D-lasten vanhemmat 15.4.2016 Maria Rasalahti

Esikoisemme oli 3,5-vuotias kun hän sairastui. Pienten määrien mittaaminen insuliiniruiskuihin oli opittava ennen kuin saimme insuliinikynät käyttöön. Mitattava pikainsuliinin määrä oli jopa 0,25 ky. Sellaista määrää ei kynällä edes voi mitata. Ruiskujen ilmaaminen ja määrän oikein mittaaminen oli minusta hankalaa varsinkin kun lapsella oli kova pistospelko.

Poikamme poti yli kuukauden aivan hirveää protestia sairautta ja pistämistä vastaan. Mietin jo, että jos tämä on tätä koko lapsuuden, en mitenkään voi palata töihin emmekä elää normaalia elämää. Saimme sen vuoksi ajan psykologille 3 kk päähän, mutta pistospelko oli jo helpottunut kun pääsimme psykologille keskustelemaan asiasta.

Verensokerien mittaaminen helpottui ensin ja myöhemmin kynäruiskujen myötä myös insuliinin pistäminen helpottui. Saimme pikainsuliinille kynäruiskun, jolla pystyimme annostelemaan 0,5 ky, koska pistettävät määrät olivat usein pienet. Kun poika lähti hoitoon uudelle perhepäivähoitajalle, protestoiminen pikkuhiljaa laantui, vaikkakin hän juoksi usein ruokapöydästä piiloon pitkittääkseen pitämistä.

Monipistoshoidossa reisien pistosalueet tuntuvat olevan kovalla koetuksella, koska suurin osa pikainsuliini pistoksista pistetään niihin. Pojan ollessa pienempi reisiin muodostui helposti kovettumia (”tyynyjä”) tiheistä pistoksista johtuen. Niistä insuliini imeytyi selvästi heikommin ja yllättävästi. Vieläkin joudumme taistelemaan tyynyjä vastaan pistämällä mahdollisimman laajalle alueelle resiin. Aina kun reisissä alkaa tuntua kovettumia lisäämme pakaroihin pistämistä.

Toinen ikävä puoli monipistoshoidossa on ollut kipu. Joskus pistos osuu ns. herkkään kohtaan ja poika melkein itkee tai ainakin puree hammasta kivusta. Jos pistäminen sattuu, keskeytämme pistämisen ja pistämme loput toiseen kohtaan.

Jos silloin kun poika sairastui olisi ollut insuliinin pistämistä helpottavia ratkaisuja, olisin varmasti ottanut käyttöön sellaisen. Luin Facebookin vertaistuessa julkaisun pienestä tytöstä jolle oli laitettu i-Port Advance. Sen kautta voi annostella useamman insuliinipistoksen. Tämänlaisia ratkaisuja olisin varmasti kokeillut kun poika sairastui. Miksipä niitä ei voisi kokeilla nyt hiukan isompanakin. Voin kuvitella, että i-Port Advance:n avulla poika voisi uskaltautua pistämään myös vatsan seudulle. Aina kannattaa tutustua uusiin tuotteisiin, koska ne voivat olla oman lapsen diabeteksen kannalta sopivia ratkaisuja.

Myös pienet sormenpäät joutuvat koetukselle perinteisistä verensokerin mittauksista lanseteilla. Pojalla vs.mittausia tulee 11-12 + muutama lisämittaus, aina kun tarvetta. Sensori tai etäluettava mittari olisi ihan mahtava laite, ja silloin olisimme koko ajan selvillä missä ja minne verensokeri on menossa.

Hyvät tarvikkeet ja laitteet ovat tärkeitä pienelle diabeetikolle. Kun talvella tein viimeisimmän tarviketilauksen oli vanhat kynään laitettavat neulat vaihdettu tarvikejakelussa uuteen merkkiin. Ilmeisesti halvempaan. Myöskin pojan verensokerimittari meni rikki. Onneksi saimme lähes vastaavan tilalle.

Välillä mietin, että olisiko sittenkin pumppu oikeampi ratkaisu pojalle, koska olisi hienoa ettei hoito olisi tulevaisuudessa yhtä sitovaa kuin nyt. Kaipaan hiukan vapautta lapsen arkeen. Toisaalta monipistoshoito on vielä sopinut pojalle hyvin alun koettelemuksista huolimatta.

Kevät koitti ja aloitimme jokavuotisen taistelun matalia vastaan.

• Jaa Facebookissa
• Jaa Twitterissä
• Jaa Google+ -palvelussa
• Jaa LinkedInissä