13.5.2017 Maria Rasalahti

Jokaisella meillä on oma erityinen diabetestarina kerrottavana

Meillä odotetaan kevättä jo täysin rinnoin. Olen ollut talven opiskeluni kautta mukana Diabetesliiton lapsen diabetes-verkkosivujen uudelleen suunnittelussa. Palvelumuotoilulla sivujen suunnittelu kuulostaa ehkä omituiselta. Mutta sillä saadaan diabeetikkolasten ja vanhempien sekä heidän läheisten ääni kuuluviin ja tarpeet esiin.

Vertaistuen saaminen ja myös jakaminen on minulle tullut tärkeäksi osaksi elämää. Mietin kun poikamme sairastui 3,5 vuotiaana, että oli kaikista parasta lukea toisten kirjoituksia sairastumisesta ja elämästä sen jälkeen. Kaikki ei kaadukaan tähän sairastumiseen. Tätä tunnetta yritän löytää myös uusille lapsen diabetes -verkkosivuille. Tarinat perheistä, lapsen sairastumisesta selviämisestä, matkoista ja arkielämän tapahtumista olisi enemmän kuin mikään tietokirjan antama tieto. Tarinoiden kautta voi oppia mutta myös samaistua muiden tilanteisiin ja löytää jopa ratkaisun omaan ongelmaan. Vaikka siihen alati vuoristoradassa poukkoilevaan verensokeriin. Toki sivuille tulee tietoa ja työkalujakin.

Olisiko sinulla odotuksia uusille verkkosivuille ja toiveita? Miksi kävisit lukemassa uusia verkkosivuja?

Itselleni oli tärkeää löytää vertaistukikanava lapsen sairastuttua. Silloin en ollut vielä aktiivisesti Facebookissa, ja ilokseni löysin keskustelupalstan, jossa lasten vanhemmat keskustelivat eri aiheista. Nythän keskustelut ovat siirtyneet Facebookiin, mikä ei ole huono juttu vaan kysymysten esittäminen on helppoa, ja myös nopeiden vastausten saaminen.

Jokainen elämän kartuttama tieto tuntuu hukkuvan Facebookin postauksiin, ja samoja asioita kysytään yhä uudelleen ja uudelleen. Haluaisin tarjota uusilla verkkosivuilla pysyviä tarinoita, vinkkejä ja kokemusperäistä tietoa, jotka eivät häviä kysymysten tulvaan.

Olisin hyvin kiitollinen, jos myös sinä osallistusit lyhyellä vinkillä, kirjeellä tai tarinalla Diabetesliiton kilpailuun. Jokaisella meillä on oma erityinen tarinamme kerrottavana, vaikka se liittyisi vain hampurilaisen syömiseen kiireisellä ostosreissulla lasten kanssa, ja mitä sitten kävikään.

Tässä linkki kilpailuun: Diabeetikkolasten vanhemille kirjoituskilpailu 

 

Kahden pojan (9 v. ja 7 v.) ja 2 v. tytön äiti, joka hoitaa hektistä lapsiperheen arkea höystetynä esikoisen 1.tyypin diabeteksen haasteilla.

Kommentit tähän postaukseen

  1. Ismo Numminen

    Vinkkirivistä/linkistä vaalea vihreä väri vaihdettava tummemmaksi. Paremmin havaittava ja luettava.
    Kirjainkoko pari pistettä suuremmaksi. Joukossamme alkaa olla myös heikompinäköisiä …

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat