30.4.2015 Kalle-Ville Ruohonen

Etsivä löytää

Olin eläköitymässä ja suunnitellut tulevaisuuteni tarkkaan. Hetki lomailua ja elpyneenä etsimään työtä -eihän nuori mies jouda makoilemaan. Tässä sitä on levätty liki kuusi vuotta ja työkkärissä en ole käynyt. Miksi? Olen etsinyt vastausta ja tajunnut, ettei Suomen lama johdukaan minun poissaolostani työmarkkinoilta ja tellus pyörii ilman minun vahtivuoroani. Joskus tosin epäilen. Olin aina haaveillut rauhaisasta asuinpaikasta ja löysinkin itseni pienestä kylästä. Rauhaa löytyy… Kyläkauppa oli vieressä ja kulkemaan pääsi kohtuudella, kesäasukkaitakin satoja, joten kyllä elämää sopivasti piisaisi! Semmoinen juttu vaan, että muutin tänne Ruoveden Muroleeseen marraskuun alussa… Aamupäivällä meni yksi auto ohitse ja iltapäivällä oli hiljaisempaa. En tuntenut kylästä ketään, enkä tiennyt paikoista enempää kuin sika raketista, joten käsipäivää lopsimaan, itseään esittelemään ja tutustumaan paikkoihin. Kyllä se siitä!

Tuli kuitenkin vaihe, jolloin tuo rauha ja hiljaisuus suorastaan hyökkäsivät kimppuuni; tajusin, että kaikki se sosiaalisuus ja vilinä missä olin vain hetki sitten elänyt olikin takana. Ei ollut enää työyhteisöä, läheiset asuivat etäällä ja terveyskin alkoi reistailla . Alkoholi sai otteen ja aloin suorastaan pelätä ja epäilin tehneeni virheen; mitä helvettiä minä teen täällä periferiassa ? Onneksi ohuen ohut seitti kannatteli minua ja kaikesta huolimatta mieleni muistutti heiveröisesti miksi olin nyt täällä ja mitä olin hakemassa. Omat kyvyt eivät riittäneet tilanteen korjaamiseen vaan tarvittiin muutakin.

Taas kerran olin ahdistunut ja jopa pelokas. Olin umpikujassa; en tiennyt mitä tehdä. Kuljin silloin metsässä kun yhtäkkiä päälaeltani lähti lämmin aalto laskien hitaasti kehoani pitkin. Rentouduin, tuli kevyt olo ja vakuutuin asioiden järjestyvän. Tapahtuma oli äärimmäisen rauhoittava ja minulta onkin kysytty oliko tuo kokemus uskonnollinen. En tiedä, yliluonnollinen se ainakin oli! Runsaskaan alkoholin käyttö ei aiheuttanut minulle koskaan hallusinaatioita, enkä liioin kokenut ”liskodiskoa.” Toinen elämääni vaikuttanut tapaus oli veljeni traaginen kuolema, joka sinetöi päätökseni muuttaa elämäni suuntaa.

Tuo rauhan ja hiljaisuuden etsiminen on kestänyt minulta liki kuusi vuotta. Luonto ja ympäristö kyllä tarjosivat sitä minulle yllin kyllin, mutta oman sisäisen rauhan löytäminen olikin vaikeaa. Ei käsittelemättömiä asioita voi pyyhkiä pois asuinpaikkaa muuttamalla. Sosiaalisen kentän tyhjeneminen ja sellaisen uudelleen rakentaminen on kova paikka varsinkin kun on tunne, että olet hylätty ja kukaan ei tarvitse enää sinua. Kun terveys alkaa reistata ja mieli laahaa kurassa niin siinä ei auta kauniit maisemat tai laulurastaan luritus. Eläköityminen ei ole helppoa!
Nyt tuntuu, että olen saavuttamassa hakemaani. Muroleessa asuu hienoja ihmisiä kauniissa maisemissa. Lähdin mukaan kylätoimintaan ja yritän osaltani tehdä voitavani, että Murole pysyisi vireänä ja asuttuna. Olen hiljalleen päässyt jälleen sosiaaliselle kentälle yhtenä pelaajana ja katson avoimin mielin tulevaan -samaan tapaan kuten kuvassa, jossa olemme Muroleen kylät ry:n linturetkellä toiveikkaina ja uteliaina tähystämässä Vankavedelle.

58 -vuotias maaseudulle rauhaa, hiljaisuutta ja itseään etsimään palannut oloneuvos - rauha ja hiljaisuuus ovat kyllä löytyneet... Luonnehdittu mm. melko iäkkääksi murrosikäiseksi ja maailman remonttimieheksikin. Luonto on elämäni eliksiiri.

Kommentit tähän postaukseen

  1. Maaret

    Ihan ensimmäiseksi ”hyvää vappua Ville-Kalle”. Kirjoituksesi sai minut pyrskähtämään nauruun jo ensimmäisillä riveillä. Ihan kuin olisit kirjoittanut mökkimaisemistamme. Ikkunaan on hyökättävä heti kun se päivän ainut auto ajaa ohi ”kuka se nyt ajaa ja kumpaan suuntaan menee tai kuka se on”. Se on sitä pienen paikkakunnan sivukylien elämää. Eläköitymisestä olen samaa mieltä kanssasi. Sen eteen on tehtävä töitä ja siihen on varauduttava, ettei tipahda ulos sosiaaliselta kartalta. Minulle se oli ”marttailu”, joka on vienyt mukanaan. Nykyinen lisänimeni ”bloggaava martta” kuvaa nykyistä elämääni.

  2. KK

    Rauhallisemminkin pääsee perille. Olen siis samaa mieltä kanssasi KV. Se on kuitenkin ikään liittyvää viisautta, että ei tarvitse koko ajan kohkata tuhattasataa vaan että voi tehdä asiat joskus vähän sinne päin, eikä kiireellä. Ja joskus hyvinkin huolellisesti, eikä kiireellä. Mukavaa kellottelua sinne. Perässä tullaan, aivan varmasti !

  3. Anssi

    Kiitos KV syvällisestä blogistasi. Aivan samoja tuntoja myös minulla, kun olen yrittänyt opetella reilut pari vuotta tätä uutta vapaaherran elämää. Vaikka asun kaupunkimiljöössä, niin samoja haasteita riittää. Kyllä luonto antaa minullekin eniten tuota elämän eliksiiriä.

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat