14.11.2018 Sari Pihlava

Kanssakulkijani

Silloin kun tahdon hyvitellä itseäni, katson kuinka kaikki täsmää. Lapsen lämpö mahtuu kainaloon, sumu maisemaan ja into elämään. Miten sopivaa ja tyyntä, sieluun sulavaa. Kun kaikki täsmää, ei tarvitse enää pohtia.

Entäpä tämä sairaus sitten? Ihan hitonmoinen haaste. Varmaan kiusoiksi minulle annettu. Siinäpä pohdin ja säädän, ja samalla kasvatan luonnettani. Opi, opi, opi nyt viimeinkin, että diabetes ei ole kokonaan sinun vallassasi! Vasta kolmenkymmentä vuotta takana eikä vieläkään mitään takeita siitä, että mikään täsmäisi.

Välillä ajattelen, että pitäkää tunkkinne, minulle riittää.

Mutta eihän se niin mene. Itselleni hallaa tekisin, jos otettani hölläisin. Maailman diabetespäivä on kääntymässä jo iltaan, mutta meille diabeetikoille on luvassa uusi diabetespäivä huomenna, ylihuomenna  ja vielä senkin jälkeisinä päivinä.

Jatkan omaa arkeani tasapainoillen. Ei liikaa diabetesta, mutta ei yhtään liian vähääkään, sillä siitä ei hyvä seuraa. Suljen silmäni, kuuntelen hengitystäni ja käperryn lämpöön. Samalla mietiskelen apukeinoja. Mihin ihmeen suuntaan voisin polvistua, jotta minut tästä keinohaimalla armahdettaisiin?

Itäsuomalainen innostuja, jonka elämää ykköstyypin diabetes on tahdittanut vuodesta 1987 alkaen. Pyörittelen töikseni numeroita - kotosalla hämmennän yhteistä soppaa miehen ja teinityttärien kanssa. Luonto, kirpeät kelit, lasten halaukset ja käsillä tekeminen pitävät minut toimeliaana.

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat