Yhdeksän ongenkoukkua
Jokainen diabeetikko vääntää päivät pääksytysten mielessään ongenkoukkuja. Siis kysymyksiä.
”Miten verensokeri tänään käyttäytyy? Miten eilinen vaikuttaa tähän päivää? Miten tämä päivä vaikuttaa huomiseen? Onko tänään insuliiherkkä päivä vai pyrkiikö verensokeri tänään herkästi ylöspäin?”
Niitä vain kertyy kertymistään, eikä asialle voi mitään.
Sokerivammaisen elämää 24.9.2015
Herään kello 10 aamulla. Aamusokeri mittarin mukaan 6,9 mmol/l. Sensori näyttää vähän alempaa lukemaa.
Tarkoitus olisi lähteä heti päivän aluksi punttisalille. Yleensä käyn salilla iltaisin, aamupäivätreeni on mulle uusi juttu. Mitä se tarkoittaa insuliinien kannalta?
Ongenkoukku 1: Otanko aamupalalle tavallista enemmän insuliinia, koska verensokeri on vähän koholla? Vai riittäisikö normaaliannos, ettei treenin aikana laske? Toisaalta punttitreeni voi saada sokerit pieneen nousuun. Mikä tässä yhtälössä vaikuttaa eniten?
Väsyttää, on edelleen nuutunut olo. En juo kahvia, mutta haen lähikaupasta Red Bullin. Close enough.
Ongenkoukku 2: Energiajuomassa on nopeasti imeytyvää sokeria. Bolustanko sille täyden määrän tai vähän yli, että vältän tolkuttoman nopean verensokerin nousun? Ei ole aikaa jäädä odottamaan insuliinin imeytymistä. Toisaalta jos nyt otan liikaa bolusta, lähtee sokeri takuuvarmasti syöksykierteeseen treenin aika.
Jään hetkeksi miettimään. Iltapäivällä menen joka tapauksessa keskustaan palaveriin. Onko sittenkään järkevää tehdä kahta edestakaista reissua? Mitä jos sittenkin koittaisin mennä salille vasta mittarin jälkeen?
Ongenkoukku 3: Salitreeni, kävelylenkki vai lisää insuliinia? Vai joku näiden yhdistelmä?
Muutan alkuperäisiä suunnitelmia. Jään tekemään töitä ja päätän lähteä vähän myöhemmin kävelylenkille. Vielä en tohdi, koska aktiivista insuliinia on veressä noin 6 ky – se on pumpulle annosteltuna mulle aika paljon.
Verensokeri lähtee nousemaan. Otan vähän lisää insuliinia. Bolus kirvelee. Se taitaa tarkoittaa, että kanyylissä on jotain pielessä.
Ongenkoukku 4: Johtuuko verensokerin nousu siitä, että olen arvioinut insuliinin määrän väärin, vai eikö insuliini vain imeydy kunnolla?
Verensokeri kohoaa noin 9,5 millimooliin. Se tuntuu jo tunkkaisena olona. Otan vielä vähän insuliinia. Toisaalta kohta pitäisi lähdeä kävelylle.
Sokeri alkaa laskea. Jos nousun syynä oli huonosti imeytynyt insuliini, se alkaa nyt sitten potkia. En lähde vielä kävelyllä, vaan jatkan hommia koneella ja odotan sokerin laskemista vielä vähän. Sitten syö pari suklaapatukkaa välipalaksi laskua tasoittamaan. Mutta sitten käykin niin, että verensokeri kääntyy takaisin nousuun yllättävän nopeasti.
Ongenkoukku 5: Oliko insuliinia sittenkin liian vähän? Vai saako suklaapatukka verensokerin vain lyhyeksi aikaa nousuun, kunnes se kääntyy takaisin laskuun? Arvioinko patukan hiilarimäärän väärin? Pitäisikö ottaa lisää insuliinia vai ei?
Lähden puolen tunnin kävelylenkille. Ensin verensokeri nousee hitaasti noin 8 mmol/l tuntumaan. Sitten alkaa taas alamäki.
Ongenkoukku 6: Johtuuko lasku tällä kertaa liikunnasta, edellisestä insuliiniannoksesta vai sitä aikaisemmasta insuliinista, joka on alkanut imeytyä vasta viiveellä?
Palaan lenkiltä ja korjaan laskevan verensokerin lasillisella limsaa. Pakkaan salikassin ja pyöräytän blenderissä välipalaksi mansikka-banaanipirtelön. Bolustan sille vasta syötyäni, vaikka verensokeri on jo limsan ansiosta pienessä nousussa. Kuitenkin verensokeri kääntyy laskuun lähes samantien. Se ei siis voi johtua tästä viimeisimmästä boluksesta.
Lisää limsaa. Nyt pitäis kuitenkin lähteä kotoa. Jos ei olisi kiire minnekään, niin jäisin koneelle tekemään töitä, jolloin voisin samalla kytätä verensokerin liikkeitä herkeämättä.
Alkuillan tapaaminen sujuu hyvin – verensokeri pysyy melko tasaisena, ja vain aavistuksen korkeammalla kuin haluaisin. Kun kävelen miittarin jälkeen kohti punttisalia, näyttää sensori loivaa laskua. Salilla vedän treenivaatteet niskaan ja siirryn kuntopyörän päälle lämmittelemään. Otan varmuuden vuoksi muutaman Siripirin.
Treenin loppuvaiheilla verensokeri on odotetusti lähtenyt nousuun – niinhän se lähes aina tekee. Otan 1,6 ky bolusta, koska jos en sitä tee heti treenin jälkeen, lähtee verensokeri varmasti äkkijyrkkään ja sitkeään nousuun. Paitsi että tällä kertaa se kääntyykin laskuun lähes saman tien boluksen jälkeen.
Ongenkoukku 7: Mistä hitosta tuo suunnanmuutos nyt sitten johtui?
Ehdin kotiin juuri ennen kuin verensokeri laskee liikaa. Taas limsaa korjaukseksi, sitten kauppaan ostamaan pitsa iltapalaksi. Illan mittaan mieleen nousee taas kysymyksiä siitä, miten insuliiniannoksia pitäisi säätää tästä eteenpäin.
Ongenkoukku 8: Pitäisikö basaalia laskea? Vai oliko treeni niin rankka, että se saisikin sokerit nousemaan ensi yönä? Ei se mikään pitkä treeni ollut, mutta toisaalta hiki virtasi ja uni meinaa tulla jo alkuillasta. Entäs toi pitsa? Verensokeri pysyy nyt kovin tasaisena, vaikka otin aika pienen boluksen. Tarkoittaako se sitä, että kohta se kääntyy nousuun? Vai laskuun, kun se ei tuosta mihinkään ole liikahtanut? Vai nouseeko se kohta, kun ateriaboluksen vaikutus alkaa hiipua?
Lähellä puoltayötä verensokeri kääntyy loivaan mutta sitkään nousuun. Tämä on se ns. pitsaefekti. Otan lisäbokuksia vähän kerrallaan ja seuraan tilannetta leffaa katsellen.
Vetäydyn yöpuulle. Ennnen nukahtamista selaan vielä Youtube-videoita sängyssä makoillen. Juurin kun olen nukahtamaisillani, huomaan verensokerin kääntyneen taas laskusuuntaan. Ja mahassakin kurnii nälän merkiksi. Pakko siis vielä nousta yöpalalle. Pieni lasillinen limsaa pikakorjaukseksi ja puoli purkkia tonnikalaa ja vähän jälkiuunileipää nälkään.
Palaan sänkyyn ja vilkaisen sensoria. Verensokerin lasku on taittunut hyvin. Mutta vielä pitäisi bolustaa leivälle.
Ongenkoukku 9: Verensokerin lasku taittui hämmentävän helposti. Johtuiko se limpparista, vai olisiko lasku pysähtynyt jonnekin 4 mmol/l tuntumaan joka tapauksessa edellisten bolusten vaikutuksen loputtua? Pitäisikö nyt bolustaa vai leiville vai myös limsalle?
Päätän bolustaa vain leivälle. Sitten uni vie mennessään. Aamulla katson sensorin käyrää. Se näyttää tasaista viivaa, tosin ehkä aavistuksen korkeampaa tasoa kuin olisin toivonut. Mutta ei 7 mmol/l mikään katastrofi ole. Ehkä ensi yönä sitten paremmin.
Harmittavan tutulta kuulostaa. Tosin oma elämäni ei aina tarjoa mahdollisuutta ihan noin tiiviiseen itsensä tarkkailuun. Mutta kysymyksiä riittää kyllä täälläkin…
Hyvinä hetkinä ajattelen eläväni kuin terveet; huonoina hetkinä tuntuu, että sen terveen elämänsä eteen täytyy tehdä ihan tolkuttomasti töitä.
Pingback: Yhdeksän ongenkoukkua