5.8.2016 Sari Pihlava

Rentoilua vai rutiinielämää?

Kalenteri kääntyi jo elokuulle, mutta kepeät lomamuistot ovat vielä lähellä. Rento, aikatauluton kesäelämä tuntui minusta vaihteeksi tosi mukavalta, mutta diabetekseni taisi olla toista mieltä. Se olisi kuulemma tykännyt enemmän rytmikkäästä arjesta ja toistuvista rutiineista.

Edestakaisin seilanneita lomasokereita ihmetellessäni mietin jo, pitäisikö minun alkaa elää niin kuin entisajan diabeetikot tekivät? Jos maksimoisin rutiinit ja minimoisin muuttujat, olisiko diabeteksen hoito helpompaa?

Olisin kai voinut lomallakin herätä joka ikinen aamu samaan aikaan, syödä ateriasuunnitelman mukaisen aamupalan grammalleen ja minuutilleen oikein ja jatkaa samalla tarkkuudella läpi koko päivän. Liikunnatkin olisin voinut sijoittaa tarkasti vakioituihin kohtiin – joka päivä samaan aikaan ja samoilla tehoilla tietysti.

Uskon, että kaavamaisen kesäelämän avulla sokerini olisivat pysyneet vaivatta paljon tasaisempina kuin ne nyt pysyivät. Kokonaan toinen asia on se, olisiko tuollainen loma tuntunut lomalta.

Tästä kesästä mieleeni muistuvat monet raukeat aamut, jolloin univelkatilini nollaantui huolella. Hyvät tunnelmat jäivät myös siitä kerrasta, jolloin olin aamukuudelta lenkillä, seitsemältä järvessä ja kahdeksalta kahvipöydässä. Vaihtelevaa ja mukavaa normi-ihmiselle; diabeetikolle myös välillä haastavaa.

Kesäiset telttaretket haastavat nekin omahoitoani, mutta on niitä silti tehty vuodesta toiseen. Tänä vuonna retkipaikaksi valikoitui hieno ranta, joka yllätti telttasaunallaan. Edellisestä telttasaunasta oli itselläkin vierähtänyt miltei kaksikymmentä vuotta, ja lapsille teltassa saunominen oli jotain aivan uutta. Itse innostuin elämyksestä niin, että juoksin saunan ja järven väliä tosi pitkään. Olisi ehkä kannattanut mittailla verensokeria saunomisen välilläkin ja telakoitua hetkeksi pumppuun hoitamaan itseäni. Vaan ei ne tuollaiset asiat enää siinä hetkessä muistuneet mieleen, ja seuraukset sain tuntea.

Iltanuotiollakin tarkkuuteni riitti enää vain laskemaan muurikkalettujen lukumäärää – ettei vain tyttäristä toinen saisi toista enemmän. Tiedättehän, miten epäreilua sellainen voi sisaruksista olla. Omat lettuhiilihydraatit saatoinkin sitten arvioida ihan vain lonkalta, ja retken kunniaksi metsään menivät arviotkin.

Yhtenä lomapäivänä teki mieli pyöräillä seitsemänkymmentä kilometriä, toisena loikoilla riippumatossa kirjan kaverina. Kiipeilypuistossa sain todeta jännittäneeni selviytymistäni niin kovasti, että adrenaliini pääsi tekemään temput verensokerilleni. Toisaalta erityisen raskaaksi mainostettu nousu kaivostorniin olikin paljon kevyempi kuin mihin olin varautunut. Laskennallisia haasteita lomapäivien ratoksi: basaalia ja boluksia suuntaan ja toiseen, ja jos muu ei auta, niin hiilihydraatit minut pelastakoot.

Diabeteksen hoidon olosuhteet olivat lomalla ihan jotain muuta kuin arkena. Ajattelin jo hetken, että olkoot sokeritkin mitä vain. Ei hetkellisesti huonompi omahoito koko venettä kaataisi, mutta korkeista tai matalista sokereista johtuva huono olo sen kyllä tekee. Siksi sitä on vain yritettävä, vaikka välillä kuinka kehtuuttaisi.

Lomalla pitäisi minusta tehdä sitä, mistä nauttii. Kyllä se diabeteskin mukana kulkee. Pimeinä syysiltoina on sitten hyvä sulkea silmänsä ja palata mielessään mukaviin kesämuistoihin. Ne ilahduttavat ainakin minua enemmän kuin rutiinielämällä hankitut tasaiset sokerit.

Itäsuomalainen innostuja, jonka elämää ykköstyypin diabetes on tahdittanut vuodesta 1987 alkaen. Pyörittelen töikseni numeroita - kotosalla hämmennän yhteistä soppaa miehen ja teinityttärien kanssa. Luonto, kirpeät kelit, lasten halaukset ja käsillä tekeminen pitävät minut toimeliaana.

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat

%d bloggaajaa tykkää tästä: