8.4.2015 Kirsi Stjernberg

Korkean verensokerin vaikutuksen alaisena

Oletteko koskaan pohtineet, miten paljon korkeat tai matalat verensokerit lieveilmiöineen näkyvät ulospäin arjessanne? Vaikuttaako verensokeri työntekoonne? Tuleeko kotona enemmän riitoja verensokereiden vaikutuksesta?

Asia tuli mieleeni tässä iltana muutamana, kun olin hyvän tovin kinannut tyttäreni kanssa jostain mitättömästä asiasta, kumpikin kovin ärtyneenä omassa kannassaan pysyen. Kun lopulta mittasimme tyttären verensokerin, oli se lähellä kahtakymppiä, itselläni lähes samat lukemat. En väitä, etteikö näitä riitatilanteita piisaisi joka perheessä ilman verensokereiden heilahteluitakin. Mutta melkeinpä uskaltaisin väittää, että diabeetikon tunne-elämä saattaa olla vielä hurjempaa vuoristorataa kuin keskivertokansalaisella, mikäli verensokereiden vaikutus huomioidaan. Siksipä pikkaisen jännittää jo etukäteen diabeetikkoäidin ja diabeetikkotyttären yhteenotot muutaman vuoden päässä vaanivan murrosiän myötä.

Itselläni kovin korkea sokeri aiheuttaa niin tahmaisen ja pahoinvoivan olon, että vähemmästäkin on ärsytyskynnys normaalia matalammalla. Matalissakaan olo ei ole kovin kiva; huimaa, vapisuttaa, ällöttää ja ärsyttää, silloinkin. Jos terveellä ihmisellä olisi sellainen olo, olisi hän luultavasti mielestään sairas. Jos diabeetikon kanssaihmiset kokisivat tämän, ymmärtäisivätkö he helpommin diabeetikkoa itseään näissä olotiloissa?

Silti sopii miettiä sitäkin, onko fiksua kesken riidan tokaista tytölle, että onko sulla korkea verensokeri? Silloin täytyy muistutella itseään, että näenkö tuon lapsen tuossa ihan omana itsenään, vai mennäänkö nyt liikaa ”diabetes edellä”. Mutta niin sitä vain tulee kysyttyä välillä, ja useimmiten epäilykset sokeritasosta osoittautuvat oikeiksi.

Itse muistan nuoruudessani tällaisten kysymysten aiheuttaneen valtaisaa ärsytystä. ”Pitäiskö sun mitata verensokeri?” ärsytti, koska ajattelin, ettei toisella ole oikeutta vetää johtopäätöksiä käytöksestäni verensokereihin vedoten. Johtuukohan se tästä, että olen oppinut elämään verensokerituntemusten kanssa niin, että ne äärimmäisen harvoin vaikuttavat siihen mitä sillä hetkellä olen tekemässä. Se on ehkä ollut osa sitä ajattelutapaa, että diabeteksesta huolimatta en ole sairas, ja itse hoidan itseni.

Tietenkään verensokerin aiheuttamia fyysisiä oireita ei voi välttää. Silti töissä hoidan tilanteen kuin tilanteen verensokereista viis. Huomaamattomasti tankkaan lisäenergiaa matalissa tai pistän lisäinsuliinia korkeissa. Liittyy tämä ehkä siihenkin, että työhöni kuului aikaisemmin paljon edustushommia. Ei siinä kesken suurlähetystövierailun jakkupukuporukassa huvittanut tehdä suurta numeroa siitä, että minä nyt voin tässä vähän huonosti. Niin se kyllä oli koulussakin. Jos vaikka oli matalaa, kaivoin repusta siripirit esiin enkä sanonut asiasta sen enempää.

Harvoin tulee sanottua kotonakaan, etten pysty tai jaksa verensokereiden takia. Enkä muista puolison montaa kertaa minulle tokaisseen, että mittaapas rouva verensokeri. Eli ei hänkään helpolla rekisteröi käytöksestäni mitään verensokereihin liittyvää kuin ihan ääritapauksissa.

Kaipa tytär on vaivihkaa tämän saman mallin sisäistänyt, sillä harvoin hänkään muuttaa suunnitelmiaan verensokereiden vuoksi. Vaikka usein kyllä tuntuu, että lapsen herkälle mielelle ja keholle verensokerituntemukset ovat paljon voimakkaampia kuin piintyneelle diabeetikkoaikuiselle.

Nyttemmin olen alkanut miettiä, voisinko olla tässäkin suhteessa armollisempi itseäni kohtaan: aiheuttaahan kovin korkea tai matala verensokeri sen verran keljun olon, että joskus olisi syytä pysähtyä odottamaan olon paranemista. Hyvin voisin sanoa kesken kokouksen: ”Anteeksi, nyt minun pitää tässä vähän tankata energiaa, en ota osaa keskusteluun juuri nyt”. Kotonakin voisin enemmän näyttää tytölle mallia siinä, että nyt äidillä on niin matala verensokeri, että istunpa hetkeksi tähän sohvalle odottamaan, että helpottaa.

Tokihan tässä on se toinenkin ääripää. Verensokerituntemuksia voisi hyvin käyttää hyväkseen selitellen niillä milloin mitäkin tekoa. Mutta tuskinpa kovin moni sellaista huvikseen tekee. Ainoa asia, missä tätä itse mielellään käytti hyväksi nuorempana oli se, että hypoissa sai oivan syyn herkutteluun. No jaa, ehkä vielä joskus nykyisinkin…

Ikänsä deeykkösenä elänyt pohdiskelija, joka asustaa rintamamiestalossa miehen, 14-vuotiaan pojan ja 13-vuotiaan deetytön kanssa. Lisäksi meillä on nuori labradorinnoutaja, jota koulutetetaan diabeteskoiraksi. Suuntaan lenkkipolulle aina kun voin, ja koetan löytää aikaa myös uusien asioiden opiskeluun. Olen vihdoin oivaltanut, miten tärkeää on pitää huolta omasta jaksamisesta ja haaveista arkihässäkän keskellä, jota tupladee välillä urakalla haastaa.

Kommentit tähän postaukseen

  1. Maria

    Kuulostaa varsin tutulta.
    Kyllä minä ainakin huomaan käytöksessäni muutosta sokereiden heitellessä. Jälkiviisaana paremmin.
    Matalissa huomaan jatkavani tekemistäni niin pitkään, että hypo-oireet iskee kunnolla päälle. Ei vaan osaa lopettaa. Ja auta armias sitä joka uskaltaa tällöin touhatessani yrittää keskeyttää tekemiseni jonkin ”tärkeän” asian vuoksi.
    Toisaalta taas korkeilla sokereilla olo on ”tahmainen” ja väsynyt mikä puolestaa nostaa ärsyyntymistäni, jos joku kehtaa häiritä ja tuollaista kuvailemaasi sanaharkkaa voi tulla mitä turhimmista asioista. Tällöin hermostuminen on kuitenkin erilaista kuin hypoissa. Pidempikestoista. Ehkä piikittelevämpää.
    Vaikea kuvailla.
    Mutta joo. Sokeritasoni vaikuttaa käytökseeni. Erityisesti kotioloissa.

    1. Kirsi StjernbergKirsi Stjernberg

      Kiitos kommentista Maria. Jälkiviisaus on kyllä usein helpompaa… :). Ja hyvin kuvailet tuota, että olo on eri tavalla ärtynyt korkeissa ja matalissa, niin on kyllä minullakin, ja fiilikset ylipäätään taitavat helpommin näkyä kotioloissa.

  2. Reija HelkkulaReija Helkkula

    Hieno kirjoitus! Verensokerin vaikutus käytökseen on oman kokemukseni mukaan lievähköä, mutta vaihtelee paljon. Tarkkoja päätelmiä on siksi vaikeaa tehdä. Mutta onhan se nyt kumma, jos mitään vaikutusta ei näkyisi, etenkin jos olo on huono, niin tietysti se myös käytökseen vaikuttaa. Ei kukaan flunssaisenakaan ole pirteä ja iloinen.

    Verensokerin mittaamisen kyseleminen ärsyttää lähinnä siksi, jos kysyjän äänensävystä on pääteltävissä, että sitä käytetään keppihevosena johonkin muuhun tarkoitukseen, kuin diabeetikon hyvinvoinnista huolehtimiseen. Asiallisesti kysyttäessä pidän velvollisuutenani mitata vs välittömästi, jottei lähiomainen tai kanssani oleva henkilö joudu huolehtimaan turhaan. Kysymys omassa tapauksessani ei vielä koskaan ole johtanut korkean tai matalan vs huomaamiseen.

    1. Kirsi StjernbergKirsi Stjernberg

      Kiitos Reija! Ja oikeassa olet, kumma jos verensokereiden vaikutus ei millään tavoin näkyisi kätyöksessä. Ja tuo mittaamisesta kyseleminen ja ärsyyntyykö siitä, liittyy kieltämättä suuresti mainitsemaasi kysyjän äänensävyyn :).

  3. Jouko

    Hei,

    Kiitos hyvästä jutustasi. Olen 55 v II tyypin diabeetikko ja sairastanut n. 5 vuotta toteamisen jälkeen, olen työelämässä myynti – ja markkinointi joten jutustasi tuli jotenkin tuttu tunne omista tuntemuksistani asiakaspinnassa tms. kun sokerit heittelee ja tankkaukset viipyvät tai jopa siirtyvät .. tasapainoilua kerta kaikkiaan!

    Voimia kaikille D-tovereille ja hyvää kevään jatkoa :)!

    1. Kirsi StjernbergKirsi Stjernberg

      Kiitos kommentistasi Jouko. Mukavaa, että jutustani löytyi tuttuja tuntemuksia. Hyvää kevään jatkoa sinullekin!

  4. Sari PihlavaSari Pihlava

    Tuttuja juttuja Kirsi! Joskus olen jopa mietiskellyt, voisiko osa luonteenomaisesta temperamentistani olla jopa diabeteksestä peräisin ;-D

    1. Kirsi StjernbergKirsi Stjernberg

      Sari, ihan samaa on tullut mietittyä, että kuinka vahvasti diabetes oikeastaan on omaa luonnetta tai temperamenttia muokannut. Olisinko tällainen ilman diabetesta?

  5. Riikka

    Kiva kirjoitus. Sama tilanne täällä, tosin tyttö vasta 6v.
    Minusta on hyvä, että on ne omat kokemukset siitä, miltä lapsena tuntui, kun joku sanoi jotain. Itseäni ärsytti ihan sama asia. Ei saanut olla vihainen, tai joku oli huomauttamassa mittauksesta =/.
    Nyt muistaa itse olla sanomatta. Eilenkin särähti korvaan, kun tyttö alkoi syödä, ja isänsä sanoi: sun Täytyy mitata ja Täytyy bolustaa jne. Täytyy!!
    Tietenkin täytyy, mutta lapselle voisi olla mukavampi kuulla vaikka, että ”voit alkaa jo mittaamaan niin voitelen sulle leivän sillävälin” tms.
    Voimia meille kaikille <3

    1. Kirsi StjernbergKirsi Stjernberg

      Kiitos Riikka, ja kiva kuulla, miten samanlaisia kokemuksia ja muistoja itselläsi näistä asioista on. Hyvä huomio tuo ”täytyy mitata”, todellakin tuon asian voisi esittää mukavamminkin. Tsemppiä teillekin <3!

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat