7.9.2015 Reija Helkkula

Kuumenee, kylmenee

Syksyn tulon voi jo haistaa. Aamulla saa pukea käsineet ja takin puskuriksi kostealle ja kolealle syysilmalle. Itselleni syksy tarkoittaa uuden alkua ja nautin raikkaasta aamuilmasta pyöräillessäni työpaikalle. Jokainen vuodenaika on omalla tavallaan kiehtova. En kuulu ihmisiin, jotka toivoisivat ikuista kesää tai tasaista ulkolämpötilaa.

Diabeetikon näkökulmasta tasainen, ei liian kuuma tai liian kylmä, säätila olisi helpotus. Lämpötilavaihtelut vaikuttavat hoitoon. Hellelukemissa insuliini pilaantuu ja menettää tehoaan nopeammin. Etenkään suorassa auringonvalossa insuliinia ei kannata kovin kauaa pitää. Pakkanen taas tuhoaa insuliinin täysin. Kerran jäätynyt lääkeaine ei enää kelpaa käyttöön. Lisäksi empiiristen tutkimusteni mukaan pakkasasteet tuntuvat hyydyttävän myös verensokerimittarin toiminnan. Kun viettää yli kuusituntisen päivän purevan kylmässä metsässä, verensokerin mittaamisen voi unohtaa, vaikka säilyttäisi laitetta vaatteiden alla. Harmillista, sillä monesti tällaisissa erikoisoloissa olisi erityisen tärkeää tietää tarkat lukemat. Kiinnostuneena odotan insuliinipumpun käyttöä normaalia kylmemmissä olosuhteissa. Uskon vahvasti, ettei ongelmia tule.

Insuliinin ja välineiden lämpötilaherkkyys tuo omat haasteensa hoitoon. Valmiita ratkaisujakin on saatavilla, mutta kekseliäimmät vinkit olen kuullut toisilta diabeetikoilta. Melko yksinkertaisilla keinoilla haitat on vältettävissä. Kuumilla ilmoilla välineitä voi säilyttää kylmägeeliä sisältävässä pakkauksessa ja pitämällä ne varjossa. Insuliinipumpun setin voi vaihtaa tiheämmin, jolloin insuliini ei ehdi menettää tehoaan merkittävästi. Pakkasella varminta on säilyttää insuliinit ja välineet päällysvaatteiden alla, mahdollisimman lähellä kehoa. Lyhyeen altistumiseen riittää myös villainen tai huopainen suojus.

Lämpötilavaihtelut voivat vaikeuttaa hoitoa myös muilla tavoin. Moni havaitsee, että helle ja lämpimät kelit tehostavat insuliinin imeytymistä. Tällöin välttyäkseen matalilta verensokereilta, pitää insuliiniannostusta vähentää. Vastakkainenkin vaihtoehto on mahdollinen; toisilla lämpötilan kohotessa, myös insuliinin tarve kasvaa. Syynä saattaa olla nestevajaus tai kehon stressi sille äkillisestä lämpötilamuutoksesta. On hyvin vaikeaa hahmottaa syitä, vaikka seuraukset ovat näkyvät. Muuttunutta tarvetta on ensin ihmeteltävä pidempään, ennen kuin havaitsee säännönmukaisuuden. Kun vihdoin rohkaistuu tekemään hoitomuutoksen, olosuhteet muuttuvat ja niiden myötä myös insuliinitarve. Vasta vuosien diabetesuran jälkeen osaa aavistuksen paremmin tehdä muutoksia hoitoonsa. Jos silloinkaan.

Lämpötilojen huomioiminen on vain yksi pienehkö osa diabeteksen hoitoa. Monille lämpötilan aiheuttamat muutokset eivät ole merkittäviä. Toisaalta monista pienistä puroista muodostuu suurempi virta, jolla on oma vaikutuksensa kokonaisuuteen. Kaikkea ei voi ottaa huomioon, mutta selkeät ja toistuvat kaavat kannattaa rekisteröidä. Omalla kohdallani olen kesäisin havainnut trendin insuliinitarpeen kasvuun. Onko syynä lämpötila? En ole siitä vielä varma, mutta näin syksyn tullessa huomaan arvojen pysyvän taas paremmin tavoitealueella.

Pian syksyinen luonto pukeutuu huikeisiin ruskaväreihin. Aamuisin lehtiä koristaa huurre, ja luonto tarjoaa päivittäin vaihtuvan taidegalleriansa ihailtavaksi. Kesää tulee ikävä, mutta onneksi korvaukseksi sen menettämisestä, saa nauttia syksyn omanlaisestaan kauneudesta ja kuin kaupan päälle, verensokerikäyräkin pysyy tasaisempana.

Metsäntuoksuinen koiraharrastaja, jonka perheeseen kuuluu kahdeksan tassua ja neljä jalkaa. Arkena pyöräilen hanatehtaalle, jossa toimin tuotetiedonhallinnan asiantuntijana. Vapaalla ollessa metsästän ja jäljestän bretagnenbassettien kanssa. Jänisjemma-blogiLinkedInPinterestTwitter

Kommentit tähän postaukseen

  1. Tiina

    Rakastan syksyä nykyään. Rapsakkaa ja raikasta aamua, villapaitoja ja vilttejä joihin kietoutua, lehtien vaihtuvia värejä jne. Viime vuosina oikeastaan migreeni on vasta opettanut että aurinko ei ole mun juttu ja itsensä paahtaminen kesäisin on vain tyhmää tulevaisuutta ajatellen. En aiemmin ole koskaan edes ajatellut lämpötilojen vaikutusta verensokereihin mutta kappas kun asiaa tutkaillut uudesta näkökulmasta niin tottahan se on. Mutta itsensä tutkiskelu jatkuu hamaan tappiin saakka ja ehkä siinä matkalla oppii kikan jos toisen. Mukavaa syksy Reija <3

  2. Mika HauloMika Haulo

    Tässähän oli monta hyvää huomiota asioista, joita ei välttämättä ihan äkkiseltään osaa huomioda.

    Mä olen huomannut, että perusinsuliinin tarve kasvaa talvisin. Tosin se nyt johtuu varmaankin ihan puhtaasti liikuntatottumuksisa. Kesällä tulee pyöräiltyä paljon, talvella ei.

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat

%d bloggaajaa tykkää tästä: