Ei nimi hoitovälinettä pahenna

Myönnän heti alkuun, että itselläni on omituinen tapa antaa lempinimi elämässäni oleville asioille. Lempinimi saattaa muotoutua ilman suurempaa pohdintaa ja huomaan kutsuvani ympäristössäni olevia asioita omaperäisillä nimillä. Harrastan myös harkittua lempinimenantoa, koska se on mielestäni viihteellistä. Osa annetuista nimistä jää käyttöön ja osa unhoon ilman suurempia seremonioita.

Käytössämme olleet autot Nancy, Coppa, Kääpä ja Zeus ovat nimetty niiden ulkoasua kuvaaviksi käyttäen pohjana niiden rekisterinumeron kirjainyhdistelmää tai automallin nimeä. Polkupyöräni kantaa ylpeästi nimeä Huopapallo, joka viittaa kevyesti sen tuotemerkkiin. Koirien lelut ovat suorastaan villiinnyttäneet minut, vai mitä sanotte Majasta ja Va:sta, jotka ovat saaneet nimensä majava-pehmolelun revetessä (tapaturmaisesti) kahteen osaan.

Diabetesvälineetkään eivät ole täysin välttyneet nimeämisintohimoltani. Pitkävaikutteista insuliinikynää olen aavistuksen tylsästi kutsunut Leveksi ja ateriainsuliinikynää vastaavasti Novoksi. Verensokerimittarin kohtalo on julma, se on Kontti. Eniten mielikuvitusta on vaatinut Räystäkelätty-nimen kehittely leikkaamilleni noin 2 x 2 cm kokoisille talouspaperin paloille, joita käytän sormenpään pyyhintään verensokerin mittauksen jälkeen.

Tämän vuoksi ei liene yllättävää, että kun sain tietää saavani insuliinipumpun, aloin välittömästi miettiä sille nimeä. En voinut mitenkään kutsua sitä vain insuliinipumpuksi. Akuutein ongelma uuteen hoitomuotoon siirtymisessä oli siis allekirjoittaneelle se, millä nimellä voi kutsua tätä hienoa teknistä laitetta. Onneksi en ole yksin asiani kanssa, vaan muutkin diabeetikot ovat antaneet hoitovälineilleen kekseliäitä nimiä. Olen saanut kuulla insuliinipumppu Sulhasesta, verensokerimittari Kontuurista ja monesta muusta tuttavallisesta nimestä.

Yleensä nimenannon kulmakiviä ovat sukupuoli, ulkonäkö, toiminta ja käyttötarkoitus. Mihinkään noista ei ole pakko turvautua, mutta esimerkiksi vahva mielikuva maskuliinisuudesta rajaa nimivaihtoehtoja. Tietysti humoristisesti voisi nimetä vaaleanpunaisen sydän-tarrakuosilla päällystetyn insuliinikynän Pentiksi. Sopivassa seurassa Pentin esittely herättäisi taatusti hilpeyttä.

Parhaita nimiä ovat mielestäni ytimekkäät, mutta silti persoonalliset nimet. Nimien takana pitäisi aina olla tarina, koska ne toimivat kuin liima. Kiinnittävät nimet tiukasti paikoilleen. Tarina voi olla vain tiivistetty kertomus siitä, kuinka nimi on tullut valittua. Toisaalta tarina voi olla lähes tärkeämpi kuin itse nimi ja se voi tuoda mieleen jonkun läheisen henkilön tai tärkeän tapahtuman. Joskus tarina jatkaa matkaansa ja muuttuu, mutta nykyisyyteen sopimaton nimi jää pysyväksi, tärkeäksi lumijäljeksi jo menneestä ajasta.

Ehkä lempinimen antaminen hoitovälineille on lapsellista, hölmöä. Kuitenkin se voi auttaa diabeetikkoa lähiomaisineen paremmin hyväksymään sairautensa. Niinkin yksinkertainen asia kuin hassu lempinimi voi helpottaa hoitotoimenpidettä merkitsevästi. Mielestäni lempinimet eivät saa olla vain pitkäaikaissairaiden lasten ilo.

Jos nimen antaminen hoitovälineelle pilaa aikuismaisen hoitotyylisi imagon, voit pitää nimen salassa muilta. Leikkisä nimi nostaa hymyn huulille hoitovälinettä käsitellessäsi. Lounaalla työkaverit ovat ihmeissään, kun hymyilet Pentti-kynälle ateriainsuliinia annostellessasi. ”Mikä naurattaa?”, he ehkä utelevat. Etkä kiusallakaan kerro. Kyllä diabeetikollakin voi olla salaisuuksia.

• Jaa Facebookissa
• Jaa Twitterissä
• Jaa Google+ -palvelussa
• Jaa LinkedInissä