Kalakin liikkuu
En minä ole koskaan ollut mikään himoliikkuja -mitä nyt silloin tällöin hyötyliikuntaa. Ei kiehtonut tuulipukujen kahina, enkä ollut kanta(-astuja)-asiakas lenkkarikaupassa. Paino nousi, mutta kunto vastaavasti laski ja monien tekijöiden summana sairastuin diabetekseen . No, harmittihan se vietävästi, mutta lääketiede on huippua ja troppeja löytyy, joten itselle jäisi vain sairastamisen vaiva. Ravinnossa siirryin kevyempiin tuotteisiin, mutta lappasin kitaani kuitenkin epäkuranttia ravintoa ja olutta tai muita tisleitä. Elin vuosia itsepetoskierteessä; väännetään Lantuskynästä lisää pykäliä vähän kuin pippurimyllystä -raksautellaan tarpeen mukaan. Olin laiska tekemään peliliikkeitä diabetekseni hoitamiseksi. Eipä oikein huvittanutkaan, koska olin lamaantunut kaikkien vaivojeni ja kremppojeni vuoksi. Mieli uiskenteli tummissa vesissä. Tiesin tekeväni väärin, mutta olihan minulla Metforem ja Lantus -niin ja käytin sentään rasvatonta maitoa!
Tiesin, että näin ei voi jatkua. Olin jumissa, mutta jokin voima sai minut tekemään päätöksen: näin et saa elää! Olin aina pitänyt tiettyjä asioita ikäänkuin kohtalon määrääminä ja niihin oli alistuminen. Eihän se niin mene! Aloitin kummallisen ja julmankin ”itseinhoterapian” . Kävin lävitse alkoholinkäyttöni ja näin itseni örveltävänä vajukkina, ravintona käytin jotakin epämääräistä muonankuvausmassaa. Istun dosetti kourassa muistellen tänään ottamatta jääneiden lääkkeiden määrää -niin ja otettujen. Kaiken kruunasi näky itsestäni ylipainoisena lahtivalaan kokoisena äijänä, joka on elintavoillaan tehnyt itsestään vastenmielisen talipallon, jolla on kuitenkin sosiaaliturvatunnus. Olin läskipää!
Oli siis puututtava omiin asioihini. Ensimmäisenä heivasin alkoholin pois kokonaan ja aloitin varovaisen liikunnan sekä remontoin ruokailutottumukseni uusiksi. Tuo kaikki ei todellakaan käynyt helposti tai äkkiä; pulloja puhaltamalla tehdään! Makselin oppirahoja ja välillä olin simahtaa kävelyreissulla tai pyörälenkillä, mutta opin hiljalleen varautumaan muuttuneisiin ja tuleviin tilanteisiin ottamalla reppuun sopivia välipaloja ja nestettä. Pidensin hiljalleen matkaa ja käytin aikaa enemmän ulkoiluun. Keksin jälleen hyötyliikunnan keräillen luonnonantimet Ruoveden metsistä ja kalat Näsijärvestä. Kehittelin ”teemaliikunnan” eli tänään kierrän Tokosenvuoren ja seuraavalla kertaa käyn Muroleen kanavalla bongaamassa koskikarat, tuonnempana käyn Solkiannokassa jne. Mukanani on aina kamera, bongaan lintuja havainnoiden muutenkin luontoa, mutta lähistöllä pari päivää sitten liikkunutta sutta en välitä kohdata. Maisemat eri vuodenaikoina saavat huomioni ja otan paljon valokuvia. Tällä hetkellä kalastelen -jäällä tulee liikuttua kilometrejä ja reikien kairaaminen tekee nannaa!
Kaikilla tuollaisilla aktiviteeteilla ja elämäntapamuutoksilla olen saanut painoani alas 30 kiloa, hyvän mielen ja vireystason sekä diabetekseni hoitotasapainon hyväksi . Insuliini on ollut tauolla vuoden ja tilannetta seurataan.
Tuo ”itseinhoterapia” on itse itselleni räätälöimä terapiamuoto; ei tällaiseen luupäähän tehoa mikään muu konsti eivätkä korulauseet. En suosittele menetelmää kenellekään, mutta jos kantti kestää, niin konsepti on vapaa. Ristiriitaako? Ensin olin läskipää ja nyt luupää! Ei mitään toisiaan poissulkevaa, sillä nyttemmin vuosia sitten ostetut lakit solahtavat silmille. Pää on siis kutistunut…
Alina Salmi
Anne Artukka
Deeblogin Vieraskynä
Anssi Lehto
Elsa 
Erika Drugge-Kesänen
Helmi Westergren
Jenni Kulo
Kirsi Stjernberg
Kirsi-Maria Hytönen
Laura Manninen
Liisa Laitinen
Maaret Weide
Maarja Metsaviir
Maria Rasalahti
Miia Tuomaala
Miika Miettinen
Mika Haulo
Peter Lindberg
Petteri Rantamäki
Pia Sivunen
Reija Helkkula
Salla Vähäkangas
Sari Pihlava
Teija Sihvo
”Katteeks käyp” sannoo savolaine vaikka joku muulta murrealueelta kotoisin oleva sen toisin ymmärtääkin. Luontoharrastukseesi ja sen hyvää tuomaan tunnelmaan oli helppo samaistua ja kuvitella olevansa mukana koskikaraa ihailemassa ja nokipannusta tuprahtelevaa kahvin tuoksua haistelemassa. Jatka samaan malliin, tämä elämäntapa sopii sinulle.
Tosi mainio pilke silmässä kirjoitettu ja osuvin kielikuvin varustettu teksti – tykkään 🙂
Kirjoituksesi toi mieleen omat ajatukseni viimeisen 5 vuoden sisällä jolloin sain infarktin ja sairaalassa todettiin niin perinteiset sairaudet kuin Diabetes, korkea verenpaine jne. Olen kamppaillut tuntemusteni ja ”hoito-orjuuden” rajamailla pitkään mutta yritän kuitenkin pitää tasapainoa yllä omalla tavallani. Muutokset henk. koht. elämässä lisäsivät stressiä kun avopuoliso löysi toisen kumppanin ja talo piti laittaa myyntiin.
Viestisi antoi tosissaan uskoa tulevaan että kaikki on todellakin mahdollista kun vain selkärankaa riittää, helppoa se ei ole mutta yritän päästä tilanteen herraksi myös omassa elämässäni.
Kaikkea hyvää kohtalon tovereille, ympäri Suomenniemen :).
Jouko
Kiitos kommentistasi, Jouko! Tunnen suurta mielihyvää kun sait blogistani uskoa tulevaan. Kävin itse elämässäni tosi lähellä pohjaa, mutta punnittuani vaihtoehtoja päädyin tekemään päätöksen, jota en kadu ja josta olen todella ylpeä; aloin ajatella ja kunnioittaa itseäni, elämääni. Löysin sisältäni voimaa ja tahtoa muuttaa elintapojani, aloin kuntoutua hiljalleen. Elämä alkoi lähettää minulle hymiöitä ja mielialani parani huomaamatta -en kadu päivääkään tuota edelleenkin ponnistelua vaativaa valintaani.
Toivon, että pyrit ja onnistut pääsemään tilanteesi herraksi -takaan, että et kadu, kun onnistut!
Minusta on juttu Diabetes-lehdessä 4/2014 -siinä on syvempi luotaus taustoistani, mutta ei silti likikään kaikkea. Sieltä noustiin -nouse sinäkin oman tilanteesi herraksi, Jouko. Sitoudu muutokseen ja muista: etene rauhallisesti ja kokonaisterveyttäsi ajatellen!
Voimaa ja tsemppiä!