Ykköstyyppi 12.2.2020 Laura Manninen

Into noutaa pillimehun

Inton hypokoirakoulutus etenee hienosti aikataulussa. Nyt treenaamme matalien verensokereiden haistamista spontaanisti, pillimehun noutoa ja käytöstä.

Kun Into marraskuussa suoritti hypohajun erottelun ja ilmaisemisen, siirryimme seuraavaan vaiheeseen. Inton pitäisi omatoimisesti huomata, että aaaah, nyt leijuu ilmassa matalan verensokerin tuoksu ja tulla tökkäämään minua reiteen.

Tämä treeni sujuu välillä todella hyvin ja Into hoksaa hajun välittömästi. Näin kävi esimerkiksi lähipäivässä luokan edessä. Minua ilahdutti, etteivät ympärillä olevat koirat ja ihmiset haitanneet Inton keskittymistä. Toisinaan taas Intolla on parempaakin tekemistä, kuten mehevän luun järsimistä tai ikkunasta vahtimista. Jotta hypon ilmaiseminen saisi varmuutta myös häiriöisiin tilanteisiin, treeniä olisi hyvä tehdä mahdollisimman usein, mielellään päivittäin.

Huhtikuussa meillä on mahdollisuus suorittaa toinen osatavoite eli pillimehun nouto noin viiden metrin etäisyydeltä. Aloitimme noudon harjoittelun joulun aikaan ensin noutokapulalla ja takaperin ketjuttamalla. Se tarkoittaa, että koiralle opetetaan ensin käytösketjun viimeinen osa, tässä tapauksessa esineen pitäminen suussa ja luovuttaminen käteen. Vasta sitten harjoittelimme esineen nostamista maasta ja antamista ihmiselle. Vähitellen lisäsimme harjoitukseen etäisyyttä.

Tutkimusten mukaan koira oppii monivaiheisen tehtävän paremmin takaperin. Tällöin koira saa mennä kohti sitä, minkä se jo osaa ja josta tietää saavansa palkkion. Into oppikin noudon varsin nopeasti. Kun haku sujui viiden metrin etäisyydeltä, vaihdoin esineen pillimehuksi. Sekin sujuu jo varsin mallikkaasti, vaikka mehu onkin vaikeampi kantaa ja toisinaan mätkähtää vahingossa suusta kesken matkan. Nouto on Intolle niin mieluisaa ja vauhdikasta, etten onnistunut lukuisista toistoista huolimatta nappaamaan terävää kuvaa ?

Kesäkuussa koittaa koulutuksen ehkä haastavin osatavoite eli kymmenkohtainen hypokoiran käytöskoe, HKT. Onneksi Inton pahin mörkö- eli murkkuikä on helpottanut ja yhteistyö sujuu päivä päivältä paremmin. Toisaalta aikuistuminen on tuonut uusia haasteita, kuten reviirin vahtimisen, joten opeteltavaa riittää.

Kaiken kaikkiaan hypokoirakoulutus on tuntunut hyvin mielekkäältä yhteiseltä tekemiseltä koiran kanssa. En lakkaa vieläkään hämmästelemästä koirien potentiaalia. On täysin itsestä kiinni, miten sen kaiken saa esiin ja käyttöön.