11.3.2015 Anssi Lehto

Yksi elämä, yksi cardio

Enoni soitti minulle suruviestin joulukuun lopussa 2002. Serkkuni Heikki oli menehtynyt sydänkohtaukseen Leppävaaran hiihtoladulla vähän ennen joulua. Medi-Helin paikalletulokaan ei auttanut, vaan hän kuoli auttajiensa käsiin. Heikki oli terve mies parhaassa iässä, vain 45-vuotias. Itse olin tuolloin seitsemän vuotta Heikkiä vanhempi eli 52-vuotias. Muistotilaisuutta varten enoni pyysi minua valmistelemaan puheen. Se oli raskas tehtävä. Kyynelsilmin kirjoitin muisteluni rakkaasta serkustani. Itse puheen pitäminen oli minulle tosi kova koettelemus.

Muistotilaisuudessa tapasin Hannelen, joka on Helsingin Yliopiston kansainvälisesti tunnettu diabetestutkimuksen professori. Siellä hän suositteli minulle cardio-Asperinin käytön aloittamista, koska kuulun diabeetikkona riskiryhmään ja ettei kävisi niinkuin Heikille. Siitä lähtien olen tunnollisesti noudattanut Hannelen ohjetta ja ottanut joka aamu yhden 100 milligramman puskuroidun  asetyylisalisyylihappotabletin (lääkärisanaston mukaan ASA). Nykyisin käytän vastaavaa, suomalaista Orionin valmistamaa Disperiniä, koska se näistä valmisteista on edullisin. Olen nyt 65-vuotias eli käyttänyt tätä vertaohentavaa ainetta 13 vuotta ongelmitta. Myös diabeteshoitajilleni ja -lääkäreilleni on kertonut tästä omatoimisesta hoidosta eivätkä he ole käyttöä moittineet. Minusta Disperintabletti auttaa myös pitämään poissa flunssan ja/tai kuumeen. En muista, milloin viimeksi olisin ollut sairaana tai työaikana poissa töistä flunssan takia.

Diabetes on vakava valtimotauti. Veren sokeripitoisuuden lisäksi myös verenpaine, kolesteroliarvot ja veren hyytymistaipumus ovat useimmiten koholla kiihdyttäen valtimoiden ahtautumista. Diabeetikon riski saada sydän- tai aivoinfarkti tai alaraajojen verenkiertohäiriö on moninkertainen verrattuna henkilöön, jolla ei diabetesta ole. Tupakointi lisää riskiä suuresti kaikilla, mutta vielä enemmän diabeetikolla. Yksi muutos kohti terveellisempiä elämäntapoja viime diabeteskurssilla oli se, että vaihdoin Oivariini-levitteen Beceliksi.

Olen sukuni ensimmäinen diabeetikko. Isäni kuoli jo 59-vuotiaana pääosin tupakoinnin, edelleen tupakkayskän ja keuhkojenlaajentuman takia. Lopulta sydän petti. Äidilläni oli terveellisemmät elämäntavat. Hän eli 89-vuotiaaksi. Olen nyt ohittanut isäni virstanpylvään. Seuraava tavoitteeni häämöttää kaukana, nimittäin suomalaisten miesten eliniän odote 77,5 vuotta. Sinne on matkaa vielä 12,5 vuotta. Haastetta riittää, sillä tyypin 1 diabetesta sairastavat kuolevat keskimäärin noin kymmenen vuotta nuorempina kuin terveet.

Onneksi tämä sokeritauti ei ole tarttuva tauti kuten tämä elämä. Joku on kiteyttänyt tämän elämän tarkoituksen seuraavasti: Elämä on kuin tauti, joka päättyy kuolemaan ja tarttuu sukupuoliyhteydessä.

Linkit

Disperin

Asperincardio

Kommentoi, onko sinulla vastaavia suosituksia, kokemuksia ….?

 

 

 

 

T1D Lada 25 vuotta, pitkään monipistäjä ja 10/2015 alkaen pumppuilija. Pitkäaikaissokeri eli HbA1c eli hobis putosi Libren puolivuotisjakson aikana 53 mmol/mol:sta (7 %) 44:ään (6,2 %). Eläkeläisenä aikaa omahoidolle ja mukana diabetesseura T1D:ssä. Facebook: Insuliinipumppu ACCU-CHEK käyttäjät, FreeStyle Libre -käyttäjät, Lada-diabetes -vertaistukiryhmä, Insuliinipumppu minimed 640g ja minimed 670g käyttäjät ja Keinohaimaporukka.

Kommentit tähän postaukseen

  1. Sari

    Herätit Anssi minut tiedonhakuun. Sen verran pökerryttävä oli mainintasi siitä, että meidän ykköstyyppien eliniän odote olisi/on kymmenen vuotta vähemmän kuin muulla väestöllä. Onneksi löydettävissä on monenlaista tietoa – ei tainnut tosin mikään tietolähde luvata diabeteksen ansiosta extravuosia eli veronsa tämä sairaus varmaan vaatii.

    Ehkä tässä pitää vain ajatella, että tilastot perustuvat auttamatta menneeseen, menneen ajan hoitovälineisiin ja -tavoitteisiin. Kai meillä nykyajan ykköstyypeillä on mahdollista nostattaa eliniän odotettakin lähemmäs tavallista kansaa… Että eletään niin hyvin kuin pystytään, jos ei muuta, niin tilastojen takia 😉

    1. Avatar photoAnssi Lehto

      Tieto alhaisemmasta eliniän odotteesta on peräisin Lancet Diabetes & amp; Endocrinology -lehdessä julkaistuista tuloksista, jotka perustuvat 26 eri tutkimukseen ja yli 200 000 ihmisen tuoreisiin tietoihin. — Mutta mehän Sari päihitämme nuo tilastot!

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat

%d bloggaajaa tykkää tästä: