9.9.2016 Sanna Porokara

Diabetesmessufiilistelyä

Syyskuun lopussa järjestetään ensimmäistä kertaa Diabetesmessut, oma tapahtuma meille kaikille diabeetikoille ja terveydenhuollon ammattilaisille. Odotan tapahtumaa mielenkiinnolla, sillä mitään vastaavaa ei ole aiemmin järjestetty. Teema “Minun diabetekseni ei ole kansansairaus” herättää myös monenlaisia ajatuksia.

Olen melkoisen innostunut koko messuista. Harvemmin samaan tilaan kokoontuu tällaista diabeetikkojoukkoa. Omalla kohdalla muiden, etenkin ykköstyyppien kohtaaminen on harvinaista herkkua. Menen messuille lauantaina, jolloin ohjelma on ylipäätänsä suunnattu enemmän ykköstyypeille. Odotan ehkä enemmän juurikin muiden kohtaamista kuin luentoja, parasta antia ovat spontaanit vertaistukikeskustelut, joista yleensä jää jotakin konkreettista käteen. Kun näkee miten muut hoitavat itseään tulee myös pohdittua omia hoitorutiinejaan ja sitä mitä voisi tehdä paremmin.

Luentojen ohella ohjelmassa on toiminnallisia tuokioita, tietoiskuja ja juttutupa, jonka sisältö vaikuttaa näin etukäteen mielenkiintoiselta. Aiheet ovat konkreettisia ja mielenkiintoisia, aina kenkien valinnasta sensoroinnin tehokkaampaan hyödyntämiseen. Tekee hyvää myös kuulla välillä muita ammattilaisia kuin omaa hoitotahoa. Vaikka olen tyytyväinen omaan hoitopaikkaani, voi silti joltakin toiselta ammattilaistaholta tulla uusia näkökulmia ja vinkkejä sairauden hallintaan.

Avoimin mielin kohti messuja

Lähden messureissulle avoimin mielin. En halua asettaa liikaa tavoitteita, sillä näin reissusta jää varmasti jotain käteen, tuli se sitten messuohjelmasta tai vapaamuotoisista kohtaamisista. Sähköisillä vertaistukifoorumeilla on sumplittu kovasti erilaisia omatoimisia tapaamisia, itsekin ilmoittauduin mukaan yhteen illanviettoon. Mielenkiintoista nähdä, että eroaako verkon välityksellä toisesta muodostunut mielikuva kuinka paljon livekohtaamisessa syntyvästä mielikuvasta.

Messuilla pyörii myös muita meitä deebloggareita, joiden näkemistä odotan kovasti melkein vuoden tauon jälkeen. Ainakin minua saa tulla nykimään hihasta, jos siltä tuntuu. Suora palaute on aina parasta, vaikka se kyllä suoraan sanottuna vähän jännittää. Vastaanko minä ihmistä, jonka muotokuva teksteistäni muodostuu?

Messuja odottaessani joudun myös kevyesti pyörtämään erään mielipiteeni. Tämä pohdinta linkittyy myös vahvasti messujen teemaan. Olen vakaasti sitä mieltä, että diabeetikolle tekee hyvää olla ensisijaisesti jotain muuta kuin diabeetikko. Nyt kuitenkin huomaan odottavani sitä, että saan edes sen yhden päivän olla vain diabeetikko. Ehkäpä tästä voisi tulla perinne? Kerran vuodessa yksi messupäivä, jonka pyhittää omalle sairaudelle? Se antaa varmasti eväitä pitää diabetes hallussa ne loput 364 päivää vuodessa, kaiken muun elämän ohessa.

Nähdään messuilla!

Kolmekymppinen ykköstyyppi, joka vuosien sokerisuossa rämpimisen jälkeen tajusi, että diabetesta tai elämää ylipäätänsä ei voi suorittaa kaavamaisesti. Täydellisen hoitotasapainon rattaisiin kapuloita tällä hetkellä heittävät (kaikella rakkaudella) perhe ja työ, eli ne ihanan kamalat ruuhkavuodet.

Kommentit tähän postaukseen

  1. Maaret

    Osuitpa Sanna asian ytimeen. Messuilla saamme todellakin olla kokonaisen päivän Diabeetikkoja isolla Deellä. Odotan myös muiden kohtaamisia kovasti, sillä mitä todennäköisemmin jokainen vieressä seisova on myös diabeetikko. Millä muilla messuilla voisi sanoa kokevansa mitään vastaavaa. Nähdään messuilla!

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat