31.3.2016 Tiina Sarjula

Arvot.

Mihin ne meitä johtavat? Diabeetikkoina tai heidän läheisinään ajattelette varmaan että puhun verensokeriarvoista, tällä kertaa puhun kuitenkin ihan muusta. Elämänarvoista; mihin ne meitä vievät, mitä ne meistä tekevät ja minkälaisen kuvan muut saavat niiden perusteella.

Olen pohtinut tätä asiaa viime aikoina kovasti, lukenut monenmoisia tekstejä, antanut ajatuksieni virrata vapaasti päätyen aina samaan lopputulokseen. Viimeisen kahden vuoden aikana oma elämäni on kokenut monenlaista muutosta  ja elämänarvoni ovat muuttuneet hieman. Tottakai ne muuttuvat jatkuvasti ihmisen kasvaessa henkisesti ja tullessa vanhemmaksi. Nuorena arvosti kavereita, perhettä, ulkonäköä jne. Lapsena tuskin edes ajatteli näitä, tai ei ainakaan kiinnostanut.

Mitä arvostan eniten tällä hetkellä? Tätä kysymystä olen pohtinut usein viime aikoina, migreenikipujeni takia sekä verensokereiden heittäessä päälaelleen migreenin takia. Olen pohtinut ja pohtinut. Onko elämä elämisen arvoista ja arvokasta kiputiloissa, näenkö itselleni tulevaisuuden tämän kaiken keskellä? Vastaus on kyllä, sieltä se ponnistaa kuitenkin aina pinnalle pahan hetken jälkeen. Arvostus elämää kohtaan kaiken kaikkiaan.

Varmaan arvaattekin jo mikä minun elämänarvoni numero yksi on. Terveys. Sitä ei osteta rahalla, ei ystävyydellä, ei millään maallisilla keinoilla. Mutta kun on terveyttä, voi saada paljon. Saada ystäviä olemalla ihmisten ilmoilla, harrastaa, saada olla perheen seurassa, tienata rahaa pärjäämällä töissä, rakastaa, olla läsnä… Lukemattomia asioita siunaantuu elämään. Terveyttä on jos on ollakseen, ja kun sitä on niin arvostathan sitä! Vaikka olen lapsesta saakka sairastanut diabetesta, en ole koskaan mieltänyt että olisin huonokuntoinen tai että terveyteni olisi pilalla. En myöskään ole osannut arvostaa sitä, että terveyttä on todellakin ollut diabeteksen ohella. Migreenini kroonistuessa olen saanut oppia sen kantapään kautta etten joka päivä voi tehdä näitä asioita. Olen oppinut mitä on arvostaa parempia päiviä, arvostaa sitä että voi toimia normaalisti arkisissa askareissa, käydä töissä, nähdä ystäviä ja perhettä, harrastaa liikuntaa ja monia muita asioita.

En tällä hetkellä tunne olevani terve, mutten sano että tältä tuntuu aina. Toivon ja unelmoin paremmista päivistä, perheestä, unelmatyöstä… Monista hyvistä hetkistä, joita tulen vielä kokemaan elämäni aikana. Siksi nostan elämänarvokseni isolla huutomerkillä terveyden. Sillä saa ne kaikki muut arvot jotka kulkevat myös mukanani; perhe, ystävät, työ jne.

Jokainen kokee elämänsä eri tavalla, arvostaa eri asioita sekä kulkee omat polkunsa. Kirjoituksellani haluaisin pistää sinut miettimään hetkeksi elämääsi. Mitkä ovat sinun arvosi, minne ne sinua vievät ja ohjaavat? Oletko tyytyväinen tilanteeseen vai haluaisitko kenties pohtia uutta suuntaa elämänarvojen kautta.

Vaalikaa itseänne ja terveyttänne. Liikkukaa kun voitte, tapoja on monia. Jättäkää turha stressi pois. Arvostakaa elämän pieniä asioita, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. En kirjoittaisi tätä postausta, jos en itse olisi kokenut asioita. Herännyt miettimään elämää syvemmältä. Raapinut pohjaa ja taas noussut pintaan.

Elämä on arvaamaton, se heittää tielle risuja ja ruusuja. Jopa niitä ei niin mukavia korkeita verensokereita. Sekin on vain hetkittäistä.

Mukavaa kevättä ja elämänarvojen pohdiskelua!

– Tiina

 

Jokapaikan höylä joka löytää itsensä usein uusista tilanteista ja uusien ihmisten parista. Diabeetikko, rennolla asenteella ja kommelluksien kera. Rakastaa laulamista, leipomista ja elämyksiä.

Kommentit tähän postaukseen

  1. Emmi Siirtonen

    Mielleyhtymät johtivat tosiaan ensin verensokeriarvoihin, mutta kirjoitus yllätti mukavasti ihan toisenlaisilla pohdinnoilla arvoista. Miten totta onkaan, että ajoittainen pohjan raapiminen saa miettimään arvojärjestystä uudemman kerran.

    Tykkäsin tosi paljon tuosta tavasta, miten puhut terveydestä diabeteksen ohella – hyvin sanottu! Musta tuntuu myöskin lapsena sairastuneelta siltä, että itsensä määrittelee terveeksi.. niitä ajoittaisia kiukkupäiviä lukuun ottamatta.

    Voimia ja haleja migreenin kanssa taisteluun Tiina 🙂

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat

%d bloggaajaa tykkää tästä: