17.1.2015 Liisa Laitinen

Ykköstyyppi tuli taloon

Haluan esitellä lyhyesti itseni ja perheeni tässä ensimmäisessä blogikirjoituksessani. Olemme viiden hengen perhe Pohjois-Pohjanmaalta; vanhempien lisäksi perheeseemme kuuluu 3 vauhdikasta poikalasta, 11-, 7- ja 6-vuotiaat.

Keskimmäisellä pojistamme todettiin tyypin 1 diabetes syksyllä 2012, reilut kaksi vuotta D-taivalta siis takana! Hoito aloitettiin Oulun yliopistollisessa sairaalassa monipistoshoitona, mutta vaihdoimme tämän vuoden alussa insuliinipumppuhoitoon.

Diagnoosi tuli meille, kuten ehkä suurimmalle osalle sairastuneista, täytenä yllätyksenä. Edeltävällä viikolla ennen diagnoosia pojalle oli sattunut yöllä muutama vahinko sänkyyn. Muistan äitini (jolla on tyypin 2 diabetes) ehdottaneen verensokerin mittausta jo tuolloin, en uskonut sen itse olevan vielä tarpeen sillä vahinkojahan voi sattua. Ajattelin, että katsotaan nyt jatkuuko tämä vielä. Itse lähdin puolessa välissä viikkoa Lontooseen yhdistetylle työ- ja lomamatkalle ystäväni kanssa mieheni jäädessä kotiin poikien kanssa.

Perjantaina poikamme meni mummolaan yöksi. Äitini oli kuullut kuinka hän kävi yöllä useasti vessassa, sekä juomassa isoja lasillisia vettä. Lauantaiaamuna äitini soitti mieheni kaveriksi verensokerin mittaukseen. Mittarin näyttöön ilmestyi lukema 20-30 välistä, joten peli oli sillä selvä.

Pojan ollessa suhteellisen hyvävointinen, lähti mieheni hänen kanssaan kohti OYSia. Sain soiton mieheltäni; ”Pojalla on diabetes, ollaan Oysiin matkalla.” En voinut käsittää mitä korkeat verensokeriarvot tarkoittavat tai mitä yleensäkään tyypin 1 diabetes on! Kaukana toisella puolella Eurooppaa huoleni ja hämmennykseni oli valtava. Reissuni piti kestää vielä keskiviikkoon saakka, mutta onnekseni sain ensimmäisen vapaan paikan lennolle Lontoosta Ouluun heti seuraavalle aamulle. Äitinä minulle oli sanoinkuvaamattoman kova pala olla ”jumissa” toisella puolen Eurooppaa melkein vuorokausi, kun oma lapsi on sairaalassa!

Suomeen saavuttuani vietimme yhdessä 5 päivää sairaalassa opetellen monipistoshoitoa. Tiedon tulva oli valtava, oma hämmennys, asian ymmärtäminen, sen vakavuus; lapselle ja vanhemmille. Sydämeni tuntui murtuvan, kun lapsi huutaa ja potkii vastaan kun insuliinin pistämisen aika oli. (Koska kyseessä on monipistoshoito, pistoksia oli 7/vrk sekä lisäksi kymmeniä verensokerimittauksia sormesta.) Perjantaina oli aika lähteä kotiin ”lomalle” viikonlopuksi, kävisimme maanantaina vielä osastolla. Miten me saadaan tämä lapsi pysymään edes hengissä? Osataanko me hoitaa? Miten nämä kaikki asiat voi muistaa? Voidaanko meille, tavallisille pulliaisille, antaa näin iso vastuu?? Onneksi diabeteshoitajat Oulussa olivat ihania ja saivat meidät uskomaan omiin kykyihimme. Ja pakkohan hoito on oppia! Ja opittiinhan me.

 

537037_10151474291243273_213851045_n

 

 

Nyt diagnoosista on yli 2 vuotta. Hoito on jo osa arkea koko perheelle. En sano, etteikö sairaus välillä harmita. Tottakai se harmittaa! Kukapa vanhempi ei ottaisi lapsensa sairautta itselleen, jos siihen olisi mahdollisuus. Mutta näillä mennään, tämä ei tästä muuksi muutu. Me vanhempina olemme vastuussa lapsemme mahdollisimman hyvästä hoidosta. Toki iän karttuessa lapsi opettelee vähitellen itsekin hoitamaan, laskemaan, käyttämään pumppua ym. Isoin tavoitteemme on, että hän voisi sairaudestaan huolimatta elää tavallisen lapsen tavallista elämää.

 

Avarakatseinen ja rento kolmenkympin rajapyykin ylittänyt perheenäiti Pohjois-Pohjanmaalta. Tämänhetkiseen elämääni parhaimman sisällön tuovat yksinkertaiset ja arkiset asiat, niistä nautin. Viiden hengen perheemme päiviin tuo oman lisänsä keskimmäisen pojan pumppuhoitoinen ykköstyypin diabetes.

Kommentit tähän postaukseen

  1. Kirsi

    Koskettava kuvaus siitä, miten diabetes tuli teidän elämäänne. Samaistuin niin, että tippa tuli linssiin.

  2. Maaret

    Yllätys se on kenelle tahansa, kun kohdalle osuu. Äitisi ja poikien mummo on viisas nainen, kuten mummot yleensä ovat rauhallisia ja tarttuvat toimeen kun sen tarve on. Me vanhemmat tuppaamme syyttämään itseämme monista asioista, mutta tätä et olisi voinut välttää vaikka et olisikaan ollut Lontoossa.

  3. Avatar photoLiisa Laitinen

    Kiitos kommenteistanne! …Olet Maarit oikeassa, äidilleni kuuluu iso kiitos siitä, ettei pojan tila ehtinyt paljon pahemmaksi!

  4. Mia

    Tippa tuli linssiin lukiessa. Oman lapsen D alkutaival ja ne tuntet siitä nousivat myös pintaan.

  5. piilikangas juhani

    olen samaa mielta niissä puhutaan niin vähän diabeeteksesta yhdistystämme johtaa täysin terveet ihmiset eniten aikaa vie kokouksissa kerran viikossa kahvi ja arpojen myynti omasta sairaudestani minulla on 2 tyypin sairaus sokeritasapaino 6.5 joka on minulle sanottu hyvä kuitenkin minulla on kaikki tyyppioireet väsyttää sissattaa suu kuivuu mutta en saa ketään kiinnostumaan

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat

%d bloggaajaa tykkää tästä: