6.2.2017 Sanna Porokara

Kannattaako tutustua oman alueen diabetesyhdistykseen?

Vuoden 2016 alussa päätin luopua jäsenyydestäni Nuorten Diabetesyhdistyksessä ja liityin oman alueeni paikallisyhdistykseen. Koko vuoden mietin osallistumista jäseniltoihin, mutta perhe, työt ja harrastukset vetivät pidemmän korren.

Kun postilaatikkoon tipahti vuosikokouskutsu, päätin lähteä katsomaan, että millainen se meidän oma yhdistys oikein on. Ennakko-odotuksia ei juuri ollut, mitä nyt toisaalla Suomessa yhdistysaktiiveina toimivilta tutuilta olen kuullut toiminnan painottuvan pitkälti senioripuolelle ja kakkostyypeille.

Tämä pieni odotus kävi toteen. Taisin olla ainoa ykköstyyppi ja alle kuusikymppinen kokouksessa. Vaikka koin saavani osakseni uteliaita katseita, tunsin silti olevani erittäin tervetullut joukkoon. Orastava kolmenkympin kriisi ainakin hävisi. Kokous eteni omalla painollaan ja otin keskusteluun osaa, vaikka häviävän pieneen marginaaliin siinä porukassa kuuluinkin.

Yhdistyksellä on ollut vaikeuksia ja niistä ollaan pääsemässä yli. Innokkaita hallituslaisia oli vain vaikea löytää jatkamaan toimintaa. “Syvään päähän vaan ilman pelastusliivejä”, huomasin ajattelevani ja ilmoittauduin vapaaehtoiseksi hallitukseen. Yhdistysmuotoinen harrastaminen on minulle jo tuttua, se tulee selkärangasta. Suurempi haaste on se, että miten tavoitamme nuoret ja saamme heidät innostumaan toiminnasta?

Netti vie voiton kerhoilloista

Tässä on nyt joku tovi tullut asiaa mietittyä. Onko jo niin, että sähköiset vertaistukikanavat ajavat ohi perinteisestä kasvoikkaistapaamisesta? Eikö täällä tosiaan ole yhtään ykköstyyppiä tai nuorempaa diabeetikkoa, joka kaipaisi keskusteluseuraa livenä? Itse olen parhaat niksit diabetesarkeen löytänyt kohtaamisista toisten kanssa. On terapeuttista nähdä, miten joku muu mittaa verensokerin, pistää insuliinin tai vaihtaa kanyylin. On lohdullista huomata, ettei ole yksin ja yleensä sitä on vielä tullut parhaan tavat napattua omiin hoitorutiineihin. 

Myös perhetoiminnalle uskoisi olevan kysyntää, vertaistuki pitkäaikaissairaan lapsen kanssa auttaa aidosti. Ja varmasti olisi hyvä nähdä myös meitä lapsesta asti sairastaneita, joilla menee ihan hyvin elämässä nuoruuden hoitotasapainon heittelyistä huolimatta. 

Tuli tässä vielä yksi henkilökohtaisesti vavahduttava ajatuskin. Mitä jos minä olenkin vain jo niin vanha, että joudan sinne seniorikerhoon vertaistukea hakemaan? Kolmenkympin kriisi rävähti päälle entistä voimakkaammin.

Yhdistyksetkin ikäkriisissä?

No ei, vakavasti otsikon mukaan kysyen, kannattaako siihen omaan yhdistykseen tutustua? Minun mielestä kannattaa. Vaikka olenkin tällä hetkellä vähemmistössä, uskon myös siihen, että uudistamalla toimintaa ja etsimällä uusia viestintäkanavia löydämme myös niitä nuorempia ja innokkaita diabeetikoita joukkoomme. Pitäähän jonkun aina olla ensimmäinen, niin miksi se ei olisi sinä tai minä? Alkuun riittää usko siihen, että saa aikaa jotakin hyvää isommalle joukolle.

Kehotankin siis jokaista teistä hyppäämään sinne syvään päätyyn omalla tavallaan. Käy jäsenillassa, kysy perhekerhoista tai hyppää hallitukseen, jokaisella meillä voi olla se pieni vaikutus omaan yhdistykseen, joka saa asiat muuttumaan.

Kolmekymppinen ykköstyyppi, joka vuosien sokerisuossa rämpimisen jälkeen tajusi, että diabetesta tai elämää ylipäätänsä ei voi suorittaa kaavamaisesti. Täydellisen hoitotasapainon rattaisiin kapuloita tällä hetkellä heittävät (kaikella rakkaudella) perhe ja työ, eli ne ihanan kamalat ruuhkavuodet.

Kommentit tähän postaukseen

  1. Reija

    Tosi rohkeaa sinulta! Toivottavasti saat innostettua omalta paikkakunnalta muitakin ykköstyyppejä mukaan toimintaan. Onnea yhdistyksen hallitukseen valitulle!

    1. Sanna PorokaraSanna Porokara

      Kiitos! Aika näyttää miten innostuvaa sorttia paikalliset ykköset ovat ja miten heidät tavoittaa. 🙂

  2. Sanna-Maria Pakkanen

    Rohkea olet! Itse en ole ollut paikallisyhdistyksen toiminnassa mukana. Tänä keväänä rohkaistui ja otin yhteyttä. Olen kuntavaaliehdokkaana Helsingissä ja ajattelin, että paikallisyhdistys, jonka jäsen olen olllut 30 vuotta, olisi varmasti kiinnostunut nostamaan tärkeitä aiheita esille vaalien alla. Kirjoitin jutun liittyen pienten diabeetikkokoululaisten kouluarkeen ja tarjosin juttua yhdistyksen lehteen. Hämmästyksekseni sainkin tylysti oven naamalle. Tärkeää aihetta ei käsitellä ennen vaaleja, edes nimettömänä. Yhdistyksellä on kuulemma muita tapoja vaikuttaa. Lisäksi minulle vihjailtiin, että olen omalla asialla. Tietysti olen, olenhan diabeetikko ja diabeetikon äiti. Ihmetys ja kummastus oli suurta.

    1. Sanna PorokaraSanna Porokara

      Kuulostaa inhottavalta! Luulisi, että edes nimettömänä teksti olisi mennyt eteenpäin, aihe kun on tärkeä ja koskettaa aivan varmasti muitakin. Pitäisihän yhdistyksen yhtäläisesti ajaan ”jokaisen sortin” diabeetikoiden asiaa.

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat