D-lasten vanhemmat 30.9.2019 Miia Tuomaala

Karuissa oloissa kukkivat sitkeimmät

”Kyllä ne huolet tulla saa, kyllä ne murheet tulla saa, me kestetään mitä vaan; me ollaan kimpale kultaa!” laulaa Elonkerjuu-yhtye. Tuota asennetta on meidän vanhempien elämässä tarvittu jo todella monia vuosia. Sen voimalla on porskutettu silloinkin, kun voimia ei ole ollut jäljellä enää yhtään. Meidän kohdalle on osunut runsaasti voimia kuluttavia tapahtumia, joille kukaan ei voi mitään. Sen lisäksi kohdallemme on osunut kuormittavia tapahtumia, joihin ihminen voisi halutessaan vaikuttaa. Kun tuota halua ei joillakin ihmisillä ole ollut, on kuormitus entisestään lisääntynyt. Toisinaan tuntuu kohtuuttomalta, miten paljon monenlaista kuormitusta meille yhtä aikaa osuu kohdalle. Eikö elämän heittämä kuorma riitä, pitääkö kuormaa ihmistenkin lisätä?

Lapsen sairastuminen ja monet muut asiat eivät ole kenenkään estettävissä tai valittavissa. On nöyrryttävä sen edessä, että meistä kukaan ei voi koskaan hallita kaikkea. Asioita tapahtuu, parhaastakin asenteesta ja kovasta ponnistelusta huolimatta. Koettelemuksista usein selviää viisaalla asenteella ja saamansa tuen avulla. Kaikkeen ei kuitenkaan asenne auta, vaikka se tärkeä onkin. Ihminen ei ole kone, jokainen keho ja mieli tarvitsee konkreettista pohjaa, jonka voimin rakentaa hyvää asennetta ja jonka avulla tehdä hyvää tekeviä valintoja. Jos keholta ja mieleltä viedään pohja pois, ei mikään muukaan onnistu. Me saimme elämässämme kokea sen, mitä kaikkea hyvää seuraa, kun pohja kehon ja mielen toimintakyvylle palautuu. Saimme apuna ratkaisun, jonka avulla meillä oli mahdollisuus lepoon. Kehon ja mielen ei tarvinnut elää jatkuvasti yli voimavarojen ja sen vaikutukset oli merkittävät.

Nyt elämme taas tilanteessa, jossa pohja jaksamiselle on pudonnut pois, vaikka oma toiveemme oli saada jatkaa avun turvin palautumista. Apua ei valitettavasti aina kuitenkaan saa vaikka sitä tarvitsee. Olemme jo kerran taistelleet itsemme ylös syöveristä kovalla työllä. Kohtuuttomalta tuntuu maton vetäminen jalkojen alta ja kaiken rakentamamme hyvän tuhoutuminen. Edessä on taas iso työ liimata rikkoutuneita palasia ehjäksi. Kokemuksesta myös tiedän, että ehjäksi rakentamista ei voi tapahtua niin kauan kun pohja puuttuu voimavaroilta. Ei yksikään timpuri rakenna taloa, jos joutuu tekemään työnsä ilman ravintoa. Tällä hetkellä on vain suostuttava kokemaan pohjan puuttuminen, sillä tosiasioiden kieltämiseen ei lähes olemattomia voimavaroja ole järkeä tuhlata. On taas aika hyräillä hetkestä toiseen laulua, joka auttaa pitämään yllä asennetta siitä, että me kestetään mitä vaan, koska yhdessä olemme kimpale kultaa. Ei kenenkään pitäisi joutua koskaan kokemaan niin paljon kohtuuttoman epäreiluja ja epätodellisia asioita, joita me olemme matkallamme kohdanneet. Ei kenenkään pitäisi joutua elämään pelkän asenteen varassa, eikä kenenkään tarvitse kestää mitä vaan.

Tällä hetkellä meidän osa on kuitenkin elää tällaisessa todellisuudessa. Paljon meiltä voidaan viedä pois, mutta yhtä asiaa meiltä ei voi viedä kukaan: meidän parisuhdetta ja tahdon lujuutta seisoa toistemme puolella, tulkoot elämässä vastaan ihan mitä vaan. Vuosi sitten meren tyrskyjä yhdessä ihmetellessä löysimme myös kiitollisuuden vuosia kohtaan, jotka meitä ovat koetelleet. Tuota oivallusta me tarvitsemme nyt enemmän kuin koskaan. Meidän on varmaankin täytynyt, ja täytyy edelleen, kokea kaikki raadollisuus, sillä muuten suhteestamme ei olisi hioutunut näin luja timantti. Olisimme ehkä eläneet tavallista ja tutun turvallista parisuhdearkea, toista kenties vähän itsestäänselvyytenä pitäen. Olemme kokeneet kovia, mutta sen kaiken kautta olemme oppineet pitämään erityisen hyvää huolta meidän tärkeimmästä aarteesta, meidän vahvasta tiimistä. Olemme molemmat löytäneet syvän kiitollisuuden, että juuri tämän ihmisen kanssa olen kokenut kaiken. Kenenkään muun kanssa en olisi tästä hengissä selvinnyt, kenenkään muun kanssa en olisi pysynyt toisen rinnalla vakaasti talsimassa.

Meille ei riitä seiskan suhde, me tavoittelemme kympin suhdetta ja teemme molemmat sen eteen kovasti töitä. Sillä miksi tyytyä yhtään vähempään elämänsä tärkeimmässä ihmissuhteessa. Me emme tavoittele kymppiä käytöksessä, emmekä odota, ettei vaikeuksia tulisi. Meillä ei ole mitenkään erityisen helppo suhde, eikä meistä kumpikaan ole erityisen ihanteellinen kumppani. Olemme ihan yhtä vajavaisia kuin kaikki muutkin, eikä parisuhteemme ole suojassa rankan elämäntilanteen vaikutukselta. Mutta meillä on jotain, mikä on erikeepperiäkin vahvempaa: luja tahto tehdä töitä sen eteen, että tiimimme pysyy kalliona,joka ei sorru. Haluamme tavoitella kympin suhdetta siitä näkökulmasta, että kumppani on aina elämän tärkein ihminen, ja että kumpikin saisi pääosin tuntea syvää tunneyhteyttä toisen kanssa. Haaveenamme on, että menemme kohti yhteistä tulevaisuutta, jossa riitojen kohdatessa osaisimme rakentavasti korjata hetkellisesti katkenneen yhteyden ja pääsisimme nopeasti takaisin yhteisen tunneilmaston jakamiseen. Olipa se ilmasto milloinkin elämässä millainen hyvänsä, me elämme sen todeksi samalla puolella.

Me emme aina osaa toimia ihanteellisesti. Mutta niin kauan kun meille on tärkeää pyrkiä syvään tunneyhteyteen toisen kanssa, niin kauan olemme tiivis pari. Arjen ponnisteluiden keskellä on olennaista muistaa, että tutkimusten mukaan hyvissäkin ihmissuhteissa yksi kolmasosa on helppoa ja sujuvaa vuorovaikutusta. Kaksi kolmasosaa on katkoksia ja korjaamista. Parhaat asiat elämässä vaativat työtä, ja katsoessani rakastani silmiin muistan joka kerta, ettei mikään määrä työtä ole liikaa tuon ihanimmasta ihanimman taistelupukarini vuoksi. Keskinäiset taistelut eivät ole kivoja, mutta ne kertovat vahvasta tahdosta olla rehellinen toiselle sekä tahdosta saada ymmärrystä toiselta. Niitä emme kaipaisi,jos toinen olisi yhdentekevä. Taistelut kertovat tahdosta pysyä samalla puolella, jopa silloin kun molemmilla elämä helpottuisi, jos kumpikin lähtisi eri teille. Samalla puolella pysyminen ja yhdessä lopulta vaikeuksien voittaminen on timantti, jota olisi älytöntä heittää hukkaan sen kerran löydettyään.