2.2.2017 Sari Pihlava

Pumppulomalle?

Vielä äskettäin rakastin pumppuni säätömahdollisuuksia, palvoin annosopasta ja tunsin suurta kiitollisuutta sensorointimahdollisuudesta. Julistin pumppuhoidon kiistatonta ilosanomaa omassa elämässäni.

Tyyni ja rauhallinen tyytyväisyyden jakso olisi ollut enemmän kuin tervetullut, mutta jostain heräsi valtava vapauden kaipuu. Yhtäkkiä halusin olla paljas, oma aito alaston itseni kokonaan ilman tekniikkaa. Voisinko siis elää ilman pumppua?

Silmieni eteen kohosi uudenlaisia haavekuvia. Entä jos suihkuun mennessä ei vartalossani olisikaan mitään kiinni, ei sensoria, ei kanyylia, ei mitään? Miltä tuntuisi, jos pumppu ei tulisikaan kanssani sänkyyn? Ja olisiko uimassa mukavampaa, jos vartalooni ei olisi teipattu kaikenlaista?

Paljas tavallisuus nousi suureksi unelmaksi.  Sensorikin tuli tiensä päähän, ja en asentanutkaan heti uutta. Olin tottunut pitämään kanyylia toisessa reidessä; sensoria toisessa. Nyt sain nautiskella siitä, ettei toisessa jalassa ollut mitään kiinni. Hivelin omaa kinttuani tämän tästä vain todetakseni hienon tilanteen.

Ilman sensoria eläminen mykisti myös pumpun. Se ei enää pystynyt varoittamaan minua verensokerin liikkeistä eikä komentanut edes kalibrointimittauksiin. Ai miten nautin siitäkin, ettei minua enää häiritty.

Olen selvästi antanut haaveilleni pikkusormen. Nyt huomaan pohtivani, pitäisikö pumppu laittaa vähäksi aikaa huilimaan. Jos vaikka viikoksi vain? Eihän tämän mitään lopullista tarvitsisi olla, pelkkä kokeilu vain.

Pumppuloma-ajatukselle on helppo löytää järkiperusteita. Jos pumppu joskus hajoaisi, pitäisi turvautua monipistoshoitoon. Omaa osaamista olisi siis hyvä ylläpitää silläkin saralla. Ehkä oman itsensä kuuntelua voisi myös pitää järkisyynä. Jos nukkumaan meno ilman pumppua on suuri unelma, ajatukseen sopii kai suhtautua empaattisesti.

Pumpun mukana kuljettaminen ei ole ahdistanut minua koskaan aiemmin. Siksi on vaikea ymmärtää, mistä tässä on kyse. Jos olisin lähdössä kolmen viikon sukelluslomalle etelämerelle tai aikoisin suunnata avoimille parisuhdemarkkinoille, ajatuksiani olisi helpompi ymmärtää. Mitään tuollaista ei kuitenkaan ole suunnitelmissa.

Autokuumeesta pääsee helpoiten eroon ostamalla auton. Ehkä pumppulomahaaveetkin helpottavat vain niihin tarttumalla. Jos vielä ensi viikollakin tuntuu tältä, pitää kai alkaa toimia. Jääkööt pumppu silloin kotiin, ja minä lähden kynieni kanssa liikenteeseen.

Jännittää vähän jo moinen ajatus. Monipistoshoito ei toiminut kymmenen vuotta sitten. Tuskin se toimisi nytkään. Aamut olivat silloin hankalia, samoin liikkuminen. Ennakointi ja laskeminen rasittivat, ja insuliinikynätkin olivat aina hukassa.  Ei siis ihan täydellinen idylli, mutta joltain kantilta katsoen varsin houkutteleva.

Itäsuomalainen innostuja, jonka elämää ykköstyypin diabetes on tahdittanut vuodesta 1987 alkaen. Pyörittelen töikseni numeroita - kotosalla hämmennän yhteistä soppaa miehen ja teinityttärien kanssa. Luonto, kirpeät kelit, lasten halaukset ja käsillä tekeminen pitävät minut toimeliaana.

Kommentit tähän postaukseen

  1. Anssi

    Mielenkiintoista pohdiskelua. On se joskus tarpeellista käyttää varakynätkin etteivät pääse vanhenemaan.

    1. Sari PihlavaSari Pihlava

      Kiitos Anssi!
      Varakynät olen yleensä pitänyt vain reseptillä, mutta joihinkin reissuihin on välillä ollut pakko hakea apteekista. Pikainskan saa muuten vedettyä hyvin pumppuun kynästäkin, niin ei mene se ainakaan haaskiin.

  2. Mika Haulo

    Tienviittakuva on sikäli osuva, että on tosiaan mahdollista olla jossain kahden ääripään välimaastossa. Miksi ylipäänsä pitäis ajatella, että joko käytetään pumppua eikä kosketakaan kyniin, tai toisinpäin?

    Hoitovälineiden tarkoitus on kompensoida diabeteksen elämään tuomaa haittaa. Niitä pitäisikin käyttää käytännön tarpeen eikä teennäisen periaatteen mukaan. Tämän ahaa-elämyksen koin itse viime syksynä, kun aloin käyttää pumppua ja kyniä yhtä aikaa: https://www.deeblogi.fi/2016/10/minusta-tuli-sekakayttaja/

    1. Sari PihlavaSari Pihlava

      Lueskelinkin Mika tuon sinun tekstisi taannoin. Mielenkiintoisia ajatuksia! Kannatan ehdottomasti joustavuutta eri hoitomuotojen välillä kyllä.

      Toisaalta mieleen tulee myös yhteiskunnallinen kustannustietoisuus. Jos normisti pärjäisi hyvin kynilläkin ja sitten ilman välttämätöntä tarvetta käyttäisi siinä sivussa myös pumppua, niin en oikein tiedä, miten siihen pitäisi suhtautua.

      Vaikeita kysymyksiä, kun asiaa ajattelee yhtään laajemmin kuin yksilötasolla. Onko oikein käyttää kaikkein kalleinta hoitomuotoa, jos pärjäisi ilmankin? Kun niin paljon on heitäkin, jotka kokevat tarvitsevansa pumpun, mutta eivät sitä tunnu saavan.

      Nyt kun olen seisoskellut tovin noiden tienviittojen edessä, niin luulen kääntyväni kohtapuolin tuonne vasemmalla. Kiire sieltä varmaan pois tulee, mutta onpahan sitten käyty sielläkin.

      1. Mika Haulo

        Ajattele asian näin päin: pumppuhoitoisella täytyy aina olla myös kynät varajärjestelmänä laiterikkojen varalta.

        Typerintä on jättää ne jääkaappiin vanhentumaan. Pumpun säiliön saa nimittäin täytettyä pikainsuliinikynästäkin helposti. Eli joka tapauksessa pumppuhoidossakin kannattaa käyttää insuliinikynät joko säiliötä täyttäen tai normaalisti pistämällä, jos se jossain tilanteessa on pumppubolusta kätevämpää.

        Pitkävaikutteisen insuliinin kanssa toki on hieman hankalampaa, kun sitä ei pumpussa tarvita. Mutta jos perusinsuliinikyniä ei käytä, menevät ne täysin hukkaan, koska joka tapauksessa yhteiskunnan rahoja on niihin jo mennyt. Siispä ei ole hävittävää siinä, jos ainakin joskus pistää perusinsuliinin kynillä, vaikka muuten pumppua käyttäisikin.

  3. Pingback: Monipistoshoitoa kokeilemassa - Deeblogi

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat