4.3.2017 Sari Pihlava

Monipistoshoitoa kokeilemassa

Katsokaahan, mihin minä nyt päädyin. Edellisessä kirjoituksessani seisoskelin vielä tienhaarassa pohtimassa, mutta nyt valintani oli selvä. Päätin kokeilla monipistoshoitoa muutaman päivän ajan.

Olen elellyt pumpun kanssa niin pitkään, ettei minulla ollut enää mitään tuntumaa monipistoshoitoon ja siinä vaadittaviin perusinsuliiniannoksiin. Niinpä jouduin nyt ynnäilemään pumpun tuntikohtaisia basaaleja ja laskeskelemaan, miten annos jakautuisi illan ja aamun kesken. Lisäsin laskelmiini vielä kymmenisen prosenttia, sillä aikoinaan pumppuun siirtyessäni perusinsuliiniannokset pienivät reilusti.

Olin mielestäni varautunut monipistoshoitokokeiluun hyvin, mutta en ollut osannut ajatella, että ensimmäisen pistoksen jälkeen saapuisikin pelko. Ajatus siitä, että vartalossani on pitkävaikutteista insuliinia, jota en saa enää pois, oli lamaannuttava.

Pumpun kanssa elellessä pystyn vaikuttamaan insuliiniannoksiin miltei reaaliaikaisesti ja hoitelemaan pienet verensokerin laskut pelkällä basaalin säädöllä. Vaan nyt oli yö tulossa, verensokerit nätisti viisi pilkku jotain ja vartalossani ehkä täysin pieleen arvioitu määrä pitkävaikutteista insuliinia. Hölmöyksissäni mainitsin asiasta ääneen, ja seuraavat hetket sain käyttää lasten rauhoitteluun: – – Ei tässä mitenkään käy, herään kyllä, jos verensokeri laskee – – sitten on vain syötävä – – on minulla tästäkin kahdenkymmenen vuoden kokemus.

Kun alun kauhu oli selätetty, homma alkoi sujua. Sain sen mitä lähdin pumppulomalta hakemaan. Oli kivaa käydä pesulla, pukeutua, ja nukkuminen vasta kivaa olikin. Ensimmäisenä iltana pyörin sängyssä viisi kierrosta pelkästä pyörimisen ilosta. Ei ollut pumppua painamassa tai letkua kiertymässä ympärilleni. Upeaa!

Mutta kuulkaa – jos oli helppoa unohtaa pumppu, oli myös helppoa unohtaa elävänsä tilapäisesti ilman pumppua. Aina peseytymisen jälkeen vaelsin huoneesta toiseen ja tarkistin kaikki kaapinpäälliset: mihin ihmeeseen olin jättänyt pumppuni? Huomasin myös pukeutuvani tietyllä tavalla (vähän kanyylia varoen), vaikkei olisi tarvinnut ja kaipaavani pumppua erityisesti päiväsaikaan hoidon apuvälineeksi. Meistä olikin tullut vuosien saatossa aika tiivis kaksikko.

Pumppuloma veresti myös nuoruusmuistoja. En jaksanut vieläkään miettiä vaihtuvia hiilihydraatti-insuliinisuhteita, herkkyyden vaihtelua tai korjausannoksia yhtä järjestelmällisesti kuin pumpun annosopas sen tekee. Meno oli miltei samanlaista kuin nuoruusvuosina. Kynät olivat hukassa, ja kotiseurannan teko jotain aivan käsittämätöntä. Oikeastiko pitäisi jaksaa kirjata verensokeriarvonsa ja insuliiniannoksensa johonkin ylös? Nostan hattua teille kaikille, joilta tuo sujuu muun elämän keskellä.

Siinä sentään onnistuin, että insuliinikynän neula vaihtui nyt tiheään. Ja julkinen pistäminenkin sujui helposti. Toki perheen teini-ikää lähestyvä nuoriso oli vahvasti sitä mieltä, ettei minun pitäisi nostella pitseriassa paitaani ja paljastella vatsaani pistäessäni. Noloa varmaan, mutta eivät asiat aina valittavissa ole, ja aika huomaamattomasti nuo jutut pystyn onneksi hoitelemaan.

Sain lomaltani mitä halusin. Pari päivää rentouttavaa vapautta, ja sen myötä valitettavasti myös korkeampia sokereita ja huonompaa hoitotasapainoa. Monipistoshoito näkyi kuitenkin pitävän minut hengissä, eikä mahdolliset pumpun hajoamiset enää pelota.

Pumppuloman jälkeen rakastan pumppuani entistä enemmän. Pieni irtiotto vain vahvisti yhteiselämäämme. Pikkuvikoja sitä on pumppuhoidossakin, mutta oma hyvinvointi kannustaa jatkamaan sen tutun kaverin kanssa, josta nyt taas niin mahdottomasti tykkään.

 

Itäsuomalainen innostuja, jonka elämää ykköstyypin diabetes on tahdittanut vuodesta 1987 alkaen. Pyörittelen töikseni numeroita - kotosalla hämmennän yhteistä soppaa miehen ja teinityttärien kanssa. Luonto, kirpeät kelit, lasten halaukset ja käsillä tekeminen pitävät minut toimeliaana.

Kommentit tähän postaukseen

  1. LCHF

    Monipistoshoidollakin voi päästä suunnilleen terveen sokereihin. Se vaatii kylläkin hiilareiden radikaalia vähentämistä ns. ”virallisterveelliseen” linjaan verraten. Suomen Diabetesliiton (toisin kuin meitä paljon edellä olevan Ruotsin) ohjeilla se on kokemusteni pohjalta täysin mahdotonta.

    1. Sari PihlavaSari Pihlava

      Moikka LCHF!

      Kiva, kun kirjoittelit kokemuksistasi! Uskon varsin hyvin, että moni pääsee monipistoshoidollakin tosi hyvään hoitotasoon niin kuin kirjoititkin. Mun pumppuloman tärkein anti oli päästä hetkeksi irti pumpusta, ei ehkä niinkään hakea hyvää tasapainoa kynillä. Siihen muutaman päivän pumppuloma olisi ollut aivan liian lyhyt ajanjakso. Tiedä sitten, miten pidemmällä aikavälillä olisin onnistunut.

      Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että runsas hiilihydraattimäärä hankaloittaa hoitoa tosi paljon. Toisaalta ei hiilihydraattimäärä yksin määrää esimerkiksi tarvittavaa perusinsuliinitasoa eri vuorokauden aikoina. Näihin murheisiin pumppu on oiva valinta.

      Yhtä kaikki – toivoa sopisi hoitomuodon vapaampaa valintaa ja jopa joustavuutta hoitomuotojen välillä. Vaan onhan se niinkin, että jossain päin Suomea pitää diabeetikon vielä taistella liuskojenkin puolesta…

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat