohdata kaikki juuri sellaisena miten se  itse kullekin näyttäytyy. Emme voi elää kovempia kokeneempien puolesta, emmekä pysty toistemme tuskaa poistamaan. Omaan tuskaamme voimme vaikuttaa. Jos voimme hyvin, silloin meistä on iloa muillekin. Siksi on tärkeä olla läsnä omalle tuskalle. Meillä kullakin on oma elämämme, joka koostuu lukuisista eri palasista. Toisen ihmisen palaset ovat erilaiset ja vertaaminen on haitaksi. Sama vähättelyn suhteen. Tunteemme ja tarpeemme ovat aina aitoja, olivatpa ne toisen ihmisen mielestä, tai itsemme mielestä, outoja, olemattomia, tai mitä tahansa. Voimme ohittaa ne, mutta kieltäminen on loputon suo. Tunteet, joita ei ole kohdattu ja hyväksytty aidosti, palaavat uudelleen ja uudelleen. Jokainen sydämen pimeimpään kolkkaan ängetty tunne vaikuttaa kehossamme ja mielessämme. Mitä enemmän tunteen yritämme unohtaa, sitä tiukemmin se tekee kipeän kolon ja jää sydämen kolkkaan.

Kannattelun voima

Mikä sitten auttaa, aidosti? Monet ajattelevat, ettei negatiivisuudessa vellominen auta.  Ei autakaan. Vellomista ei tarvita, jos meidät kohdataan aitoina. Toivo ja ilo löytyvät, kun tulemme kuulluiksi, nähdyiksi ja autetuiksi. Jos elämässä on surun, toivottomuuden tai ahdistuksen aika, annetaan sen olla totta siinä hetkessä. Ei harrasteta pakkopositiivisuutta, eikä hoputeta reippauteen. Kunpa muistettaisiin, että vaikea ja raskas kätkee sisäänsä ison määrän haavoittuvuutta. Jos joku kertoo haavoittuneena murheistaan, olisiko meidän mahdollista kaivaa esiin oma rohkeutemme, ja kykymme olla siinä hetkessä vahvempi. Niin vahva, että kestämme toisen pahan olon ja voimme antaa sen vain olla. Voisimmepa antaa aikaa toiselle, kiirehtimättä häntä aurinkoon. Aurinko on liian kirkas, kontrasti liian iso, jos toisen elämä on vielä pilvien peitossa. Vaatii suurta rohkeutta katsoa suoraan silmiin elämän nurjaa puolta ja kaikkea mitä se pitää sisällään. Jos itsestä ei löydy sietokykyä hankalalle, silloin emme anna toisen kokemukselle tilaa. On myös luonnollista, että emme haluaisi toisen ihmisen kärsivän.

Kovan tien kulkeneena koen, että elämässä tähtihetkiä ovat olleet , kun toinen on antanut luvan olla hauras, toivoton ja kipeiden tunteiden vallassa. Synkät hetket ovat yhtä tärkeitä muistoja, kuin lasten syntymän hetket ja hääpäivä. Ihanat hetket muistuttavat ilosta ja onnesta. Synkät kannattelun hetket muistuttavat, että yksin ei tarvitse jaksaa, ankeanakin olen arvokas. Lohdullisin ajatus on, että keskeneräisenä ja rikkinäisenäkin tulen hyväksytyksi juuri sellaisena kuin olen. Ei tarvitse esittää, ei tarvitse peitellä haavoittuvuuttaan, eikä tarvitse jaksaa. Kuitenkin, elämä kantaa niissäkin hetkissä. Se ei tapahdu itsestään. Se tapahtuu, kun muut kantavat toivoa puolestani silloin, kun omat voimat eivät riitä. Huterakin polku on kantanut, kun en ole yksin. Kaikki läheiseni ovat korvaamattomia. Heillä on kuitenkin oma elämä elettävänään. Olen tarvinnut myös ammattilaisia, joiden voimat ja ammattinsa suoma ymmärrys ovat kannatelleet minua. Ilman läheisiä toivonkantajia ja super rohkeita ammattillisia toivonkantajia en olisi tässä. Voi miten onnekas olenkaan, kun minulla on huippu ihania toivonkantajia elämässäni!

 

 

 

 

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat